Keskiviikko 14.3.07

Joskus harvoin radiosta kuulee punnittua puhetta. Niin kävi tänään, kun tekniikan tohtori Eero Paloheimo pohti vakavissaan ydinvoimaa Erkki Kauhasen toimittamassa tiedeohjelmassa. Oli hellitettävä töistä, siirryttävä tiskaamaan ja kuuntelemaan.

Kun miettii Paloheimon kolmea maltillista argumenttia, jotka hän esitti ydinvoiman vastustuksen perustaksi, ei voi kuin hiljaa myöntyä. Yksi on järjettömän, ennakkoon arvaamattoman onnettomuuden riski, joka on aina olemassa ja tässä tapauksessa tuhoisa. Toinen (Halosenkin esiin nostama) pani vielä enemmän pohtimaan: kun nyt turvataan ydinvoimaan kätevänä ja ympäristöystävällisenä ja silti väliaikaisena mahdollisuutena, jätetään kestävämmän energiatuotannon kehittely helposti heitteille. Kun ydinvoima jostain syystä tulee tiensä päähän (uraani loppuu tms.) ei olekaan korvaavia menetelmiä. Ja kolmas, oliko Tarja Cronbergin esittämä, oli kaikkein pelottavin. Jos ydinvoimaloita todella ryhdytään rakentamaan ympäri maapallon kaikille puutteenalaisille kansoille, missä kulkee sen rauhanomaisen ja sotilaallisen käytön raja? Ks. Iran ja Pohjois-Korea.

Paloheimo ei ole minkään sortin fanaatikko tai intoilija, vaan pitkän linjan tiedemies ja ajattelija, joten hänen kaltaisiaan voisi useamminkin kutsua sinne studioihin kaikenkarvaisten instant-asiantuntijoiden tai muiden helppoheikkien sijaan.

Vielä jäi mieleen analyysi siitä, kuinka uutta luovien ja rohkeiden aloitteiden käy demokraattisessa yhteiskunnassa, missä pitää kysyä lausuntoja lukemattomilta tahoilta. Väkisin ne tahmaantuvat varovaisten virkamiesten kuohimiksi kompromisseiksi, joissa ei enää ole alkuperäisen idean lentoa.

Tällaistakin voi opikseen kuulla, jos malttaa kallistaa korvaansa. Kyllä puoluejohtajatkin olivat illalla edelleen virkeässä vedossa, mutta mikään ajatus ei pääse kunnolla lentoon tällaisessa pätkivässä ja inttävässä ja käsiä paukuttavassa ympäristössä. Esimerkki demokraattisen puhe- myllyn kyvystä jauhaa eteenpäin, eteenpäin… ”Avaruuden puhki / musta mylly huhki. / Mitä lienee jauhanut / kun ei mitään varissut.” – Tuntenette tämän kyynisen ajattelijan. Ei ole Lipponen eikä Linkola, eipä edes Juice Leskinen.

Muuten kulttuuripolitiikasta en taaskaan kuullut juuri sanaakaan, vaikka Kulttuurirahasto on tehnyt merkittävän kirjastoavauksen ja kulttuurinvientiäkin ministeriössä tehostaen suunnitellaan. Toimittajien tehtävä olisi vähän avartaa asioita, mutta he kiertävät mieluiten tuttua kehää, jotta mitään uutta ja yllättävää ei kuultaisi.