Maanantai 19.4.10

Valittiin voittajat ja palkinnonsaajat sekä kunniamaininnat Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Kokous Metsossa sujui kivuttomammin kuin viime vuonna, olimme jokseenkin yksimieliset. Ihmeen samoihin teksteihin neljän jäsenen valinnat osuivat, vaikka kirjoituksia oli yli 300 ja taso varsin tasaväkinen, erityisesti proosan puolella. No näitä kommentoidaan sitten lähemmin palkintojenjakotilaisuudessa toukokuussa.

Jälleen yksi urakka selvitetty. Tästä alkaa vapaampi kevätelämä, mikä lieneekin ansaittua.

Naapuriin on syntynyt Ylivakerin 16. isäntä alenevassa polvessa; kävimme tervehtimässä ja onnittelemassa vanhempiaan.

Francon ajassa oli ennakoitavissa, että rakastettava huijml; kiivaasti. Ehkä kylpykaupunki vielä nousee uuteen kukintoon; toistaiseksi näiden virtaviivaisten kylpylöiden ja muun kylän välillä vallitsee kuilunomainen ristiriita. Mutta viihdyimme yhtäkaikki, vaikka sää oli kolean kevätviimainen.

Löysimme Koidulan museon sieltä joen vastarannalta, seikkaperäinen ja hellyttävä paikka, missä opastajana toimi oikea vanhan kansan lämminhenkinen Lydia-entusiasti. Marja huomasi tarkkana museon esitteessä kuolinpäivävirheen, jota kukaan ei ole 60 vuoteen huomannut. Korjaavatkohan?

Toinen kulttuuripiste oli Endla-teatteri, missä seurasimme Ronja Ryövärintyttären ensi-iltaa – ihan vain, että nähtiin millainen meininki täällä oli. Lapset oli katsomossa huomattavan kauniisti puettu, tunnelma innostunut. Esitys kohtalainen, menestys varma.

Nykytaiteen museota silmäilimme (hyvä nukkekokoelma ja upeita lintukuvia Marjan iloksi), Edelweississa ja Postipoississa istuimme illallisia ja muuten nautimme Estonian vieraanvaraisuutta. Sielläkin oli yhdet mieleenpainuvat iltatanssit, reipasta veteraaniväkeä. Voi suositella rauhaa ja reippailua kaipaaville.

Tulin vasta täällä lukeneeksi Jaan Krossin kouraisevan novellikokoelman Silmien avaamisen päivä – valinnut ja suomentanut Juhani Salokannel. Kyllä onkin Jussi hyvin suomentanut säilyttäen Krossin jutustelevan virolaisperäisen poljennon. Erinomainen kirja, joka sai sitten kotiin tullessa lukemaan uudelleen ja tarkemmin kuin jatkona Sofi Oksasen palkintoromaania Puhdistus. Näitä taustoja vasten sekin parani entisestään, hieno teos, näin on viimein tunnustettava.

Sitä mietinkin, mikä huimaava ero eri matkailukausien välillä: kuinka sotavuosina ja myöhemmin pyrittiin sieltä lahden yli Suomeen salaa ja hengen kaupalla mitä moninaisimmin keinoin (joita Kross nautittavan terävällä sarkasmillaan kuvaa) ja etupäässä matkailtiin härkävaunuissa Siperiaan; kuinka sitten minunkin polveni tunnusteli 60-luvulta (ensimmäistä kertaa Siulan opiskelijaseurueessa keväällä 1968) hartaita ja vakaita kulttuurimatkoja, kuinka monia asiallisia esitelmämatkoja sittemmin Georg Otsilla (harvemmin silloin ryypättiin) – ja kuinka nyt meidän porolaumat retostaen tulevat ja menevät hotellilaivoilla jonottaen ja valtavia viinapakaaseja sataman superparakista mukana kantaen, hyllyviltä pöydiltä itseään täyteen ahtaen. Maailman muutos melkoinen, tuskin uskoisivat Krossin sankarit tai Kekkonenkaan, joka väylän sitten uudestaan avasi. Suomen silta on totisesti ollut historiallisten muutosten ilmentäjä.