Panu Rajala

Uusia töitä on käynnistettävä. Libretto Taipaleenjoesta Ilmajoen musiikkijuhlille (2010) on viimeistä hiomista vaille valmis, Ilkka Kuusisto jo täydesssä sävellystyössä. Yrjö Jylhästä puhuttiin Otavassakin, veljeni Vesa Karonen remmissä mukana. Talvisotaa muistellaan taas vuoden kuluttua.

Otin Klingen päiväkirjan mukaani ja hämmennyin aika lailla Matin kovasta hyökkäyksestä Salokanteleen Kross-kirjaa vastaan. Onhan Jussin viitekehys virolais-suomalainen vailla Klingen vaatimaa saksalais-venäläistä laajennusta, mutta eiköhän tämä hyvin riitä Krossin lukijoille niin Virossa kuin Suomessa, ainakin ensimmäiseksi elämäkerraksi. Paljon uutta ja valaisevaa Jussi tuo esiin, vanha alan tuntija, joten oppimestarimainen ravistelu tuntuu vähintään kohtuuttomalta. Mutta asia alkoi kiinnostaa, luen lisää Krossia ja palailen tähän linjakiistaan.

Hautausmailla on tunnelmansa, niin Malmilla kuin Hietaniemessä. Vanhempia tulee muistetuksi suurella kiitollisuudella. Löysimme myös Marjan sukulaisen I.K. Inhan haudan viimein sieltä taiteilijakukkulan ja Karjalaan kadonneiden laitamalta aidan viereltä, kaunis pieni kivi.

Lopulta pohdin Tauno Palon persoonaa sen kautta, syttyikö hän elämään vain näyttämöllä ja kameran edessä. Muu oli toisarvoista odottelua, hän ei näytä kiinnittäneen paljon huomiota yksityiseen puoleensa, kirjeisiin, leikkeisiin, mihinkään. Perheasiatkin usein sekaisin. Hän eli suuren näyttelijän elämää. Hänen säteilynsä läpäisee hataratkin filmaukset kuten saatoin tarkistaa tallentamastani Rosvo-Roopesta.

Siinä muuan yhteys Mika Waltariin: kumpikin eli vain työlleen, kumpikin sai vain siitä tyydytyksen, muu oli toisarvoista. Heidän ystävyytensä oli suoraa ja sisäsyntyistä, heidän ei tarvinnut erityisesti ”keskustella”. Lauri Meren kirjan loppu on yhtäkaikki murheellinen: niin pian haihtuu suurikin työ ja huomio.

Olin varannut Jari Tervon Troikan pyhiksi, mutta niin vain jäi alkamatta. Täytyy odottaa oikeaa virettä. Matti Röngän Kärppä-seikkailut ovat helpommin sulavia, avaavat ikkunoita itäisten maahanmuuttajien puolirikolliseen sisäkulttuuriin.

Eilen vielä kerran Töölön kirjastossa, nyt aiheena Waltarin ja Saima Harmajan suhde, josta puhuivat myös Kari Uusitalo ja Päivi Istala. Harvinaisen paljon kirjallisia tilaisuuksia samana iltana, silti sateessa kertyi Waltarin nimikkosali taas täyteen.

Eeva-Liisa ja Marja keittiössä kun tulin, viiniä ja juustoa, kuulumisia teattereista. Eeva-Liisa oli Rikhardinkadun kirjaston Lontoo-illassa lausujana, Marja kuuntelemassa. Uusittu keittiö toimii jo asunnon keskuksena.

Tänään Raila Kinnunen kyseli kuulumisiamme, juttua tulee, ei auta. Puhuimme myös teatterikirjoista, Tauno Palosta ja minunhan pitäisi paremmin perehtyä Railan kirjaan Kyllikki Forssellista. Ehkä se kesken jäänyt Ida Aalberg -hanke aikoinaan on vähän jarrutellut. Lauri tekee Palosta hyvin perusteellista jälkeä. Jääkö ihminen vähän hukuksiin silti?

Tapaan Papa Giovannissa Marjatan, joka johtaa pian Waltari-turneen Roomaan. Voi olla rentouttava matka, ei virallisia esitelmiä.

Illalla Yövieras Työväenopistossa, Hannu Huuskan ohjaus. Tapaan toisenkin entisen alaiseni MTV-ajoilta, Aapo Vilhusen sekä tietysti Päivin ja tyttärensä ja Päivin esimiehenkin, Mikael Jungnerin. Onhan meitä kova porukka Waltarin komediaa katsomassa. Esitys luontuu aika hyvin, näytelmä on hauska ja henkevä, loppua kohti vähän liian rujoksi lyhennetty mutta toimii silti. Ilta kohoaa Hannun juhlaksi, hän lopettaa 30 vuotta kestäneen ohjaustyönsä opistossa tähän ja saa hyvin ansaitsemansa kultaisen ansiomerkin.

Huomaan muuten vasta, että Waltari on näytelmään pannut enemmän omaa perhe-elämäänsä kuin aiemmin huomasin: aina tiukkaa kotiapulaista myöten. Kaija ei anna isännälle ryyppyä. Waltari valitteli kuinka kotiapulainen Anni Tuovinen terrorisoi hänen perhettään vuosikymmenet.

Pitkästä aikaa katsomme yhdessä Sydämen asialla, hyvin tehty osa, sarjaa pitää harvenneenakin pintansa.

Eilen vielä kerran Töölön kirjastossa, nyt aiheena Waltarin ja Saima Harmajan suhde, josta puhuivat myös Kari Uusitalo ja Päivi Istala. Harvinaisen paljon kirjallisia tilaisuuksia samana iltana, silti sateessa kertyi Waltarin nimikkosali taas täyteen.

Eeva-Liisa ja Marja keittiössä kun tulin, viiniä ja juustoa, kuulumisia teattereista. Eeva-Liisa oli Rikhardinkadun kirjaston Lontoo-illassa lausujana, Marja kuuntelemassa. Uusittu keittiö toimii jo asunnon keskuksena.

Tänään Raila Kinnunen kyseli kuulumisiamme, juttua tulee, ei auta. Puhuimme myös teatterikirjoista, Tauno Palosta ja minunhan pitäisi paremmin perehtyä Railan kirjaan Kyllikki Forssellista. Ehkä se kesken jäänyt Ida Aalberg -hanke aikoinaan on vähän jarrutellut. Lauri tekee Palosta hyvin perusteellista jälkeä. Jääkö ihminen vähän hukuksiin silti?

Tapaan Papa Giovannissa Marjatan, joka johtaa pian Waltari-turneen Roomaan. Voi olla rentouttava matka, ei virallisia esitelmiä.

Illalla Yövieras Työväenopistossa, Hannu Huuskan ohjaus. Tapaan toisenkin entisen alaiseni MTV-ajoilta, Aapo Vilhusen sekä tietysti Päivin ja tyttärensä ja Päivin esimiehenkin, Mikael Jungnerin. Onhan meitä kova porukka Waltarin komediaa katsomassa. Esitys luontuu aika hyvin, näytelmä on hauska ja henkevä, loppua kohti vähän liian rujoksi lyhennetty mutta toimii silti. Ilta kohoaa Hannun juhlaksi, hän lopettaa 30 vuotta kestäneen ohjaustyönsä opistossa tähän ja saa hyvin ansaitsemansa kultaisen ansiomerkin.

Huomaan muuten vasta, että Waltari on näytelmään pannut enemmän omaa perhe-elämäänsä kuin aiemmin huomasin: aina tiukkaa kotiapulaista myöten. Kaija ei anna isännälle ryyppyä. Waltari valitteli kuinka kotiapulainen Anni Tuovinen terrorisoi hänen perhettään vuosikymmenet.

Pitkästä aikaa katsomme yhdessä Sydämen asialla, hyvin tehty osa, sarjaa pitää harvenneenakin pintansa.

Tehokas pyrähdys Ouluun: lento päivällä, kentältä vanhainkotiin, sieltä radioon ja Kalevan toimitukseen, intialaiseen ravintolaan ja lopuksi kirjastoon, missä tupa täysi ja ylikin Waltarin harrastajia. Minuuttiaikataulu toimi, radion pallille istahdin kuulokkeet korvilla 20 sekuntia ennen suoran lähetyksen alkua. Kotona iltakymmeneltä.

Aina muistuvat ajat Hiukkavaarassa Pohjan prikaatissa 1967, nämä kadut ja puistot joita kierreltiin iltalomilla. Kirjastoon ilmaantui vanha ruotukaverikin samasta 2. komppaniasta, Mäkituurin poika.

Tilaisuudet junaili Riihi-säätiö, joka ollut myrskyn silmässä, mutta Topi Kanninen hoiti ainakin tämän kiertueen mallikkaasti ja hyvällä yleisömenestyksellä, suhteet toimivat. Kalevassa vanha työkaveri Risto Uimonen pohti mihin ryhtyisi eläkkeellä. Sain lehden, jossa Liisi Huhtalan arvio kirjastani: iso ja myönteinen, rivien väleistä heijastuu hienoinen harmi siitä että tämmöinenkin on tässä tehty.

Kirjamessuilta tarttui muutama kirja hihaan, niistä kommentteja.

Eira Mollbergin kirja isästään Mollesta on ihailtavan suorasukainen ja hienosti kirjoitettu. Tuli suorastaan ahdistava olo, niin paljon muistui omaankin mieleeni kun tässä huushollissa kävin ja asuin ajoittain 1969-73. Onneksi osasin irtautua heti Syntisen laulun jälkeen. Riittävästi näin ja kuulin ruhjovan taiteilijan riehumista vaikka se ei vielä ollut edes pahimmillaan. Ihmeellisesti Eira on selvinnyt pää kirkkaana, äitinsä ja veljensä sen sijaan murtuivat.

Eira vähän dumppaa minun osuuttani parin elokuvan käsikirjoittajana, se sallittakoon, se on sentään mietoa verrattuna isänsä tapaan mitätöidä yhteistyökumppaneitaan ja varsinkin käsikirjoittajia, joille hän ei antanut mitään arvoa. Olenkohan ”korostanut” omaa osuuttani, pikemmin olen maininnut mielelläni olleeni mukana Syntisessä laulussa, mutta totta kai Molle veti linjat enkä aina pitänyt hänen ”teurastajan estetiikastaan” kuten Enska Suominen luonnehti – eipä Eira Enskankaan merkittävää osuutta juuri nosta. Olisimme halunneet elokuvaan enemmän balladinomaisuutta, mutta Molle repi siitä rehevää naturalismia oman luontumuksensa mukaisesti. Siunatun hulluuden osalta Eira sivuuttaa osuuteni kokonaan, ihmetteleepä missä välissä isä ehti sen kirjoittaa. Muistutuksena vain: se kirjoitettiin siellä Sorsasalon saunakamarissa jo kesällä 1969, alkuaan tarkoituksena koko illan elokuva, mutta tv-sarjaksi se sitten paljon myöhemmin kääntyi. Mehukas työ vaikka toivottoman hidas.

Joka tapauksessa Eiran kirja kannattaa lukea, jos on henkistä kanttia kestää kaikki karmeus josta kirja kertoo.

Lauri Meren kirja Tauno Palosta on perusteellisen tutkimustyön tulos, kerrankin kirja näyttelijästä, jossa todella dokumentoidaan ja analysoidaan kohteen ura, roolityöt ja laatu näyttelijänä. Onhan Palo kiitollinen kohdekin, edustaa suomalaisuutta niin paljossa, niin ylivertaisesti. En ole vielä lopussa, kiinnostaa tietysti kuinka Lauri kuvailee Palon ja Waltarin läheisen suhteen; uutta tulee minullekin.

Illalla Riihimäen kirjastossa kertomassa siitä kuinka Waltari käytti historiaa oman aikansa heijastajana. Lämmin ja hyvä tilaisuus, väkeä yli äyräiden, innostuneita kysymyksiä, signeerauksen hakijoita ja perehtyneitä lukijoita. Kirjastonjohtaja Maikki Meriluoto tätä järjesti antaumuksella jo keväällä, ja hyvin selvittiin huolimatta mustasta rankkasateesta. Tällaiset ovat palkitsevia kohtaamisia, mitään juhlavuoden väsähdyksen merkkejä ei ole havaittavissa, päinvastoin yltyvää kiinnostusta.

Piti vain katsoa alkua Petterin Tauno Palo -dokumentin uusinnasta, mutta niin vain oli jäätävä äärelle. Itsestään selvätkin lausumat saavat erityistä lämpöä ja syvyyttä Palon elämänkatsomuksesta. Liikuttava henkilökuva.

&nbsp Messuilla viimeinen pyrähdys. Lisää Palosta kuultiin Lauri Meren puhumana, sieppasin vankan kirjansakin, jota Hesarissa kiitetään. Oma juttuni Petäjän kanssa Hesarin lavalla alkoi hyvin, kunnes mikrofonit mykistyivät. Joku oli heittänyt vettä johdoille. Kenen sabotaasi? Muutenkin pieniä järjestelyharmeja kautta linjan, liian pieniä huoneita, aikataulut jatkohaastatteluissa ontuivat. Mutta pääasiassa menestys jymisevä, ei valittamista.

&nbsp Vaalituloksia uuvuttavasti illalla. Tv pysyy valtakunnan yleistasolla, kuntakohtaiset tulokset etsittävä netistä. Jatkuvaa toistoa: mitä merkitsee valtakunnan politiikassa ym. Kokoomuksesta tullut dynaaminen veturi, demareiden ”torjuntavoitto” ihmetytti, keskusta väsähtänyt, Soini on rautaa – ainakin huulenheiton tasolla. Vihreät venyivät. Vasemmisto haipuu takavasemmalle. Hienoa oli meidänkin äänestää aamulla tuossa Elias-koulussa, vakiintuneina helsinkiläisinä. Matkaa 80 metriä, ei päässyt sade paljon haittaamaan.

Myös Hämeenkyrön tuloksia tuli katselluksi, ja huomionarvoista on että miltei kaikki jätepolttolaitoksen sijoituspaikkaa vastustaneet menestyivät erinomaisesti. Varmasti herättää jatkokeskusteluja, uusi valtuusto voi tehdä nyt uusia viisaampia päätöksiä kuin vanha. Toinen huomio: ne jotka olivat sekaantuneet kulttuuriin ja Sillanpään juhlavuoteen, putosivat tai eivät päässeet alkamaankaan. Kuvaavaa kulttuurikunnalle.

Vain Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmatoimikunnan kokous kirjamessuilla; teemasta sovittiin ja ohjelmaakin hahmoteltiin pitkälle peruskuntoon. Waltari-seuran standilla oli vilkasta, muutenkin hurja tungos.

&nbsp Pitkästä aikaa Mäkelänrinteessä uimassa, rentouttaa harteita. Illalla vietimme Hemingway-teemaa, mutta kanadalainen elokuva Pariisin kuuma kesä niin sietämättömän ulkokohtainen ja epäaito, että heitettävä kesken. Ei ollut edes filmattu Pariisissa!

Kirjamessuilla tungosta. Meidän Waltari-juttumme oli siis työnnetty Kullervon suljettuun saliin, josta osa yleisöä heitettiin kylmästi ulos, koska seisomapaikkoja ei suvaittu turvallisuuden nimissä. Me jo keväällä viestimme, että paikka eikä aikakaan ole hyvä, mutta sekös auttoi. Varsinaisia Waltarin tuntijoita jäi käytävään, vihaista vikinää kuului. Itse tilaisuudesta selvisimme kaiketi hyvin, Taina West haastatteli ensin kevyeen tyyliin ja sitten puhelimme Reijo Vahtokarin kanssa vähän syvempiä asioita. Yleisö oli hiiskumatta mukana, sikäli tietysti suljettu tila hyvä, että voitiin rauhassa ja ilman hälinöitä keskittyä aiheisiin.

&nbsp Kirjaa ja omistuksia jonotettiin ilahduttavasti, tosin aikataulussa oli jotain hämminkiä ja jouduin loikkimaan myöhässä standiltä toiselle. Pahoittelut, syy ei varsinaisesti ollut minun. Sarjala sanoi, että jokainen valtuustoehdokas olisi vihreä kateudesta näitä jonoja katsellessaan.

&nbsp Waltari-seuran osastolla nojailtiin ja tapailtiin tuttuja, kuunneltiin vähän keskustelua eduskunnan viihteellistymisestä Kivi-salin liepeillä, Eira Mollbergiakin kuuntelimme ja sieppasin kirjansa Otavalta; siihen, sen rankkaan antiin on pian palattava.

&nbsp Illalla vielä vastaanotto Ruotsin suurlähetystössä. Tein Jari Tervon kanssa sopimuksen, joka toivottavasti pitää. Ilmoittautui myös ruotsintaja Unio Mysticalle, jos niin pitkälle edetään. Muuan riikinruotsalainen kirjailija (nimi meni ohi) sanoi nyt lukevansa lisää Waltaria – ”han är ju i världsklassen” – tunsi entuudesta vain Den stora illusionen ja Sinuhen. Ja uusistakin suunnitelmista puhuttiin. Akateemisen Nalle Nyberg povasi kirjalleni huimaa myyntiä, saas nähdä, epäillä tuota vielä sopii.

Palautin Pekka Tarkalle leikekirjan lehtiä Waltari-kritiikeistä; lyhyesti puhuimme kirjoista. Kerroin Finlandia-diktaattorille, että Jari Tervo puhui Tampereella painavasti Olli Jalosesta: hyvin vakava, hyvin syvällinen… Kärkikolmikkoon veikkaillaan näiden lisäksi Sofi Oksasta. Pekka ei tietenkään ottanut mitään kantaa.

&nbsp Käväisin jo messuilla, mahtava yleisömeri kuunteli Stubbin, Hakalan ja Tervon keskustelua Venäjästä. Tervo ampui aika nasakasti alas Stubbin lennokkaan optimistisia näkemyksiä. Kun Stubb puhui suomalaisten asenteista Venäjää kohtaan (niitä olisi muutettava), Tervo kysyi tarkoittiko hän asenteella kokemusta. Tai kun Stubb kehui Medvedevin rauhantahtoista politiikkaa, kysäisi Tervo: – Entäs hänen esimiehensä?

&nbsp Ajoin kolmostielle ja Hattulaan, missä esitelmän aiheena olivat tällä kerralla Waltarin hämäläiset sukujuuret. Heti kärkeen panivat jauhot suuhun: kun viittailin arveluun, että suku oli alkuaan lähtöisin Pohjanmaalta, pari tietäväistä naista tyrmäsi näkemyksen. Uusin tietoa kertoo kuulemma, että suku on ikivanhaa hattulalaista juurta. Hyvä näin. Juhlavuosi on virkistänyt monenlaista tiedonkeruuta, sukututkimus on kuulemma vireillä. Muista seikoista oltiin sitten aika yksituumaisia. Käsittelin Helsinki-trilogiaa ja yleisökysymysten pohjalta muitakin teemoja. Kiitokseksi sain hienon kirjan Juteinin runoja, hänkin muuten Waltarin sukua mikä jäi mainitsematta.

&nbsp Vaalikeskustelu pörisi kotona, Marja valokuviensa kimpussa. Huomenna messuille tositoimin, aamusta alkaen. Esiintymisaikani (10.30) merkillinen, samoin paikka Kullervo-salissa, mutta kaiketi ne ovat sen näin viisaasti tuumanneet.