Panu Rajala

Gallian kukko voitti, naiseen ei vielä siellä luoteta eikä sosialistien epämääräiseen ohjelmaan.

Sosialistit häviävät joka maassa, nyt on oikeisto vahvoilla. Sarkozy ihailee amerikkalaisuutta, tämän luulisi ranskalaisia patriootteja kauhistavan. Ranskan ylväys varmasti säilyy oli vallassa kuka hyvänsä. Dokumentit De Gaullesta ja Mitterandista ovat hyvin pohjustaneet tämän yhdistävän piirteen, ja Sarkozyn nähtiin sittenkin paremmin takaavan Ranskan suuruuden. Ellei muuten niin eleissä ja retoriikassa.

Kuinka Suomi saattoi jäädä nollille Ruotsia vastaan. Kahden lehden otsikot syyttävät Kari Lehtosta tappiosta, mikä on kohtuutonta. Jos kerran lipsahtaa, ketjuilla oli kymmeniä tilaisuuksia tasoittaa ja mennä johtoon. Ape Suhonen taisi osua oikeaan: maalivahteja ei pitäisi peluuttaa vuorotellen, se nakertaa varmuutta. Vaikka ei lätkä hirveästi kiinnostaisi, aina on karvasta hävitä Ruotsille.

Viron tapaukset ovat näköjään kirvoittaneet keskustelupalstoilla taas oikein väkivahvaa venäläisvastaisuutta eikä syyttä. Aikooko Venäjä vielä havitella Baltiaa takaisin? Bushin nopea vastaveto kutsua Ilves kylään voi rauhoittaa haluja. Kun kuunteli ulkotöissä kansan radiota, huomasi kuinka Ike Kanervan selväkielinen puuttuminen puhuttaa. Poika nousee suosikiksi kaikesta naishälystä huolimatta. Niin kauan on kyyristelty, että yksikin selvä lausunto palkitaan riemulla. Venäjää vahditaan nyt uusin ottein. Antoiko Putin sittenkin propagandavaltin Baltian maille?

Kapa kuvaili taas maisemia, pikkuhiljaa hanke etenee. Kaunis sunnuntaiaamu kävellä ja katsella. Huomio: ns. Taatan taival eli luontopolku on rapakunnossa! Taksvärkkitie tuhoutuu metsätyöraiteiksi, kyltit hujan hajan. Pitäisikö kohentaa ennen juhlavuotta?

Ihan totta: vappua voi viettää Turussa. Siellä on jopa rauhallisempaa, tyylikkäämpää kuin Helsingissä, ei niin hirveästi väkeä ja juopottelevia lapsia. Taidemuseon mäki oli valkoisenaan ylioppilaita aattona, paljon vanhempiakin civiksiä liikkeellä, Wäinö Aaltosen Lilja kukitettiin, Paavo Nurmen munat kiillotettiin, Akavassa sai juotavaa ja pientä syötävää, Marjan sukua tuli vastaan joka kulmassa, tuulista oli mutta kaunista, aurinkoista, akateemista: osakuntalippuja, viittoja, puhekin jota ei kuultu ja sen sellaista vanhan akatemian mukaista menoa.

Sen sijaan Kaupunginteatterin Thorin vasara oli juuri sitä mitä saattoi odottaa: tekniikkaa, tulia, vehkeitä ja vempeleitä riitti vaikka kuuteen näytelmään, mutta tarinan sisältö jäi hämäräksi eikä yksiviivaisiin henkilöihin välittänyt tutustua, musiikki takovan tasasuhtaista. Jos muistaa vaikka muhkeita viikinkihahmoja Frans G. Bengtsonin Orm punaisessa, onhan ero huimaava. Erkki Mäkis-vainaakin olisi tehnyt aiheesta iskevämmän eepoksen. Yksi minkä huomasi jälleen: jos huumoria ei ole pisaraakaan, esitys on kuolleeksi tuomittu. Mutta väkeä riitti ja täydestä meni.

Vappulounas Turun pursiseuran paviljongissa virkisti sentään, raikkaat tuulet jatkuivat, siistiä oli ja iloluonteista. Purjehtijaväkeä, Marjan sisaruksia perhekuntineen. Kuulimme että Kyrössäkin Taatan lakitus oli sujunut hyvin ja kohtalaisen yleisönkin kerännyt. Taata vetelikin omia vappumuistojaan arkistosta puolenpäivän aikaan radiossa, hauskoja juttuja Lintu-Matista ja eräästä sorjasta civiksestä.

Mutta kehuttu dokumentti Kenen joukoissa seisot (Veikko Aaltosen) tv:ssä nähtynä pettymys: vetelä, ryhditön nimettömien muistelmien sarja, räjähtäneet, vuosien syömät veteraanit jotain siinä mutisivat ja lauluista etsittiin jo väljähtänyttä aikatasojen nostalgiaa. Ei sytytä yhtään enää. Eikä pärjännyt Suomikaan lätkässä Venäjälle, mutta Virolle riittää sentään poliittista myötätuntoa. Olipahan marssitettu härskejä Venäjän duuman veikkoja Tallinnan patsasta tutkimaan uutiskuviin; niissäkin oli enemmän menneen maailman ytyä kuin Aaltosen lepsussa dokkarissa.