Pumpulihääpäivämme. Sen kunniaksi ajelimme muistelemaan vuoden takaisia Sastamalan kirkon nurkille ja sieltä Ellivuoreen hääpäivälounaalle. Hyvin onnellisia olemme Marjan kanssa, sen saatoimme yhdestä suusta jälleen todeta. Joskus elämä hellii vasta tässä myöhäisessä keski-iässä.

&nbsp Sittenpä ajelinkin taas Helsinkiin ottamaan loppuryntäystä Waltarin parissa. Vallattoman Waltarin uuden painoksen lahjoitin vaimokullalle ja sain häneltä Karita Mattilan laulun The Man I Love kokoelmasta Fever.

Tässä mietin mennyttä vilkasta viikonloppua. Kun on etäisyyttä, asiat tarkentuvat. Lueskelin Niinenmaan Jussin kirjeblogista hänen huomattavan leppoisia mietteitään Myllykolun Elokuusta. Eihän Jussikaan esitystä onnistuneena voi pitää, mutta näyttää iloitsevan siitä, että se sentään tehtiin. No jaa, karhunpalvelushan se Sillanpäälle on, ei voi mitään. Joku voi vielä luulla, että tällaista ”puskista” (termi kirjailijan tyttärentyttären, käytyään katsomassa) se Sillanpää sitten onkin. Kamalaa.

&nbsp Miksi oikeastaan kiivailen moisesta? Joku tuossa ehdottaa, että taitaa olla oma lehmä ojassa. Niin totta vieköön onkin! Olen niin kauan roihuttanut sieluani Myllykolun tantereilla, että vieläkin laajasti luullaan minun siellä vaikuttavan. Kuinka nytkin oman paikkakunnan Alkon johtaja tiedusteli ystävällisesti: ”No mitäs siellä sinun teatterissasi nyt menee?” Eikä hän ole suinkaan ainoa.

&nbsp Siksi kärsin verikyyneleitä, kun Myllykolussa tehdään milloin mitäkin rötöksiä, joista en ole enää vähääkään vastuussa kun olen viisi vuotta ollut sivussa ja pysynkin näillä näkymin. Varsinkin jos vedetään Sillanpäätä noin lonkalta kuvitellen, että se on samaa puskateatteria kuin joku muukin. Ei ole! Siihen pitää heittäytyä täysillä ja antaa vain parasta. Sitä ei voi tehdä vähän sinnepäin.

&nbsp Tietysti ajatellaan, että se luulee siellä että vain hän osaa ja tietää. No jotain tiedänkin näistä aiheista, ja tätä itsekylläistä Näytelmäseuraakin yritin ohjastaa edes pahimpien karikoiden ohi kun tunnen teoksen ja siitä tehdyt versiot läpikotaisin. Kyseessä on sentään yksi Sillanpään vaikeimpia teoksia, joka vaatisi erityisen satsauksen. Auttoiko mitään? Eivät edes kuunnelleet, päinvastoin motiivini raskaasti kyseenalaistettiin.

&nbsp Myllykolun näyttämöllä on ainutlaatuiset perinteet, vaikka itse sanonkin. Missä muualla on eletty semmoisia hetkiä? Jolloin kirjailijan sana ja kotimaisema ovat yhtyneet yhdeksi runoudeksi, ja oman kielen mehevyys on kajahdellut aitona. Siis parhaimmillaan, silloin kun on onnistuttu. On myös epäonnistuttu, tyytymätön olin monesti itseeni. Sillanpään dramatisointi on pirun vaikeaa. Siinä ei saa fuskata ja panna surutta omiaan. No turhaan tässä saarnaan. Eihän kukaan minua todesta ota. Ainut palaute on nimettömät herjaukset kuten ennenkin.

&nbsp Muuan syy vallitsevaan tilanteeseen on sekin, että esittäjät eivät saa eivätkä ota vastaan pätevää kritiikkiä, ja oma itsekritiikki on aikaa sitten hukkunut. Paikallislehti hellii heitä aina kehuilla, oli esitys millainen hyvänsä. Näin käy huomennakin, saattepa nähdä. Tällöin kaikki suhteellisuus katoaa ja on jo kadonnut.

&nbsp Hurskaan kurjuuden unohtumattoman onnistumisen jälkeen meillä olisi ollut kultainen tilaisuus kehittää laajapohjaista yhteistyötä seurojen välillä, käyttää harkitusti ammattilaisia ja nostaa teatteri valtakunnan huomion arvoiselle tasolle pysyvästi. Silloin meitä kiitti Helsingin Sanomien Lauri Merikin varauksettomasti muista puhumatta. Tv-dokumentti tehtiin, uutisiin päästiin. Myös pitkäjänteiselle markkinoinnille oli silloin hyvä perusta, katsojamäärä kävi ennätyksessä.

&nbsp Toisin kuitenkin kävi. Tahdottiin pikaisesti palata nurkkakuntaiseen näpräilyyn, seurojen väliseen typerään vuorotteluun, joka rikkoo kaiken linjakkuuden. Ja siinä pysytään niin kauan kuin Näytelmäseuran poppoo tahtoo yksin tällä pyhällä tantereella kerätä rahaa talvifarsseihinsa. Katsojamäärät ovat samalla romahtaneet, niitä ei enää edes julkaista. Haikeat jäähyväiset. Aika aikaa kutakin.

&nbsp Olisiko viisainta pitää miettimistauko ja lopettaa koko teatteri joksikin aikaa? Kun se on päästetty kaiken lisäksi niin kehnoon kuntoon. Tuntuu siltä, että Sillanpää on tällä erää loppuunnäytelty. Ja muille aiheille varmasti löytyy edullisempi paikka. Säästyisi museon miljöökin jatkuvalta kulutukselta, ja sitä voitaisiin sillä välin rauhassa ennallistaa.

Muistutettakoon samalla kaikille, että Elokuu jatkaa syksyllä Kuopion Kaupunginteatterissa, hienovireisenä esityksenä. Onhan se toisaalta vähän noloa, että Savon kaupungissa ymmärretään Sillanpäätä valovuoden verran paremmin kuin Hämeenkyrössä.