Kiirastorstaina 2008

Näin uutisoidaan, näin johdetaan, näin ahdistetaan: aamulla kuulemme radiosta, että Ilkka Kanervan tekstiviestien ansiosta kokoomuksen kannatus on pudonnut.

Johan jotakin. Tämähän on tieteellinen tulos. Vahvistuksena kuullaan kannatusmittaajan arvelu, että kai se siitä johtuu… Pudotusta peräti vajaa prosentti, demareillakin oli enemmän. Toimittaja olisi yhtä hyvin voinut otsikoida: kokoomus on pysynyt suurimpana puolueena huolimatta median vimmatusta Kanerva-höykytyksestä.

Pääsiäisen kliimaks koetaan Turun tuomasmessussa, missä ex-piispa Kantola saarnaa ja Kanerva kantaa ristiä. Koomista mielikuvaa vaikea välttää, vaikka kristillinen armo on uskon ydinkysymys. Muistatteko muuten, kun kirkko kehotti Kantolaa eroamaan virasta, koska tällä oli avioliiton ulkopuolinen suhde. Media julmistui: eikö piispakin ole ihminen! Mikä oikeus kirkolla on puuttua yksityiselämään jne. Kun vastapuolena oli kirkko, piispan puolustus oli selviö. Ikävä kyllä Kanervan vastapuolena on vain jokunen kansanedustaja, joten media kaikkine nokkeline kolumnistinokkijoineen joutuu hoitelemaan tuomitsijan roolia.

Oli katseltava Orionissa vanhaa elokuvaa Gabriel tule takaisin, jotta naisia ahdistelevan huijarin perusolemus jollakin lailla asettuisi kohdilleen. Kyllähän tämä Waltarin näytelmänä oli parempi ja keskitetympi, kun se sijoittui yhteen huoneeseen ja Gabrielin ominaisluonne alkoi paljastua vasta hiljalleen. Tässä Valentin Vaalan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa se annetaan jo alkukuvissa valmiina, eikä mitään yllätyksiä enää tule. Tarmo Manni näyttelee liian selkein alleviivauksin, mutta naiset Väänänen ja Karuna ansaitsivat Jussinsa.

Hesarissa Avola on huomannut, että Tohtori Zhivago menee venäläissarjana kovin vapaasti Pasternakin aiheiden mukaan, mutta olisiko todella niin, että sarja jättää vähemmälle vallankumouksen kuvauksen. Minusta sen kauhut tulevat ihan riittävän hirveinä esiin. Ihmisenä elämisen pohjalukemia, ei ihme että neuvostojohto 50-luvulla teki kaikkensa jotta runoilija hiljennettäisiin. Sitä paitsi Avola kehtaa arvostella Sydämen asialla -sarjan liian tiuhaa sijoittelua, joka sentään on koko kuvalaatikon ainoita inhimillisyyden keitaita ja ihmeen hyvin joka kerta tehty. Tulkoon vaikka kuusi kertaa päivässä puolestani.

Hiljennyttävä pääsiäisen viettoon. Onkohan meissä enää sen verran kristillisyyden alkukipinää jäljellä, että soisimme nyt hairahtuneille armon ja rauhan. Vai kerätäänkö vain voimia, jotta vaino jatkuisi entistä himokkaampana. Kyllä sen pää täytyy saada putoamaan! Mutta on sentään valistuneita ja tasapainoisesti ajattelevia lukijoita. Eräs fiksu nainen lähetti kauttani tiedoksemme hyvän ja paikkansa pitävän sitaatin: ”John Keats kirjoitti kerran ystävälleen, että maailmassa ei ole yhtäkään ihmistä, jota ei voisi leikata palasiksi ja murskata hänen heikkouksiensa avulla.”

Hyviä yrityksiä on tehty, kiitos siitä kiilusilmäisille moralisteille ja sellaista leikkiville. Heille ja meille kaikille oikein armeliasta ja itsetutkiskeluun taipuvaista pääsiäistä.