Riittävästi luettuani Ahon kirjeitä arkistossa tavattiin Ateneumissa, nautittiin kuhaa ja herkkusieniä ja katseltiin italialaista viivaa sekä Eino Mäkisen kansatieteellisiä valokuvia. Muutama viime vuosisadan alun modernisti sykähdyttikin kuten Franco Gentilini, joka on kuvittanut Kafkaa ja Decameronea. Toinen kiintoisa taiteilija oli Marino Marini, jonka värikkäät hevosfantasiat muistuttivat vähän meidän Otto Mäkilää ja hänen uniaan. Myös Il Teatro -sarja oli irtonaisen inspiroiva.

Mäkisen kuvista näkyi muun ohessa, kuinka heinää tehtiin Hämeenkyrössä 1930-luvulla. Enpä kyllä usko, että ihan tuommoisissa piikkopaidoissa ja röttihousuissa arkena heiluttiin, mutta kuvauksia varten oli haettu kait vähän historiallisempaa rompetta ylle. Hienosti entisajan kuvaajat oivalsivat valon ja varjon suhteet ja leikin, siinä Mäkinen eteni taiteellisesti Inhan viitoittamaan tietä.

Kun Kino-Palatsi on siinä kulmalla, poikkesimme katsomaan uutta Vares-elokuvaa Pahan suudelma. Se olikin myönteinen yllätys, maltillisesti kerrottu perinteisen rakenteen rikoselokuva ilman mitään action-henkisiä lisätehosteita. Antti Reini oli mielestämme erinomainen Vares, juuri oikean oloinen, mitä nyt turhan komea ja matalaääninen, mutta olennoltaan sopiva. Muutkin hyviä paitsi Eppu Salminen liian energinen ja virkeä Luusalmeksi, pitäisi saada vetelämpi ironikko tähän hauskaan vaikka yksitasoiseen rooliin. Reijo Mäen letkeää sanailua saisi olla vähän enemmän, nyt huumori kovin pinnanalaista, sinänsä tehoavaa (Luusalmen kirja). Anu Sinisalolla on hyvä osa keskeisenä naisena. Sitä paitsi näimme upeita kuvia Turusta, mistä Marja varsinkin nautti.

Sydämen asialla seikkailtiin vaihteeksi Australiassa, joka tuli maana leimatuksi siinä aika negatiiviseen sävyyn, lieneekö brittien yleinen tapa. Lohduksemme saimme viestin Tuomeloilta, ettei heillä siellä Brisbanen eteläpuolella niin suurta hätää olekaan ja että aussit kamppailevat yhteisrintamassa ponnekkaasti tulvan tuhoja vastaan. Hyvä juttu.

Iloinen yllätys vielä yksi: kun vilkaisin uutta Vappu Pimiän ja Jenni Pääskysaaren talk-showta, josta en mitään odottanut – sehän olikin hauska. Varsinkin Minna Kauppi oli aivan repäisevä! Mistä näin itseironinen urheilija on yhtäkkiä ilmaantunut. (Huomaan etten ole seurannut suunnistusta, häpeä kyllä.)

Kun vielä katsoin yötä myöten vanhaa klassikkoa Raivo härkää ja Robert de Niron ällistyttäviä muodonmuutoksia ja tirvaisuja, tulihan taulua, valokuvaa ja elokuvaa yhdelle päivälle.