Tiistai 6.3.07

Onhan Tampereen Aida hieno, loistava, visuaalisestikin hivelevän kaunis.

Se on Tampereen Oopperan paras satsaus ja riemuvoitto juuri nyt, kun Helsingissä kiivaasti kipuillaan. Nostaisin kuoron miltei pääosaan, niin näyttävää, täsmällistä ja komeasointista oli esiintyminen. Egyptin joukkoja kierrätettiin hauskasti porstuan kautta voitonparaatiin, joten paljous näytti mahtavalta. Tämä on erityisesti Ralf Forsströmin suuri työ, häikäisevä kokonaisuus katsella tutun musiikin poljennossa. Solistit tietysti parasta luokkaa, vaikka ulkoisesti ei uskoisi, että Radames saa naisten sydämet sykkimään. Laulu kajahteli laatuisasti.

Pysähdyin päivällä Jaakko Ryhäsen lausunnon kuullessani. Ensimmäisen kerran joku täräytti suoraan, mistä oopperan taistossa Helsingissä on kysymys. Kaiken taustalla on naruja vedellyt itse Matti Salminen, joka toi Korhosen taloon omaksi marionetikseen. Sen jälkeen nostellut ylisuuria palkkioita ja yllyttänyt kansainvälisiä tähtiä samaan. Ilmankos talous on mennyt nopeasti kuralle. Uskon Ryhästä, muutama lähde vahvistaa oopperasta saman. On tässä vähän kahden basson taisteluakin. Korhosen pätevyyteen en osaa sanoa, ilmeisesti liian pehmeä ja kiltti ja vaikutettavissa oleva kaveri.

Mutta tällaisesta en ole vielä nähnyt julkisesti kunnon kommenttia, tosin parin päivän Hesarit täällä maalla näkemättä. Tulee taas ikävä Seppo Heikinheimoa, se poika olisi penkonut ja soittanut syvät taustat selville aikaa sitten Hesariin, tehnyt varsinaista jatkokertomusta oopperan konnuuksista. Nyt toimittajat tyytyvät Mikko Franckin itsetäyteisiin haastatteluihin, joista ei ilmene juuri mitään konkretiaa.

Vaikeaa on Korhosella, hallitus varmasti paahtaa kestämään ja pysymään urheasti paikallaan. Tilanne käy toisaalta kestämättömäksi. Onko kellään kokonaisnäkemystä hallussaan?

Kimmo Sasin kolari pysähdyttää vielä enemmän. Opettava tapaus, ei pidä ajaa väsyneenä. Minä kun nukahdan usein kirjaakin lukiessa tai tv:n äärelle. Lohtua uhreille, voimia Kimmolle kestää. Avustajan harkitsematon lausunto voi pudottaa miehen eduskunnasta, mutta se on tällaisessa tapauksessa sentään pienin murhe.