Muistimme sekä Marilyniä että Hiroshimaa aamulla kentällä. Peli ei suju mitenkään suurenmoisesti kohdaltani. Eilistä reissua vielä kiittelimme. Puhetta myös uuden kirkkoherran merkillisistä tempauksista, joista kylillä kohutaan. Mietintää olisiko niihin puututtava jollakin tavoin.

Tämän urheiluhuuman keskellä Myllykolun Eemelin esitykset päättyivät eilen. Ehdin käydä lyhyesti kiittämässä näyttelijöitä. Olen katunut hiukan sitä, etten muokannut vanhaa näytelmää millään lailla. Mutta aina kun sitä ennen muuteltiin (kuutena kesänä) se taisi vain huonontua. Kun ensimmäinen lukija ihastui juuri alkuperäiseen versioon (”se on niin puhdas”), ajattelin, että voi olla hauska nähdä juuri se uusintana. Jotkut kömpelyydet sitten hyppäsivät kiusaamaan, tulkinnan modernisoinnitkaan eivät ihan onnistuneet. Mutta pääosin leppeä ja idyllinen esitys, yleisömenestys kaiketi kohtalainen.

En ole tosin kuullut kenenkään sitä innostuneesti kiittelevän – paitsi Anssi Arohongan, joka vielä postikortissa sitä kehui ja ihmetteli, että olen semmoisen osannut tehdä 40 vuotta sitten! Aarne Laurila kirjoitti myös hyvin ystävällisen arvion Demariin, samoin Katariina Fleming Ylöjärven Sanomiin. Oman paikallislehden ilahtuneen jutun olenkin jo maininnut aiemmin. Ehkä esittäjäkunta on saanut enemmän palautetta.

Pääasia että se tehtiin kuten Niinenmaan Jussi totesi. Tästä saatiin taas Myllykolu välivaiheiden jälkeen käyntiin. Katseet eteenpäin!

Lontoo tarjosi jännittävän seiväskisan, jossa Isimbajeva joutui taipumaan. Kuuban likka oli kiva! Toivoin hänen voittoaan, mutta jenkki selvisi täpärästi ykköseksi. Olipa liikuttunut nelisatasen aituri palkintopallilla, samoin vankka valkovenäläinen naismörssäri. Missä suomalaiset? Hoitelemassa haavojaan. Kuinka monta jalkavaivaista: painijat, Keskisalo, Puotiniemi, yksi pyörtynyt uimari. Varsinainen vammaisjoukkue. Vielä on jokunen päivä aikaa täyttää tyhjä pussi.