Tiistai 31.3.09

Olen ihaillen tutkinut Ilkka Kuusiston lähettämää partituuria oopperasta Taipaleenjoki. Ensimmäinen librettoni! Mustat nuottirykelmät lupaavat reipasta menoa Ilmajoella kesällä 2010. Tykistökeskityksistä ei pidä pauhua puuttuman. Mutta kauniisti soljuu myös Yrjö Jylhän runous eturintaman puristuksessa. Maltan tuskin odottaa sävelaiheiden kuulemista.

Talvisotaan joudun mukaan kahdellakin teoksella, kun kansanoopperaa (tai minioopperaa) Sillanpään Marssilaulusta harjoitellaan jo Pentti Tynkkysen sävelin ja sovituksin. Niissä on nokkelia oivalluksia mikäli ymmärrän. Sillä aletaan jylistä sadan laulajan voimalla ensi syksynä eri puolilla Pirkanmaata, mistä kertoo asiallisesti päivän Kyröläinen. Puhaltaisivatko nämä teokset osaltaan sitä kaivattua talvisodan henkeä lamakauden iskemiin kansalaisiin?

Maanantai 30.3.09

Palattu turvallisesti Helsinkiin. Täällä vastassa takaisku. Tuli pikainen asia postiin – ja se onkin jumankauta nyt muutettu jonnekin Kasarmintorille. Vanha tuttu ikiaikainen postimme Kankurinkadun kulmassa kyyhöttää pimeänä ja tyhjänä. Olihan tämä tiedossa, mutta entinen mukava todellisuus hallitsee vielä ajatuksia.

Vanha reipas radiokauppiaamme Kalenius valisti samalla tuossa kulmassa, mitä kaikkea suunnitellaan. Kerrostaloja, peräti yhdeksänkerroksinen nyt vielä väljään ilmavaan kulmaukseen. Sepänkatu 13 laajennetaan tänne päin, asukkaiden on valittava joko hyväksyt tai lähdet. Aika armotonta meininkiä. Muuttopaine näille kulmille on ilmeisesti kova, Eiranrannan uusi asuntoalue jo ruuhkauttaa, kohta hukumme liikenteeseen. Ei auta! Ihmeen hiljaa on asujamisto, mitä nyt Hesarissa aiheellisesti vastustetaan autopaikkoja rauhalliseen Eiranrantaan. Minnes ne sitten panet? Maan alle kai.

Yhtenä aamuna lenkillä huomasin mietteliään hahmon polttelemassa talonsa pihalla Armfeltin ja Rehbinderintien kulmassa. Mitähän liikkui Jussi Halla-ahon päässä? Aika rumalla tempulla torppasivat Eu-vaaleista, vaan tuskin lannistuu poika. Mielipiteen vapaudesta kauniisti puhutaan. Yhteisö, joka ei siedä vastatuuleen puskijoita, vaikka rajuja, on yhdensuuntainen ja heikko, itsestään epävarma.

Sunnuntai 29.3.09

Täysi lepo reporankana sängyn pohjilla tuo kohtalaisen lukusaaliin: yksi Maigret-dekkari ja John Miltonin Kadotettu paratiisi, Yrjö Jylhän suuri suomennos, tulivat selällään selvitetyiksi. Ulkona himmeän lauha seisahtanut kevätpäivä. Illalla vielä pari elokuvaa: Capran Mr Deeds tulee kaupunkiin ja Forest Gump; kummassakin viattomuus ylittää ympäristön moraaliset mittasuhteet. Vähän tanssin jytke taas häiritsi hyviä leffoja (lyhensi kummastakin päästä, kun täällä maalla on suht alkeellinen nauhoitusmahdollisuus).

Tänään meidän piti olla Karstulassa katsomassa sikäläistä Nurkka-teatterin Elokuuta, jota on kehuttu (josko olisi parempi kuin taannoin täällä) ja Jaskan ja Pirjon uutta asumusta helssaamassa, mutta näin vain jäätiin petiin. Ajomatka olisi ylittänyt vähentyneet voimavarat. Kunto kohenee hitaasti.

Lauantai 28.3.09

Tampereella keskustelimme Yrjö Varpion kanssa klassikoista, Linnasta ja Waltarista (kas kummaa) Juhani Niemen mallikkaalla puheenjohdolla. Vanhoja työkavereita Tampereen yliopistosta, ei tehnyt tiukkaa. Kuulijoina Villa Macissa (ent. Nykytaiteen museossa) Linna-seuran ja Waltari-seuran aktivisteja ja kaiketi muitakin kiinnostuneita. Kovin näkyvästi tilaisuutta ei mainostettu, asiallista ja rattoisaa silti.

Ihan sanoiksi ei vielä saada, kuinka kirjailijoiden asemat ovat muuttuneet elämäkertojen jälkeen. Elämäkertojen merkityksestä sinänsä puhuimme, viitaten Jyrki Nummen ylimieliseen juttuun Bibliophiloksessa (1/09). Tätä asennetta on vallassa siellä tutkimuksen aitioissa. Tehkööt vapaasti erikoistuvia tutkielmiaan, mutta suurta lukijakuntaa lähestyvillä yleisesityksillä on oma merkityksensä. Kaikki eivät sellaisiin jaksa ryhtyä. Eivät ainakaan ne, jotka virkoja tavoittelevat.

Oli kiidettävä suoraan takaisin Hämeenkyröön ja kirjastoon, missä meneillään F.E. Sillanpään Seuran vuosikokous. Merja Eskelinen esitteli graduaan Sillanpään mieskuvasta (Joensuun yliopisto). Hyvä että poiminut tämän kulman, joka taisi Lasse Koskelalta jäädä aikoinaan kesken. Merja voisi jatkaa hyvää tutkimusta.

Sen verran jouduin flunssavuoteeltani skarppaamaan, että kunto suistui illalla pahemmaksi. Jaksettiin sentään katsella varsin ansiokasta juhladraamaa Porvoon kirkosta. Hyvä teksti, hyvin havainnollistettu, loppuja liian monia. ”Se oli sota, jonka valloitettu maa voitti.”

Perjantai 28.3.09

Uljaat lentokelit olisi hiihdellä, mutta lepäilen pienen flunssan kourissa. Muutama soitto ja kummastunut kommentti tuleekin eilisestä tv-keskustelusta. Onko tämä mies tosiaan yliopistossa opettajana, ihmetellään. No eihän dosentit enää paljon mitään opeta.

Synkäksi tihenevää tunnelmaa valaisee iloinen uutinen Matti Vanhasen ja Sirkka Mertalan kihlauksesta. Onnittelemme heitä vilpittömästi! Hyvin lannistettu uusi älytön kohunpoikanen joistakin sähköpostivitseistä alkuunsa.

Illalla sentään ponnistauduin Heiskalle, missä kokoonnuttiin suunnittelemaan kansanoopperaa Sillanpään Marssilaulusta ja sen synnystä. Pitkällähän siellä jo oltiin. Tein tekstin ja Pentti Tynkkynen sovitti ja sävelsi, ja nyt oli paikalla edustava joukko kuoronjohtajia. Kauno vetää vanhaan malliin hanketta. Iso ponnistus ensi syksyksi, jolloin on kulunut 70 vuotta talvisodan syttymisestä, Marssilaulusta ja myös Nobel-palkinnosta. Kannattaahan näin kovia punnuksia vähän kohotella.

Torstai 27.3.09

Tampereelle lasketeltiin infoamaan Vanhan kirjallisuuden päivistä ensi suvena, Kirsti ja Vesa mukana joukkueessa. Tilaisuus meni rattoisasti, Erik Ahonenkin vaivautui Aamulehdestä paikalle kahvila Valoon, lisäksi Tyrvään ja Turun Sanomat. Siitä tieto kulkekoon.

Teema on siis Sota ja rakkaus, todistajia kova joukko. Sastamala pullistelee taas kirjakansaa. Käytiin syömässä ja tervehtimässä Yrjö Jylhän muistomerkkiä, jonka harvat enää tuntevatkaan: Aleksanteri ja Bukefalos siinä Sepänkadun kulmassa Pispalaan noustaessa. Vesa kertoo Sastamalassa Jylhän kirjeenvaihdosta vaimonsa kanssa sodan aikana.

Siitä jatkettiin Marjan kanssa katsastamaan Hämeenkyrön maita ja mantuja. Hiilakka aurinkoinen kevättalvi!

Oli hyvä, että Johan Bäckman sai kunnollisesti esittäytyä illalla a-studiossa, nyt kansa paremmin tietää mistä on kysymys. Kauhistus on aika yleinen reaktio. Tällaista ei ole totuttu kuulemaan sitten Valvontakomission päivien. Tuskin hänellä tai Hietasella on suurempaa faktillista merkitystä, mutta huomiota keräävät sekä täällä että Virossa.

Tiistai 24.3.09

Sofi Oksanen ja Imbi Paju puhuivat kyllä suunsa puhtaaksi Akateemisessa illan suussa. Hyväksyn senkin rinnastuksen, että Viron kyyditysten kieltäminen on sama reaktio kuin holocaustin kieltäminen. Jostakin historian pimennosta halutaan eroon torjumalla se. Mutta ei auta, aina palaavat todistajat ja kirjoittajat.

Selasin sen verran tätä uutta kirjaa, että Maimu Bergin kuvaus on vahva kaikessa konkreettisuudessaan ja ytimekkyydessään. Näin elettiin siellä, kuinkas meillä. Monia hävettäviä muistoja nousee varmaan tällä puolen lahtea esiin. Maimu viittaa meidän punalippujen heiluttajiin, muistaa miettineensä ovatko he sairaita vai onko kyseessä joku parodinen karnevaali. Nyt niitä ilmaantuu uudelleen, oikein tosiuskovaisia, näitä Bäckmanin johtamia aivopesijöitä. Vaan turha taitaa olla toivonsa kääntää musta valkoiseksi.

Onko suomalaisilla syytä pyytää anteeksi? Kyyninen kylmäkiskoisuus on eräs puoli kansanluonnetta. Kyvyttömyys eläytyä ihmisiin, sen sijaan on hyvä nojata ideologiaan. Muistan erään poliittisesti informoidun historian professorin puhelleen sikäläisten laulujuhlien ja repeilemisen aikaan ehkä juuri 1989, että ”emme me halua mitään itsenäistä levottomuuspesäkettä lahden etelärannalle, parempi että virolaiset pysyvät rauhallisesti Neuvostoliiton ohjauksessa, ja voimme sitten antaa kaikkea kulttuurista tukea” jne. Näin laajasti ajateltiin; Koivisto lienee oikeassa uskoessaan, että kansa oli hänen kannallaan.

Jatkoimme siitä elokuviin: ranskalainen puolidokumentaarinen koulumaailman kuvaus Luokka panee kyllä miettimään tätä monikulttuurisuuden siunauksellisuutta, josta kauniisti puhutaan. En totisesti olisi opettajana kuvatussa luokassa montakaan päivää. Kovat paineet ja tuskat oli eri kansanryhmien lapsillakin oppia ranskaa ja olemaan ihmisenä vieraassa maassa. Lopulta selvittiin yhden sinänsä sympaattisen kaverin erottamisella. Dokumentin teko niin, että katsoja todella uskoo seuraavansa oikeata luokkaa, on ihme sinänsä.

Maanantai 23.3.09

Eilen jäi toteamatta Matti Apusen Aamulehden alakerrassa esittämä huomio kulttuurijournalismin surkastumisesta ja kuolemasta. Totta on, että Erkka Lehtolan aikaan kulttuuritoimitus kukoisti siellä Aamulehdessä, asioita seurattiin jäntevästi ja sarkasmit lentelivät. Apunen jättää vain kertomatta, mitä hän päätoimittajana on yrittänyt tehdä oman lehtensä kulttuurisivujen virkistämiseksi. Vai onko mitään. Kulttuuritoimitus on käytännössä lakkautettu, erillisiä juttuja (popmusiikista, teatterista, kuvista) kyllä julkaistaan, joskus jopa jokunen arvosteluntapainen kirjastakin. Happamia, sisään kääntyneitä kolumneja ilmestyy. On myös hyviä poikkeuksia kirjoittajien joukossa.

Tänään ne sitten riehuvat Viron historian vaiheilla Sanomatorilla ja Orionissa, Bäckmanin tilaamat Nashi-nuoret. Heikoissa kantimissa ovat mielenosoitukset nykyisin, ennen riitti kun Tehtaankadulta vähän rykäistiin: Neuvostovallalle sopimattomat kirjat pantiin heti tiskin alle.

Illalla kiva runokimara Avointen ovien teatterissa: Eeva-Liisa Haimelin ja Lena Labart esittivät Eeva Kilven runoja, Kiitos eilisestä! Tack för igår! Kaksikielinen esitys kulki saumattomasti, Kilven tekstit tunnetusti sensuelleja ja leikkaavia, hauskoja. Hyvin esittivät, notkeasti. Totta minkä Eeva-Liisa jatkoja Bottalla istuessamme havaitsi: Kilven suorasukaisissa teksteissä on jotain samaa kuin aikoinaan Maria Jotunilla – kirpeitä, illuusiottomia rakkauden kuvaajia kumpikin.

Sunnuntai 22.3.09

Huikean kaunis päivä, siispä lenkille Tarvaspään ja Villa Elfvikin suunnalle. Mahtavaa kävellä jäällä, vahinko että sukset jököttävät liiterissä Hämeenkyrössä. Olisi lentokeli.

Sitä ennen kerrattiin Jotunia Teemalta: hienoja toteutuksia, Pohjola, Valkama, Silanen, Tiiakin ihastuttavan hyviä. Vain ’Hilda Husso’ kuvitettiin piloille, Emmi Jurkan tulkinta elokuvassa Kun on tunteet edelleen ylittämätön.

Nyt illalla talo kaikuu taas tansseista. Oikeastaan ohjelman nimeksi sopisi ’Tanssi yli hautojen’, niin paljon tragiikkaa ja vähän makaaberiakin sen vaiheille kertyy. Tanssien talouspulakin tässä iloisesti ylittyy. Kuulen kun Mato Valtonen puhuu munistaan; siitä saataneen johtava slogan ensi viikon iltapäivälehtiin.

Lauantai 21.3.09

Lennähdin kotiin, ja ennätimme Itäkeskukseen katsomaan sen Teatteri Lemmen nukkeversiota Kolme Waltaria, jonka seura ihastuneena katsasti pari viikkoa sitten Pornaisissa. Olihan se söpö instant-johdatus Waltarin elämään, vähän surullinen ja hiukan hilpeä. Nuket oli saatu elämään. Mietin vain tällaisen kohderyhmää: kun sen ikäsuositus alkaa 9-vuotiaista, se on jo yläasteelle ja ainakin lukioon liian lapsellinen. Ehkä sen hellyttävä pelkistys puhuttelee parhaiten lapsenmielisiä aikuisia. Kieltämättä se viime keskiviikkoinen Hämeentien Metropolian kiihkeä Waltari-sekoilu alkoi tämän rinnalla tuntua vähän kiinnostavammalta.

Mutta kevätpäivä on tasattu, tänään jo tuntui että matkataan suvea kohti.