Kalevalanpäivänä 2009

Olihan päivän teemastakin tapahtumaa, mutta ensin lämmin kannatus Seija Hanssonin, Satu Sandströmin ja Lea Virtalan tärkeään kirjoitukseen Hesarissa. On täysi syy kaikin voimin vastustaa Eiran kauniin rantakaista uhraamista autojen paikoitukseen. Riittänee että se on veneiden hallussa talvikaudet. Mutta tämä oli odotettavissa jo silloin, kun uutta asuntoaluetta tuonne Hernesaaren nokkaan alettiin tiheään rakentaa. Ruuhka kasvaa, viihtyisyys vähenee.

Kankurinkadun kultaisen postin häviämisen syykin on osaksi ainakin uuden kerrostalon uhka nykyisen matalan ja valoisan nurkkauksen paikalle. Murheellista. Jospa lama syvenisi niin, että rakentamista ei aletakaan aikoihin. Lienee turha toivo.

Lohtua tarjoili sentään hieno Kalevala-näyttelyn avajainen Ateneumissa illalla, taidetta ja musiikkia silmäin ja korvain täydeltä ja kansallisen kulttuurin elähdyttämää sakkia pieneen tungokseen saakka. Pekka Jalkasen ’Taivaallisen härän tappo’ kuulosti komealta ja rämeältä, Marjatta Tapiolan taulut peräti lennokkailta näyttivät. Mutta hienostelisin liiaksi jos väittäisin, että olin kaikesta kauhean vaikuttunut. Pieni pinnistyksen tuntu tällaisissa monitaiteellisissa kohtaamisissa taitaa mieliin hiipiä.

Perjantai 27.2.09

Myönnän että on yksitoikkoista kirjoittaa jatkuvasti tästä Waltarista, mutta minkäs teet, kun aihe miestä edelleen juoksuttaa. Eilen kuuntelimme Töölön kirjastossa Ari Kallion ja Eero Vartioon ansiokkaita esityksiä Waltarin kuunnelmista: niitäkin kertyi kaikenlainen pikkusilppu mukaan lukien puolisensataa! Omissa kirjoissani olen tyytynyt vain viittailemaan Mikan radiouraan, mutta siitäkin olisi näemmä saatavissa paljon enemmän irti.

Kuuntelimme pätkän pohjoismaista voittajakuunnelmaa Leikkaus, sen ensimmäistä Markus Raution ohjaamaa tulkintaa vuodelta 1951: kuulosti ihmeen vaikuttavalta ja tiheältä tunnelmaltaan. Voisiko näitä saada joskus taas uusintoina.

Vastapäätä Korjaamossa julkistettiin Ursula K. Le Guinin uusi suomennos Kahdesti haarautuva puu, kehuttu käännös Jyrki Iivosen. Herkkua scifin harrastajille.

Ja tänään vietin Tampere-päivän: Waltari aiheena niin Tammelan palvelukeskuksen kirjallisuuspiirissä kuin sitten illalla Pirkkalaiskirjailijoiden kuukausikokouksessa. Pirkkalaisilla on uusi tarmokas puheenjohtaja Katariina Romppainen, joka asusti lyhyen aikaa Hämeenkyrössäkin ja tuli siellä tutuksi. Eipä oikein viihtynyt Kyrössä, vaan muutti Akaaseen. Siinäpä nostaa maakunnan kirjailijoita uuteen aktiviteettiin, ja siellä olikin Laternan autiossa yläkerrassa parisenkymmentä kuulijaa ja keskustelua syntyi paljonkin, varsinkin Yrjö Varpion kanssa, jolla kokemusta klassikon elämäkerrasta. Kohtaamme uudelleen maaliskuun lopulla (28.3.) Tampereella Willa Macissa (entinen nykytaiteen museo?), jolloin keskustelemme Linnan ja Waltarin asemasta ja mahdollisesti muuttuneista suhteista kirjallisuudessa. Hauskahan aihetta oli viritellä Laternassa ja jatkaa pientä pyöreän pöydän keskustelua junan lähtöön saakka.

Pirkkalaisista olisi paljonkin muisteltavaa, kävin näissä kokouksissa 70-luvun lopulta saakka ja alustinkin kerran 1981, muistaakseni Sillanpään ja hänen miljöönsä suhteista. Silloin siellä istui vielä kovaa kaartia: Linna, Kaukovalta, Lepokorpi, Joenpolvi, Kunnas ja Syrjä tietysti ja Kirstinä, Seppälä ja Eskola ja ties keitä. Jorma Kannila johti ja Kullervo Järvinen piti kirjaa. Nyt on joukko ohentunut ja nuorentunut, mutta hyvin on hengissä kuun viimeisen perjantain perinne, jota tosin ollaan muuttamassa torstaiseksi! Perhepolitiikka, vapaa-aika muuttavat vanhoja hyviä käytänteitä.

Keskiviikko 25.2.09

Olen unohtanut nostattaa mekkalaa siitä, että rakas ja kiva, kohtelias ja sujuva postimme Kankurinkadulta katoaa!! Valtava menetys pienelle ihmiselle. Onko ns. Itella yleensä kysynyt keneltäkään muulta kuin itseltään näitä päätöksiä tehdessään? Ja onko siellä johdossa enää mitään palveluhalua olemassakaan? Hämeenkyrössä on heikennetty postipalveluja tasaiseen tahtiin parinkymmenen vuoden ajan. Ehkä ne vielä katoavat kokonaan, ainakin syrjäkyliltä.

Täällä kaupungissa, kulman takana omassa postissa olen asioinut puoli vuosisataa. Nyt se lysti on loppu. Kiitos näistä vuosikymmenistä, loistava henkilökunta. Ja hävetkää vähän siellä toimeenpanevassa yläpäässä.

Toinen kammotus on byrokratian lisääntyminen. Näittekö sen päiväkodin hoitajan, jonka ajasta yli puolet menee kaavakkeiden täyttämiseen. Kaikenkarvaisiin kyselyihin: ”Kuinka olette huomioineet visuaalisten ja konkreettisten tunnevirikkeiden tarjoamishajonnan päiväkodissanne?” Posketonta.

Tänään Liisa Keltikangas-Järvinen antaa rauhallista ja tutkittua sivustatukea Nina Mikkosen hieman kiihtyneille teeseille päiväkodeista ja kotihoidosta. Nyt odotetaan päiväkotien valtakunnallisen pääideologin J. Tontin vastaiskua. Monenlaista mielettömyyttä kätkee maailma ja varsinkin kehittynyt yhteiskunta.

Tiistai 24.2.09

Joku tässä palautteli, että kirjoitan aina vaan kemuista ja sellaisesta. Mutta ei auta! Taas on kirjoitettava Suomi-Ranska yhdistyksen loistavasta klubi-illasta ravintola Lyonissa, missä hiukan Waltarin Ranskan yhteyksiä muistelemalla saimme nauttia ihmeellisen hyvän illallisen: aivan mainiota bouillabaissea ja herkullista paahdettua hanhenrintaa asianomaisin viinein ja jälkiruuin, hernesoppaakin hauskassa muodossa. Pöydässä keskustelimme vilkkaasti ja muistelimme jopa Runebergin taannoisia 200-vuotisjuhlia Ruovedellä, koska runoilijan kotiopettaja-aikaisen residenssin nykyistä omistajistoa oli saapuvilla. Oli ylipäänsä sivistynyttä kuulijakuntaa, Norssikin hyvin edustettuna, mikä aina kohottaa tilaisuuksien tasoa.

Tulikohan nyt kemuista tarpeeksi?

Kotiin palatessamme kuulemme, että ammattiliitot ovat kauhuissaan hallituksen aikomuksesta, että lamasta on selvittävä lisäämällä työntekoa. Kyllä mekin täällä yritämme painaa nurkumatta, tänäänkin arkistoissa tehokas päivä, ja sillä välin Muranen hiihti pronssia. Ruotsi hullaantuu kuninkaallisista kihlajaisista, joten hyviäkin uutisia mahtui kosolti tähän laskiaistiistaihin. Huomenna alkaakin paasto.

Maanantai 23.2.09

Taas Helsingissä. Mannerheim-elokuvan rahoitus rakoilee. Paha juttu, ellei sitten keräystemppu. Tuskin sentään, sympatiaa kertyy, mutta tippuuko kotimaasta tarpeeksi tukea. Tällaisessa tapauksessa, kun valmistelut jo pitkällä, hanke yleensä runnotaan alkuun ja läpi vaikka väkisin. Selinin ja Harlinin sisu punnitaan.

Oscar-gaala näyttää, kuinka loistavia esiintyjiä amerikkalaiset tähdet ovat. Heille suo kaikki sokeriset ylilyönnitkin anteeksi, fiilis on niin vahva. He näyttelevät hyvin katsomossakin: näyttävät ihan aidosti iloitsevan voittajien puolesta.

Kuinka toisenlainen on tunnelma meidän Jussi-juhlissa, tosin viime vuosina kohentunut. Malli on saatavilla. Mutta kiitospuheissa ei useinkaan kehumista, sitä tavallista tota noin -jahkailua. Oscar-elokuvista en osaa sanoa, en ole nähnyt. Olisin suonut edes Troellin Ikuistetut hetket ehdolle ulkomaiseen sarjaan. Ehkä tulee aikaa mennä elokuviin.

Sunnuntai 22.2.09

Anssi Koivurannan murhetta katsoessa tuli mieleen, että meillähän on sukupolvi, joka ei oikein kestä pettymyksiä. Hyvä häviäjä ei päästele mediassa alatyyliä ja murjota kuin pikkupoika, jolta viety viimeinen pipa päästä.

Sama pätee koko yhteiskuntaan. Oliko se Kalle Isokallio, joka totesi kolumnissaan, että hallitus ei uskalla kertoa meille, että lamasta seuraa elintason lasku, ainakin väliaikaisesti. Sen sijaan elvytetään velaksi epätoivon vimmalla ja yritetään olla kuin lamaa ei tulisikaan. Kyllä ne sitten aikanaan maksetaan – tai sitten ei. Koska ei kestetä tuottaa hyvinvoinnissa piehtaroiville pettymystä: tää ei olekaan ikuista ja varmaa.

Lunta tuiski koko päivän, ei lähdettykään ladulle laskettelemaan eikä edes jäälle hiihtelemään – erinomainen lukupäivä. Selvitelty Yrjö Jylhän ja Katri Valan aikanaan kuumaa lyhyttä suhdetta. Mutta Vala radikalisoitui nimenomaan ankarien takaiskujen kohtaamana: sairaus, työn menetys, pula, todellinen köyhyys, lapsenkin kuolema – kaikki kasaantui. Rakkauskin meni menojaan. Pettymykset heijastuvat poliittisissa valinnoissa, kiukkuisissa pakinoissa ja elegisissä runoissa.

Perjantai 20.2.09

Tämä vasta jotain, että yksi kainuulainen Heikkinen hiihtää niin pöljästi, että nappaa pronssia. Uusien kykyjen nousu jatkuu, toden totta hiihto on elpymässä. Nyt on vielä katsottava yhdistetyn mäki josko sielläkin onnistaisi.

En ihan ole käsittänyt, mistä yliopistolain kiistassa on kysymys, jos sekä OPM että yliopistoväki haluavat samaa: yliopiston aseman vahvistamista ja suurempaa itsenäisyyttä. Ehkä ministeriö on vain sammuttanut väärin. Epäily kytee, että jotkut ulkopuoliset sittenkin tulevat määräämään tutkimuksesta, ja sitähän on tietysti vastustettava. Kiva kun taas tapahtuu akateemisessa maailmassa.

Torstai 19.2.09

Puhuipa Anja Snellman järkeviä aamulla mediakokkauksessaan. On tosiaan kummallista, kuinka herkkänahkaisiksi kaikki ovat tulleet, kuinka media väijyy pienintä lipsahdusta poliitikoilta, kuinka tosikkomaisesti rypistellään, kuinka loukkaannutaan ja pyydellään anteeksi. Maahanmuuttajista puhuttava fraaseja kieli keskellä suuta, vähänkin kriittisempi konkreettinen havainto kimpoaa rasisti-syytöksinä niskaan. Jospa rentouduttaisiin ja jatkettaisiin Anjan viittomalla vapaammalla linjalla: sana sanasta eikä siinä sen kummempaa mutristelua.

Jussi Halla-ahon rinnastus Pentti Linkolaan oli aika osuva, perimmältään, ja kuinka erilaisen kohtelun ovat mediassa saaneet. Linkolahan arvosti Hitlerin toimintaa (vapautti maapallon muutamasta miljoonasta kuluttajasta) ja yllytti reippaasti meillä murhaamaan liikkeenjohtajia, eikä mikään vihreä ryhmä tehnyt tutkintapyyntöä. Herättäjiä, huutajia korvessa kumpikin, mutta Halla-aholla näyttää kannatus vain kasvavan. Katainenkin rupeaa varovasti myötäilemään.

Aino-Kaisa Saarisen hiihto riemastutti kun palailin omalta Myllykolun lenkiltä. Kakkosnaisen nousu koskettaa. Onko taas ruvettava seuraamaan hiihtoa? Loistavat kelit jatkuvat kotinurkilla.

Tiistai 17.2.09

Johan on uljaat hiihtokelit, alkoikin meno maittaa. Kuka puhuu ilmojen lämpenemisestä, meillä on Hämeenkyrössä -15 ja sitä rataa.

Savusaunaakin taas tehdään ja Jylhää luetaan. Kun menossa Jylhän urheilurunot, sopii hiihtolenkki väliin hyvinkin innoittavana.

Tampereella poiketessa muutama musta mamu kulki Hallituskatua pipot syvällä korvissa. Eivät näyttäneet viihtyvän. Tuli mieleeni kun katselimme kakkosen maahanmuuttoiltaa. Varsinaisia kipupisteitä siinä vain sivuttiin, samoin eduskunnassa luullakseni.

Muutamia hyviä repliikkejä: hankkivatko Somalian merirosvot rahoja ihmiskuljetuksiin?

Kuulin meillä vierailevalta Artsilta (opettaja, eläkkeellä) kuvauksen siitä, kuinka koko suvivirsi-soppa Käpylän koulussa syntyi. Sillä ei ollut mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa, todisti kevätjuhlan työryhmässä mukana ollut. Suvivirsi vain unohtui juhlasta, kun se sitä ennen veisattiin kirkossa. Mutta musiikinopettajan ponteva appiukko pahastui unohduksesta, tulkitsi omalla tavallaan ja kirjoitti lehteen, loppu historiaa.

Näin syntyvät elävät legendat.

Sunnuntai 15.2.09

Pilvinen päivä tuli, lueskeluksi meni ja jalkalenkkeilyksi.

Helpotuin kun Suvi Aholan juttu Hesarissa ei ollutkaan tuon pahempi, ihan ammattitaitoista työtä puhelinsoiton perusteella. Mutta vähemmänkin raflaava alkusitaatti olisi tieytysti kohdaltani riittänyt.. Sinällään hyvä, että ilmaisuvapauden kannalta avautuvaa ongelmakenttää näinkin kunnollisesti ennakoitiin ja valotettiin.

Luettu Thomas Mannia, Miloszia ja jotain hassua, tutkittu vähän Jylhää. Nautittu mainiota mademuhennosta ja laiskoteltu, sekin taito joskus tarpeellinen.