Kuva Hannes Markkulan, Aho-tilaisuuden pontevan järjestäjän.
Kiertelin kaikenlaisissa. Kevät tuo taas tilaisuuksia.
Puhuin päiväkirjoista Kampin palvelukeskuksessa. Vierailut eläkeläisten piirissä on jo perinne. Sirkka Aremo sinne uskollisesti kutsuu.
Päiväkirjat on aihe, joka kiinnostaa varttuneita rouvashenkilöitä, koska moni on niitä itsekin kirjoittanut. Valaisin aihetta laajemmin Aino Kallaksen, Pentti Saarikosken, Matti Klingen ja vähän omienikin kautta.
Matkalla muuten kiiruhdin Bulevardin yli – ja kompastuin metalliseen kaivonkanteen. Komeasti lensin rähmälleni keskellä Helsinkiä. Onneksi ei käynyt hullummin. Vähän kämmen vuoti verta puhuessani. Varokaa tällaista törmäilyä.
Saman tiistaipäivän iltana vierailin Helsingin eteläisen asukasyhdistyksen tilaisuudessa Villa Kivessä ja kerroin eräästä etelähelsinkiläisestä – Juhani Ahosta. Hänellähän oli kolme selvää helsinkiläiskautta, ensin opiskelijana, sitten lehtimiehenä ja lopulta 1910-luvun mullistuksia tarkkailevana ikäkirjailijana. Tällöin Aho asui tunnetussa talossa Armfeltintiellä, jonka kupeella on hänestä se Tukiaisen hieno patsas.
Kävin keskiviikkona morjestamassa vanhaa kaveria Juhani Kontroa Laajasalossa, katseltiin hänen valokuviaan yhteisiltä nuoruusvuosiltamme ja sainkin niitä mukaani muhkean nipun. Miten tässä iässä alkaa tuo menneisyys kiinnostaa.
Torstaina oli suunnattava autolla Raumalle: seurakuntasalissa esitelmä Mika Waltarin uskonnollisesta kehityksestä. Isäntänä Juhanin serkku, kappalainen Jukka Purhonen. Oli saanut poika salin täyteen kuulijoita, aihekin minulle tuttu ja mieluinen. Lounastimme siinä kuulussa kellariravintolassa, ja esityksen päälle nautimme kahvit Tapio Niemen kanssa vanhan Rauman kujilla. Tapio esitteli samalla näyttelyä Rauman murteisista huumorijutuistaan, joita hän on vetänyt parikymmentä vuotta suurella menestyksellä.
Kun pääsin Viehätykseen, täällä oli vastassa kaamea sekamelska. Kaikki pöydät ja ikkunalaudat tyhjennetty, roskapussit levällään, papereita hujan hajan lattialla. Naakka pirulainen oli pesäpuuhissa tipahtanut piipusta keittiöön ja pannut ranttaliksi. Itse sankarivainaja makasi tuupertuneena eteisen pöydän alla. On sillä ollut koettelemuksia. Koko ilta meni jälkiä siivotessa. Nyt se verkko on sinne piippuun viimein laitettava, joskus nuohotessa poistettu?
Pitkä ajomatka, esiintymiset ja outo turvotus toisessa poskessa (sain antibiootteja tri Isokotamäeltä) väsyttävät sen verran, että olen jokseenkin vetämättömissä täällä Hämeenkyrön säteilevässä keväässä. Palon Maijan kanssa juttelimme niitä näitä sukuasioita eilen meillä kahvilla, ja sitten tulikin Marja taas Helsingistä, joten kyllä tämä tästä kohta kohenee.
Mutta kaiken tällaisen silpun keskellä pitäisi keskittyä kirjoittamaan jotain hauskaa ja suhteellisen järkevää. Ymmärtänette että on joskus pieniä keskittymisvaikeuksia. Nytkin pitäisi oikeastaan mennä rantaan tekemään saunapuita, mutta tässä mä vaan istun ja haikailen. Kohta taas virkistyn.
16.4.2016