Torstai 29.1.09

Päivälehden museossa on asiantunteva ja havainnollinen näyttely ’Palmut ja valtatiet’ – pääosissa Tulenkantajat ja varsinkin Olavi Paavolainen. Se on hyvää jatkoa ja täydentää tavallaan Waltarin juhlavuoden tapahtumia ja Ateneumin hienoa näyttelyä, joka jo päättyi.

Tänään sonnustauduttava pitämään esitelmää illalla museoon, aiheena vaihteeksi Paavolainen. Aina jaksaa tuttukin asia kiinnostaa, sali tuli ääriään täyteen ja lisää tuoleja hilattiin. Mari Mörö kertoi Paavolaisen puutarhasta sekä Kivennavalta että varsinkin Keuruulta, missä hänen kesäpaikkansa on kuulemma vähän rempallaan kuten muutkin vastaavat, joista kukaan ei jaksa pitää huolta. Kunnat varovat ottamasta tämmöisiä museoita ristikseen.

Puolestani posottelin Paavolaisesta sen mitä Unio mysticassa ja vähän lisää. Kun luin viisaita tutkielmia (Laitinen, Riikonen) huomasin kuinka Waltari on aika tarkoin retusoitu pois Paavolais-tutkimuksesta, ja Olavi itse kasvaa vähän mittaansa suuremmaksikin. Harva on tarkastellut hänen bluffauksiaan ja yliheittojaan, kaikki näyttää menevän täydestä. No tässä suhteessa yritin täydentää hiukan ihannoitua henkilökuvaa. Vaikka kaksikin elämäkertaa on ilmestynyt, kokonaisesitys Paavolaisesta puuttuu yhä kuten Hannu K. Riikonen kirjassaan Sota ja maisema aiheellisesti huomauttaa.

Aktivoiduin lukemaan teosta Lähtö ja loitsu (1937) joka on jäänyt jostakin syystä väliin – sehän on ’pimeyden trilogian’ keskiosa, joskin koko trilogia jäi sitten viimeistelemättä. Hienoja kuumeisia visuaalisia impressioita laivamatkasta Buenos Airesiin. Vasta tästä luen, että Franco oli alkuaan Kanarian saarten kuvernööri ennen ryhtymistään Espanjan sisällissotaan. Ohessa on paras kuvaus satujen saarista mitä olen lukenut, saarten historiasta, maisemista ja merkityksestä. Mukana on suorastaan essee onnellisten saarista kautta maailmankirjallisuuden. Teneriffaan Paavolainen näyttää kukkien ystävänä perin juurin mielistyneen – kauan ennen turistirantojen ryntäyksiä. Kun mekin äsken vierailimme hyvin perinteisesti Kanarialla, siellä pääsaaren Playalla, saa koko saaristo tässä uutta arvonnousua joten kohteenkin voi jo tunnustaa.