Juhannusaattona 2008

Vielä Helsingissä! Ei ole aikoihin tapahtunut. Puolen tunnin päästä käännän auton nokan tielle, sieppaan Ainon ystävineen ja Eeva-Liisan kyytiin, naislastissa suunnataan kohti Kyröä juhannuksen viettoon. Kaipa siellä Marja jo odottelee laittamisineen.

&nbsp Täysin kiinni työssä, mutta sainpa toiseksi viimeisen luvun lähtemään toimittajalle. Vielä viimeinen taisto. Riitta laittaa kivaa elävää kuvitusta kustantamossa, sivuja taitetaan, kansiehdotuksenkin näin. Kirja syntyy vääjäämättä omaan tahtiinsa. Vielä hyppelen kirjastoissa katsomassa jotain, saan viimeisiä vihjeitä, jopa Waltarin vakitaksikuskin haastattelun litteroituna!

&nbsp Mutta nyt on rauhoituttava ja otettava pari päivää tyhjentymisen ja levon kannalta, ensi viikolla jatketaan. Kokko on koottuna jonkunmoinen, venekin kaiketi korjattu, uusi pihakeinu kuulemma hankittu. Ei muuta kuin matkaan. Ja takaisinhan kohta tullaan, papereita pöytä täynnä, syyttävin katsein, tähänkö meidät jätät? Ehei, kohta nähdään.

&nbsp Hauskaa kosteanhilpeätä juhannusta kaikille kykeneville!