Isäni täyttäisi tänään 100 vuotta jos eläisi. Niinpä kutsuttiin sukulaisia huone täyteen ja muisteltiin vähän faijaa ja katsastettiin uusittua kalustusta kämpässä. Kuten Jukka sanoi, eihän faija tätä enää tuntisikaan, vaan kääntyisi heti ovelta takaisin. Muuten melko lievästi kohotettu kodin ilme sai osakseen yleistä hyväksyntää.

Hauska tavata taas lähes kaikki serkut koolla ja varsinkin kummipoikani Mikon kaksi veijaria, Joonas (8) ja Jasper (4), mainioita rasavilleja. Pistettiin Jasperin kanssa vähän ranttaliksi, Joonaksella onkin huomenna KUT:n Vekarateatterin ensi-ilta, esittää kolmea roolia, joista yksi on hevosmies. Kuultiin myös äitini historiallisen fonografin sulosointuja ja luettiin faijan keskeistä tuotantoa Bill Davies eli tärkeä asiapaperi (1923) ja Keksijän lainoppi (1946). Hänkin oli siis WSOY:n tietokirjailija, muisti Jalmari Jäntin hyväksyneen yskäisten tuon lainopin vähän käsikirjoitusta selailtuaan: ”Me otamme tämän.”

Kun Kööpenhaminan kokousta tässä seurataan, oli vertauskohtana hyvä kuulla tyttäreni Ainon lisäkuvauksia omasta ympäristökeikastaan Maliin. Kuinka arvokasta ja konkreettista työtä joku vapaaehtoisten idealistien järjestö kuten Dodo tekee kehitysmaissa, opettaa kylien naisia istuttamaan puita ja valmistamaan saippuaa jne. Saavat uhrautuvalla uurastuksellaan ehkä enemmänkin aikaan kuin Köpiksen megalomaanisen kokouksen kulisseissa kiistelevät osapuolet ja virkamiesleegiot. Puhumattakaan katujen sinnikkäistä mielenosoittajista. Mutta odotellaan kokouksen lopputuloksia.