Palattu maalta, saatu paljonkin aikaan.
Onkohan missään enää niin yltiöisänmaallisia juhlia kuin Hämeenkyrössä tämä lottayhdistyksen ja suojeluskuntien yhteisen historiateoksen julkistaminen Koskilinnassa. Se oli herranpoijjaat juhlallinen tilaisuus. Mikrofonin käytössä nyt oli vähän toivomisen varaa, mutta puheiden sisällön kyllä arvasimmekin me takana istuneet; Heimo Nordfors ja Tuomiston Pekka kertoivat sitä paitsi ihan kiinnostavaa tietoa. Ehkä oli kuten mainio emeritusrovastimme totesi kahvijonossa: ”Kun kerran sodatkin on kestetty niin kyllä me kestämme tämän juhlankin..”
Esko Lammin kirjoittama paksu juntikka Isänmaan parhaaksi (Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917-1944) näyttää sinänsä pätevältä ja ainakin seikkaperäiseltä teokselta ja tulee kulumaan omankin työni lähteenä. Mutta heti osui silmään, että luku ”Frans Emil Sillanpää ja maanpuolustus” on vähän kummallisella asenteella ja väärillä tiedoilla kirjoitettu; siihen täytynee totuuden nimessä puuttua myöhemmin. (Muuten: Pulla ja Waltari kirjoittivat 1932 näytelmän Isänmaan parhaat.. sama kaiku on askelten.. no se oli kyllä kevyt satiiri)
Hauska oli poiketa Ylivakerille pitkästä aikaa ja kertoilla kuulumisia, molemmin puolin. Tauno tosissaan tokaisi: ”Olipa virkistäviä tietoja.” Olivat Hilkan kanssa juhlassa kutsuvieraina kuten mekin, joten riitti siitä sananvaihtoa ja monesta muusta. (Alisa ja Elisa, ent. kälyt, ovat juhlineet kuuskymppisiään railakkaasti Lontoon humussa, soittelimme illalla.)
Matkan päätapaus Kutsumuksessa Risto ja Tarja Auttilan vieraina, entisessä kodossani tuolla rannassa; nyt tehtiin ne kauan hierotut vanhan saunan kaupat ja nautittiin päälle ruhtinaallinen iltapala. Uusi vaihe, samalla lähtee savusauna nousemaan toivon mukaan, sekin hitaasti mutta varmasti. Eihän olisi Katrin ent. Kutsumus voinut saada parempia nykyasujia kuin nämä Auttilat; osaavat antaa arvon persoonalliselle rakennukselle ja parantaakin huikeasti sen tasoa siitä mihin me jäimme.
Siispä Viehätyksen kiihkeän joulusiivouksen (!) ja asioiden hoidon jälkeen tyytyväisin mielin räntävihman läpi jyräsimme Marjan korjatulla Golfilla takaisin Sepänkadulle. Kissamme Simakin kävi meitä ylhäisesti tervehtimässä kunnes vetäytyi taas talvikotiinsa Korkalan Tyynen hellään hoivaan, sekin pari mäen päällä metsämökissä kuin vanhasta satukirjasta. Helsinkiin oli kaiken jälkeen silti hyvä palata.