Keskiviikkoaamuna 2.12.09

Tulihan se sieltä, näyttävä arvio Hesarissa meidän Jylhä-kirjastamme. Juttu on asiallisesti aseteltu, vaikka sisällöltään vähän nuivasti selostava ja professorimaisesti rykivä.

Jäin ihmettelemään väitettä, josta Jyrki Nummi aloittaa: että meidän mielestämme Billy Boy -runo ei muka istu Jylhän ”runomaailmaan”. En muista tämmöistä mainintaa. Siteeraan runoa Jylhän tulenkantajakontaktien yhteydessä ja kerron, että Paavolainen sävelsikin sen Kivennavan naamiaisiin. Totta ihmeessä se kuului Jylhän runomaailmaan tulenkantajakaudella, jota kirjassa aika laajasti käsitellään. Ehkä tuo käsitys istumattomuudesta on Nummen oma ja hän tulee sälyttäneeksi sen meidän harteille.

Toiseksi luovutamme Jylhän ”asemoinnin” ajan runouteen ilomielin professoreille. Ehkä onnistuimme tuomaan sitä varten vähän uutta aineistoa. Kirjamme perusteella Jylhä kuului tulenkantajien alkusoluun, yksinäistyi sitten välivaltaisten ja masokististen, yhä synkkenevien runojen ekspressionistiksi mutta myös luonnonlyyristen runojen mestariksi, miltei Sarkian tasoiseksi. Urheilurunojen kirjoittajana hän oli alan kärkikaartia. Sotien kuvaajana hän oli runoilijoista ylivoimaisesti ykkönen. Siinä on jo asemointia aika paljon alkutarpeiksi.

Mutta pääasia että kirja nyt on kunnollisesti käsitelty. Saas nähdä koska Aamulehti herää kertomaan Tampereen pojan runoista ja elämästä. Ajankohdan luulisi jo kypsyneen aiheelle otolliseksi.


Nummen juttua käsiteltiin aika vilkkaasti päivällä myös Finlandian jakotilaisuudessa Vanhalla.

Parhaiten kiteytti tuttu kirjailija: ”tunnustus tuli hampaat irvessä puristaen”. No jaa, pääasia että tuli. Eihän se missään nimessä kielteinen juttu ollut. Hieman huvitti Jyrkin asiallinen huomautus siitä, että Jylhän suomennoksista olisi pitänyt olla alkutekstiin vertailevia näytteitä. Joo joo, niin olikin, mutta kustantaja leikkasi ne pois liian tieteellis-pitkästyttävinä. Ehkä se oli luettavuudelle eduksi.

Antti Hyryn palkintoa pidän oikeana, kerrankin klassikko palkittiin. Pitkä rivi Merestä Haavikkoon loisti aina poissaololla näissä kisoissa. Hyry puolustaa komeasti koko ikäpolveaan. Lassi Nummi oli sitä todistamassa. Pirkko kiitti Jylhä-kirjasta, jota lukevat yhdessä Lassin kanssa kuulemma innostuneina. Mutta järkyttävä se on…

Juhani Salokannel loisti, hänhän on tehnyt gradunsa Hyrystä. Kirjailija kävi heidän töölöläiskaksiossaan aikanaan ja ihmetteli, kuinka ihminen voi näin asua. Muistelimme myös kuinka Hyry vieraili kotimaisen laitoksen seminaarissa. Kun pohdittiin kirjallisuuden arvottamisen perusteita, Hyryn määritelmä oli pistämätön: ”Hyvä kirja on kirjutettu taiteellisessa systeemissä ja sitä on mukava lukia.”

Varmaankin Uuni on tällainen. Tosin tyttäreni, joka oikoluki sen Otavalla, ei erityisesti jaksanut innostua. Jane kehotti minua tarttumaan kirjaan 20 vuoden kuluttua, vielä sen verkkaisuus ei kuulemma sovi hermorakenteelleni.

Finlandia-juhlat paranevat, kuullaan hyviä puheita kuten äsken Tieto-Finlandiassakin. Leena Majander paukutteli nyt suorasukaisesti kustannusmaailman mustaa syksyä ja Tuula Arkio perusteli ansiokkaasti palkintoratkaisunsa, joka ei herätä sanankaan vastahankaa. Paitsi kirjakauppamieheltä, joka piti kaikkia syksyn palkittuja aivan toivottomilta kirjakaupan kannalta…


Päivällä vierailin viimein onnistuneesti Marian sairaalassa verikokeessa, avaraa ja tyhjää oli, ei ketään muuta asiakasta. Ehkä siirto ei ollutkaan niin pahasta. Vanhan luokkakaverinkin tapasin raitsikassa, Lassi Rajamaan, joka nauttii eläkepäiviä Sibelius-akatemian rehtorin pallilta.

Neuvottelin lahjakkaan ohjaajan kanssa Hietalahdentorin kulmassa eräästä tulevasta näytelmästä. Katsotaanpa kuinka siinä rupeaa käymään.

Ja sitten pitämään Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunnan kokousta Tietokirjailijoiden viihtyisässä kokoushuoneessa, sutjakkaasti pantiin pystyyn tätä lyriikan teemakokonaisuutta. Auki jäi vielä selvitettäviä asioita. Päiviä vähän nuorennetaan.

Ja Rodolfossa pidimme vapaamuotoista jouluistuntoa kokouksen päälle. Puhetta vaikka mistä, etupäässä kirjallisuudesta. Mieleen jäi pysäyttävänä Mikko Lahtisen todistus Tampereen yliopistosta: opiskelijat eivät enää jaksa kuunnella luentoja, vain kuvallinen esitys tehoaa. Pelottavaa pinnallistumista, viihde ja mukavuus ja lyhyt pakina valtaavat alaa. Mikko sanoi suoraan, että rappion aikoja eletään.