Panu Rajala

Sentään tervetullut katkos raatamiseen: kesäretki WSOY:n Suvikuntaan. Taivaallinen päivä, ihanteelliset rannat, yltäkylläistä tarjoilua ja ylöspitoa ja vähän puhettakin välillä sekä sauna ja pulahdus mereen. Voisiko nyt enempään toivoa.

&nbsp Täällä olin ensimmäistä kertaa 1970, kun Ville Viksten kokoili nuoria lupauksia talliinsa, kolmistaan asuttiin mökissä, Erkki Mäkis -vainaa mukana, ja häneltä tulikin sitten pari romaania, kun minä ajauduin muihin hommiin pitkäksi aikaa. Joskus myös 90-luvulla kirjallisuustoimikunnan puolesta poikkesin. Mutta vasta nyt täydesti nautiskelin.

&nbsp Södika polkaisi parisenkymmentä median edustajaa paikalle ja omaa väkeä kymmenkunta sekä meitä syksyn kirjailijoita seitsemän. Nuoria esikoisia kuunneltiin, Mari Möröä välillä ja sitten Tuula Karjalaisen kanssa selvitimme Waltaria minkä kykenimme. Ateneumiin tulee iso näyttely Waltarin suosimista taiteilijoista, mikä on hieno juttu, Tuulalta myös kirja aiheesta. Oman kirjani nimi Unio Mystica sai viimein laajaa kannatusta, kun sitä siinä vähän perustelin.

&nbsp Sukupolvenvaihdos ja varmaan kulttuurinkin vaihdos on yhtiössä ollut raju, mutta niin vaan mennään natisten ja sauhuten eteenpäin. Ihanat naiset Katri Wanner ja Riitta Toiviainen edustavat vahvaa jatkuvuutta ja ylen ystävällistä huolenpitoa. Tuuli Leppänen informoi monista asioista bussissa. Joten pää puhdistuneena taas töitä jatkamaan.

Rattoisa juttuhetki Matti Kuuselan kanssa Elitessä. Matti kirjoittaa Aamulehteen verrattomia juttuja milloin mistäkin maailman kolkasta, ja totta kai mies tuntee hyvin Waltarinkin. Neljä päivänlaskua on yhteinen suosikkimme, muitakin jouduin luettelemaan, mikä on vaikeaa. Vähän hankala puhua kirjasta, joka on vielä tulisesti tekeillä. Ehkä syksyllä saan etäisyyttä. Matti on uskollisia Vammalan kävijöitä, hei Vanhan kirjallisuuden päiviin on enää runsaat kolme viikkoa!

&nbsp Sitten kotiin ja koneen ääreen. Toisella korvalla kuuntelen ämyreistä, kuinka toista Mattia grillataan vaalirahoituksesta ja Korhonen, aikamme Korsimo, näyttä hänkin joutuvan ahtaalle. Uskon sittenkin siihen, että nämä rahamarkkinat ovat aika siistejä verrattuna kuinka Korsimo ennen vanhaan kahmi ja kiristi rahaa Kekkosen taakse. Taisi sitä virrata maan rajojen takaakin. Nyt vaan jaksetaan vainota poliitikkoja ja rahamiehiä, oikeinhan se on, vaikka saa jo koomiset ja osin hysteeeriset mittasuhteet. Nykyajan näytelmä. Tempora mutantur et nos mutamur in illis.

Hulmahtaen alkoi suvi. Pikainen saunareissu Hämeenkyröön teki terää, taas työt maittavat. Siellä asuu sarvipöllö poikasineen pihakuusessa! On heistä nyt Marjalle seuraa, kun lymyilen täällä viikon tiedostoihin ja lähdeaineistoon uppoutuneena. Pöllönpojat keikkuvat vaahterassa parvekkeen nurkalla ja tuijottavat silmät ymmyrkäisinä mitä ihmislapset puuhailevat. Yksi torkkui rähmällään ohuen oksan varassa, hyvä ettei maahan tippunut. Kunpa ei kissa niitä hätyyttelisi, voi vielä saada emopöllön niskaansa. Kirjosiepotkin ovat ihan hermona.

&nbsp Vesi oli 18 astetta, väitti Artsi. Hyvin saattoi heittää talviturkin. Ja serkkuni Kaija poikkesi ja toisen serkun vaimo Onerva, noin vain kylään kuten ennen vanhaan. Miten hauskaa. Kasvimaa ja perunat kylvetty, ruoho toiseen kertaan ajettu. Jotain aina sentään.

&nbsp Katselin Ensimmäisen piirin viimeisen osan. Kuinka julmaa ja kuinka eleettömästi toteutettu. Hienoin sarja miesmuistiin. Ainoa vain, että siitä seuraa ahdistus, päivän masennusannos. Kuinka ihmiset ovat toisiaan kohdelleet. Vasta äskettäin tekijää vainottiin ja karkotettiin maasta, eihän siitä ole kuin kolmisenkymmentä vuotta. Ja kuinka venäläiset itse osaavat tyylikkäästi nämä historian karmeudet tilittää. Oppi monille muille. Korkea kunnioitus tämän tason tekijöille.

&nbsp Suven ihanuutta ei silti mikään pimennä. Eikä Marjan lempeyttä ja iloisuutta. Onnen poika, kun voin siellä piipahtaa ja taas takaisin töihini porhaltaa.

Kun vain kirjoittaa ja istuu kirjastossa, ei ole paljon kerrottavaa.

&nbsp Ihmeellinen kesä on tällä välin hulmahtanut Helsinkiin. Lekottelin lukemassa illan auringossa Engelin aukion penkillä kuin joskus koulupoikana.

&nbsp HeSa urakoi oikein tosissaan vaalirahoitusta aukaisemassa, ja tämä nyt onkin jonkun arvoinen asia toisin kuin Kanervan pieni sivuvipellys. Mitähän sieltä vielä repeää. Ei ole kiva olla poliitiikko näinä aikoina: kaikki hauska kuten rahan kahmiminen ja naisten hätyyttely on kielletty. Mitä kielletään seuraavaksi? Kaiketi kaikkinaisen vieraanvaraisuuden vastaanottaminen, sillä lahjuksen rajaa on vaikea veteen tai viinaan piirtää. Maakunnissa mietitään, että maksakoon ministeri itse illallisensa edustusrahoistaan. Ja myydään sille myös se kuvakirja kunnan maisemista.

&nbsp Totta puhuen tilanne näyttää vakavalta. Entinen työtoveri maikkarista, tämä Överbastubacka, on saanut selittää naamansa punaiseksi näitä puolisalaisia rahavirtoja. Pannaankohan kraanat pian kokonaan kiinni? Miten olisi vaalit ilman yhtäkään mainosta. Samoin täyskaranteeni televisioon. Ohjelmat paranisivat puolella ja lehdissä olisi enemmän luettavaa. Siinä ehdokkaiden todellinen kansalaiskunto koeteltaisiin.

&nbsp Ja tämähän ei minulle kuulu sentin vertaa, telmikööt niin kuin huvittaa vatukoissa ja valtateillä. Maailmasta et vääryyttä, et korruptiota, et kohtuuttomuutta etkä kaikenlaista kurittomuutta koskaan kitke. Vähän voit yrittää karttakeppiä heiluttaa, pian sama peli jatkuu. Kunhan mielettömän julmuuden edes saisit hillityksi, mutta et sitäkään. Waltarin lukeminen on paras neuvo kaiken suhteellisuuden ymmärtämiseksi. Kuinka historia toistaa itseään eikä ihminen muutu, vaikka hänen laatimansa lait ja asetukset muuttuvat ja hänen pukunsa ja puheenpartensa muuttuu. Pohjimmiltaan hän on sama vanha kiero ja itsekäs paskiainen.

Levätty maalla, ladattu akkua. Ajettu pihanurmet, käännetty kasvimaa, tervattu vene. Ihmeen kaunista ja runollista oli taas Hämeenkyrössä. Marja ja Sima-kissa emännöivät Viehätystä kotoisalla tyylillään. Kumpikin tarkkailee lintuja, mutta eri tarkoituksessa.

&nbsp Taivalsin pitkästä aikaa Myllykoluun ja opastelin reipasta miesporukkaa Tampereen seudulta: metsämiehiä, museon tuntijoita, ympäristöaktivisteja, saunaklubilaisia, yksi pappikin. Katselimme hiukan arvellen kovin repsahtanutta miljöötä. Eikö tälle kunnianarvoiselle Nobel-museolle nyt pitäisi äkkiä tehdä jotain? Kummastelivat veikot, miksi ei haeta reilusti EU-rahaa ja panna kerralla koko maisemaa museoineen kuntoon. Sitä sopiikin ihmetellä. Kunta museon ja ympäristön nyttemmin omistaa. Kauan on puhuttu Myllykolun kunnostuksesta teattereineen, mutta suunnitelmat ovat jääneet jonnekin pölyttymään. Intouduin kirjoittamaan terveiset paikallislehteen, vaikka turpiin siitä tavallisesti tulee eikä ainakaan asioita edistä. Merkitsinpä kuitenkin tilanteen aikakirjoihin, kun nyt ”kulttuurikunta” kumminkin tahtoo viettää Sillanpään juhlavuotta. Museo- ja kotiseutuyhdistys muuten osti Myllykolun tasan 50 vuotta sitten ja pani toimeksi; siinäkin yksi hyvä syy kääriä hihat ja laittaa paikka viimein juhlakuntoon. Ei kuitenkaan liian komeaksi, vaan sillanpääläiseen tyyliin sopivaksi leppoisaksi mäkitupamiljööksi, alkuperäisestä aitoudesta vähääkään tinkimättä.

&nbsp Mäkelöiden ja Huusareitten taloyhtiön tilitkin tarkastettiin Ikaalisissa, ja sain Matilta ansaitut moitteet, kun en ole merkinnyt mihinkään ansioluetteloon tätä merkittävää luottamustointa: pian kai parikymmentä vuotta tilintarkastajana! Vailla moitteen häivää! Tämä onkin erityinen tarkastus, sillä se palkitaan perinteisesti ruhtinaallisilla pidoilla, saunalla ja vilkkaalla kulttuurikeskustelulla. Lisäksi tutustuttiin Leenan johdolla taideteollisten opiskelijoiden runsaaseen näyttelyyn ja ihailtiin mitä kaikkea nuoret saavat aikaan.

&nbsp Sunnuntaina oli kyllä ponnittava Sahalahdelle pitämään esitelmää Waltarista, ja näin Pekka Pesosen arvatenkin riemukkaat kuusikymppiset jäivät Helsingissä väliin, mikä oli harmi. Mutta vankat onnittelut Pekalle heittelimme. Sahalahdella oli Moona Metsoilan luona egyptiläistä kontaktipintaa, ja kaavailtiin taas sitä mutkallista Kairon kongressia Waltarista joskus joulukuulle. Saas nähdä.

&nbsp Paluumatkalla Helsinkiin tapasin Hämeenlinnassa nuoria teatterintekijöitä, jotka suunnittelevat jotain repäisyä Waltarista. Teattereissa onkin aiheen tiimoilta toistaiseksi verraten hiljaista. Klaukkalassa neuvottelin laatasta, joka syksyllä lyödään Sillanpään asuintaloin seinään Fredalla. Hieno siitä tulee.

&nbsp Näin vierivät keväiset päivät, ja tauko omassa kirjoitustyössä antaa taas uutta puhtia. Hirveä loppurynnistys alkamassa.

Keskustelu Välimerestä ja Waltarista Tieteiden talossa: yllättävän antoisa. Hannu Raittila oli aiheesta ansiokkaasti perillä, tietysti myös tuore professori Tuomo Melasuo ja Esa Aallas veti virkeästi paneelia. Tännekin riitti yleisöä irtotuoleille ja ovensuuhun saakka. Eniten puhuttiin poliittisista allegorioista Waltarin romaaneissa sekä Raittilan ajatuksesta, että Waltari toi suomalaiset Välimerelle eikä niinkään Välimerta Suomeen. Mikael tietysti olikin turkulainen, ja Johannes kreikkalaisena omaa suomalaisia piirteitä talvisodan hengessä, mutta ainakin Turms on aidosti esilatinalainen tyyppi vai mitä.

&nbsp Ei näitä Välimeren kuvaajia meillä tosiaan monta ole, lähinnä Göran Schildt purjehduskirjoissaan ja Johannes Salminenkin esseissään. Waltari on monessa suhteessa ainutlaatuinen, varsinkin islamin maailman kuvaajana jo 40-luvulla.

&nbsp Nyt näitä helsinkiläisiä tilaisuuksia on ollut riittävästi, ja näkökulma alkaa siirtyä kesäksi maakuntiin: seuraavaksi Sahalahdelle, Hattulaan, Iittalaan ja tietysti Vammalaan, missä varsinaiset Waltari-festivaalit puhkeavat kesäkuun lopussa. Törmäsin WSOY:n ovella kirjailija Paavo Lipposeen ja saatoin varmistaa, että hänkin on tulossa Vammalaan todistamaan suhteestaan valtaan ja Waltariin.

&nbsp Kirjoitan tätä perjantaiaamuna ja katselin juuri Kata Kärkkäisen haastattelua aamutv:ssä; nyt häntä on kai mahdoton enää jättää hieman koomiselle odottelulistalle Kirjailijaliitossa. Uusi teoskin tuntui aikatasoiltaan kiinnostavalta. Riiputtaminen on tuonut hänelle paljon lisämainosta, mikä tuskin oli liiton viisaan raadin tarkoitus.

&nbsp Iltapäiviin kiivaasti töitä, sitten suunta Hämeenkyröön Villa Viehätykseen, missä Marja ja kissa Sima toivon mukaan vetreinä odottavat.

Kirjailijaliiton istunto Villa Kivessä, eri aiheita pitkin päivää, minäkin menin kertomaan ’Kollega Waltarista’ ennen yleiskokousta. Kuinka kollegat suhtautuivat Waltariin, kas siitä on karvaita esimerkkejä riittämiin. Kirsi Kunnas oli oikeassa, kun tähdensi jälkikeskustelussa, etteivät nämä asenteet ole mihinkään muuttuneet, vaan vaikuttavat edelleen keskuudessamme. Ylivoimaista tai muuten poikkeavaa kykyä on toisten vaikea kestää, ja klikkipeli ja kollegiaalinen alasampuminen ovat ikiaikaisia käytäntöjä.

&nbsp Tästähän olisi voitu jatkaa siinä yhteydessä, kun käsiteltiin lyhyesti liiton hyväksymät uudet jäsenet. Kävi ilmi, että näitä ei voida millään eksplisiittisellä tavalla perustella, ne vain joko hyväksytään tai sitten ei. Kuten antiikin sirkuksessa: peukalo alas tai ylös. On vain uskottava, että pieni raati on tehnyt huolellisen kirjallis-taiteellisen analyysin ja sen perusteella valinnan, ja lista sitten siunataan vaitiollen. Uusista jäsenistä olisi kiva kuulla edes vähän läheisempi tuotannon esittely, kun useimmat ovat vielä outoja nimiä.

&nbsp Kata Kärkkäistä ei käsitelty, koska hänen uusi kirjansa on vasta ilmestynyt eikä ehtinyt puntariin. Onkohan hänkin vähän liian poikkeava kyky, että hänet voitaisiin heti nielaista. Olisi aikanaan hauska kuulla, millaisin arvoperustein uusi teos joko kohentaa Katan kirjailijakuvaa tai sitten ei, kun hänen tuotantonsa täydentymistä on taannoin jääty odottelemaan. Mutta tarkempia perustelujahan ei siis kokouksessa kuullun perusteella koskaan saada tietää.

&nbsp En ihmettele, jos tätä pidetään vähän salaseuraisena menettelynä, mutta niinhän jokaisella klubilla on oikeus valita jäsenet ihan oman halunsa mukaan. Vai voidaanko valtionapua nauttivat liitto rinnastaa klubeihin?

Vaalirahoitussotku on todellinen sotku. Kuinka tällainen vyyhti yhtäkkiä ja sattuman kautta alkaa purkautua? Vai onko jotain muuta takana. Kuinka kansanedustaja tai ministeri voi olla selvillä hoitamistaan asioista, ellei ole kiinnostunut edes omista vaalirahoistaan? Elävätkö he kuin entisajan aateliset, joiden ei tarvinnut huolehtia tulonlähteistä.

&nbsp Paras ehdotus on se, että kansanedustajan takkiin liimataan sponsorien tarrat kuten urheilijoille. Tällöin ainakin näkyvyys turvattaisiin kaikkien osapuolten kannalta.

&nbsp Teräsbetoni on reipas ryhmä ja pääsi ansaitusti jatkoon. Mutta kuinka näin miesiskuinen esitys saa rankaisematta edustaa naistietoista maatamme? Loordilla oli sentään joku nainenkin maskin takana. Mitähän heille nykyään kuuluu.

&nbsp Ja Vesa Keskisen bisneksistä olen huolissani, kun poikaa ei ole kuukausiin näkynyt lööpeissä; Sukari ja Kakkonen vieneet paalupaikat. Herää kysymys, kuinka liikemiesjohtoista politiikka nykyään on. Vastikkeetonta rahaa tuskin kukaan kylvää.

Onko nähty koskaan sellaista riemua kuin oli venäläinen voitonjuhla lätkän loppuottellun päätteeksi. He osaavat olla estottomasti onnellisia, miehet uskaltavat olla tunteellisia ja rakastaa toisiaan. Heille soi voiton kaikesta sydämestä, taukoa tulikin edellisestä mestaruudesta. Venäjä kokoaa voimiaan kaikilla rintamilla, mikä kannattaa panna merkille. Suomen pronssi on hieno saavutus, eivätkä huonoille hävinneet välierissä.

Tytär täyttää kolme vuosikymmentä ja valmistuu saman tien vanhalta laitokseltani teatterin ja draaman tutkimuksesta Tampereen yliopistossa. Samana päivänä toivorikas poikani jätti tiedotusopin gradun sisään samassa yliopistossa. Ja kun vielä vanhempi tytär on tänä keväänä hoitanut kirjallisuuden opintonsa loppuun Helsingin yliopistossa, on aihetta moninkertaiseen kohotukseen. Tästä näyttää tulevan kolmen maisterin kevät.