Keskiviikko 10.9.08

Ennen vanhaan yliopisto alkoi tänään, iskostunut mieleen päivämääränä.

&nbsp Puheltiin Tarleena Sammalkorven kanssa kanssa radiossa lähinnä nuoresta ja 30-luvun Waltarista, tulee Kirjakerhossa perjantaina ja lauantaina.

&nbsp Kun palailin, taksikuski kierteli kaukaisia rantoja, koska futisjuhlat olivat jo menossa keskikaupungilla. Kolme tuntia ennen ottelua! Yleisö valmistautuu nykyään ajoissa. Katselin yllättävän reipasta matsia voice-kanavalta, minusta oli ihmeellistä että Suomi piti aloitteen ja teki kolme maalia. Tasapeli ei tuntunut ollenkaan tappiolta. Ehkä Suomi vielä joskus…