Sade taukosi juuri sopivasti eilen illalla, kun lyhty kädessä painelimme Kierikkalan kylätietä kohti Sikomäkeä. Kerääntyihän sinne taas kansaa vastaanottamaan joulua kynttiläkirkossa. Musta maailma ympärillä antoi oman juhlavan taustansa, kun mäki oli todella kirkkaasti valaistu.

Sain kunniatehtävän pitää joulupuheen, joka oli hyvä avata Hurskaan kurjuuden alkuluvusta, nälkävuoden jylhästä joulusta, joka tapahtuu melkein niillä jalansijoilla, joilla seisoimme. Näimme Nikkilän Penjamin vaeltavan Ollilaan pyytämään leipää, kun elokuun pakkaset olivat jäätäneet omat rukiit. Jotain nykyisempääkin sanottavaa siitä yritin sitten kehitellä. Jopa joulun ihmeestä esitin reippaita mietteitä. Mutta eivät luottaneet oikeaan kristilliseen mielenlaatuuni, vaan olivat pyytäneet vierailevan rovastin lopuksi kertaamaan kristinopin tunnetut perusteet ja siunaamaan meidät.

Valtteri Yrjölä välillä lauloi, Emilia töräytteli trumpettia, Eero imitoi Taataa ja Vilja vilautti joulun sanomaa hänkin. Hyvin selvittiin ja painuttiin sitten Haavistojen tarjoamalle lämmittelylle Huupon mäelle.

Merkittävä jännitysmomentti paistui sillä välin alakerran leivinuunissa. Kinkku onnistui taas! Sallan ja Herkon sekä Kaisan kanssa sitä maistelimme ja kastoimme Hilkan ja Auttiloiden leipää kinkun liemeen, kulautimme Tulosen ihanaa sahtia ja punaviiniäkin pikkuisen, eikä elämä sen täydellisempää olisi voinut ollakaan. Pienet kirkassilmät Asla ja Saima jo uinuivat aaton odotuksissa.

Joulukuusi on pirtin rehevä komistus kuten aina, omalta maalta haettu ja Marjan taidokkaasti koristelema. Ja koko vanha talo jouluasussaan, voi miten viihtyisä. Haikeata vain, että omat lapseni liihottavat maailman tuulissa ja pitävät taukoa Viehätyksen jouluissa, mutta ovathan sen kokeneet jo kymmenet kerrat. Joskus koittaa aika, jolloin palaavat.

Kiitän kaikista lämmittävistä tervehdyksistä, joita taas on tullut jopa Australiasta asti, ja toivotan näitäkin riipustuksia seuraaville sekä muille ystäville, kyläläisille ja kaukaisille

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA !