Perjantai 12.12.08

Vasta pääsimme keskittymään viikon uutisiin: Ahtisaaren Nobeliin (tekee terää hänen vähättelijöilleen), WSOY:n henkilöstömuutoksiin (joita jo ent. toimitusjohtaja Jorman kanssa vähän pähkäilimme), Sofi Oksasen muhkeaan myyntiin (hienoa) sekä siihen, että Ritva Haavikon Waltari-kirja on viimein julkistettu. Tutustuttava ensi viikolla lähemmin.

Vaihdoin vain pukua ja painelin Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmatoimikunnan kokoukseen Stokkan vintille, mistä oli helppo pistäytyä välillä kadun yli Akateemisen kohtaamispaikalle todistamaan Waltarista Raisa Rauhamaan haastatellessa varmalla hyvällä rutiinillaan (harjoittelimme jo Tampereella ja Turussa ja kirjamessuillakin lokakuussa) – ihmeesti väkeä ja kirjaa menee kuin siimaa. Kolmas painos on koneissa. Vkp:n ohjelma saatiin samalla jo kohtalaisen hyvään malliin, Kirsti tuurasi puheenjohtajuutta kun piipahdin muualle. Ohjelma viimeistellään helmikuussa, perästä kuuluu. Sitten tavataankin mahtavassa Sastamalassa kesäkuulla!

Oli totta puhuen taivaallista viettää rauhaisa koti-ilta Marjan kanssa telkkaria silmäillen. Pitkästä aikaa katseltiin Sydämen asioita, ja Nobel-juhlia vielä kertailimme Maikkarin kanavalta, uljasta ja säihkyvää. Nyt näimme millaista oli sisällä Konserthusetissa, kun toissapäivänä pällistelimme juhlavieraiden menoa sinne sateisen heinätorin laidalta. Ahtisaari piti Oslossa jykevän puheen. Sillanpäätäkin siteerattiin!

Mutta huomenna taas Tampereelle ja Hämeenkyröön.