Perjantai 24.7.09

Eilen rovasti Ari Suutarla kunnioitti savusaunaa vierailullaan ja siunasi saunan. Joten se on nyt kaikin puolin hengellisestikin käyttökunnossa. Nautittiin saunomisen päälle strutsin lihaa ja saaristolaisleipää, jota toin Pälkäneeltä, herkullista. Lisäksi makkaraa, nisua ja kahvia kaminan kulmalta.

Tänään ajelimme Virroille tutkimaan I.K. Inhan valokuvanäyttelyitä ja kotimaisemia Jäähdyspohjassa. Ihmeen vähän siellä Inhasta mynttiä lyödään, varsinkin nyt olisi aihetta kun Helsingissäkin vallitsee varsinainen Inha-buumi. Emme meinanneet löytää koko näyttelyitä, ei mitään viittoja eikä info-pisteen poika ollut kuullutkaan asiasta.

Mutta löytyihän ja antoisaa olikin, varsinkin Torisevan rotkojärvien reunamilla. Komeita näkymiä, tuttuja Inhan kuvista. Jäähdyspohjan Jukolan talossa katselimme kuvia asiaan vihkiytyneen oppaan johdolla, mutta mitään tungosta ei tosiaan ilmennyt, ei muita kuin me. Killinkoskellekin ajelimme, siellä Inhan Vienan kuvia ja vilkkaat markkinat, mistä keksimme yhtä ja toista. Kirjojen kirppis runsas, hyvätasoinen ja hienosti hyllyt järjestyksessä!

Poikkesimme Visuvedelle Kontron Markun kesäpaikkaan, missä Tintu loihti aivan ihanan kalapäivällisen. Muistoja sielläkin: olin ensimmäistä kertaa paikalla 1962, niin Markun kanssa muistelimme; silloin opiskelimme Tampereella kesäyliopistossa latinaa. Jumatsukka kun aika vierii.

Täällä putosi vettä kun palasimme, Helsingissä kuulemma vielä enemmän. Luin yhtä Sariolan Susikoskea, kovin osoittelevaa ja asenteellista, ja rinnalla Seppo Saraspään poliisiromaania, huomattavasti rennompaa ja modernimpaa, pohjoisen oloista. Sepon kanssa joskus kierreltiin bussin takapenkillä maakuntia kirjallisilla retkillä, kiva kaveri.