Keskiviikko 2.6.10

Eikö olisi toisaalta kiva, jos Kepun johtoon valittaisiin kaksikko Väyrynen ja Korhonen. Konnankoukkuja ja värikästä toimintaa riittäisi. Politiikka on niin silkoista nykyään, vain keskustassa vähän tapahtuu. Raadollinen pelurikaksikko antaisi hyvän vastuksen Urpilaisen-Jungnerin unelma- ja rakkaushehkuiselle uskomusaatteelle.

Maailmalla tapahtuu enemmän. Juuri kun Arin kanssa aloimme kaavailla waltarilaista toiviomatkaa Israeliin, siellä ryhdyttiin rymytoimiin suoranaisen matkailuboikotin aikaansaamiseksi. Seuraamme jännittyneinä, kuinka Israelin kantti kestää näin rajua offensiivia.

Mutta toisaalta: kun Kosygin tuli aikanaan vuoden 1968 kuohunnassa sotalaivalla vähän yllättäen ”kalastelemaan” Hiittisten vesille, meinasihan rannikkotykistö silloin upottaa koko vieraan laivan.

Kun Tuulten pieksämä maa loppui, heti alkoi uusintana matkailusarja Virosta. Vähän sattumanvaraista kiertelyä, mutta metsäveljien muistot kyllä koskettivat. Jaan Krossin Pietarin tiellä on kaikessa ovelassa verkkaisuudessaan palkitseva romaani. Eläkkeelle vapautunut rovastimme Sakke Virtanen osoittautui hänkin Krossin ihailijaksi, lukenut enemmän kuin minä. Otetaan kiinni.