Panu Rajala

Kivaa tää lentäminen nykyään. Singahdin Wingolla Ouluun ja takaisin, maksaa enemmän kuin täältä Roomaan ja takaisin, todisti poikani. Koneen piti lähteä varttia vaille 7 aamulla, mutta kentällä kerrottiin, että eipäs kun kolme tuntia myöhemmin. Kun palasin uudelleen annettuna aikana, lykkäystä myönnettiin vielä tunti. Ehdinpä kuitenkin toimilleni.

Topi Kanninen järjesti erinomaisen kiertueen kirjani merkeissä ensin vanhain- kodissa, sitten oli Akateeminen ja illalla kirjasto; ja ihme juttu – sali tuli täpö- täyteen, joitain kiukkuisia jäi ulkopuolellekin (kun enää ei oteta seisomapaikoille!) ja kaikki kirjat laatikosta myytiin kuumille kiville. Hämmästyin tällaista menestystä. Oulussa on perinteisesti kirjallisuus kunniassaan.

Oli muutenkin mukava rupatella Topin kanssa ja kuulla hänen kiemuraisista vaiheistaan, kun Riihisäätiötä taannoin epäiltiin monenmoisista ”rikoksista” ja kaikki syytteet kaatuivat lopulta oikeudessa. Tämmöiset kirjalliset tilaisuudetkin kuuluivat kuulemma epäiltyjen rötösten piiriin. Siis ei kirjallisuus aina olekaan Oulussa kunniassaan.

Asuin yön Apollossa ja viihdyin hyvin, katsoin kuinka leijonat saivat turpiin venäläisiltä ja luin loppua Krossin loistavasta Mesmerin piiristä. Ailan kirjaa menee hulisten, kolmas painos tulossa.

Alma täyttää Puolanmaalla vuosia; sen kunniaksi hautasimme Siman uurnan Alman tuomen juurelle tähän kotipihaan.

Pari kommenttia osunut silmään kirjasta. J. Seppälä malttaa Aamulehdessä (15.5.) tällä kerralla olla suuremmin pilkkaamatta, suorastaan rivien välistä pilkahtaa vastahakoinen mielenkiinto Meriluodon vaiheita kohtaan – tosin melko yksipuolinen. Maila Talvio ei muuten toiminut sutenöörin tavoin, vaan tähtäsi suosikkejaan kunniallisiin avioliittoihin. Eikä Koskenniemikään elostellut, vaan toimi suorastaan ritarillisesti suojattiaan kohtaan.

S. Kuvalehdessä (19) Kaisa Neimala liioittelee muuten mukavassa jutussa subjektiivista asennettani. Parista ohiliukuvasta viitteestä hän antaa kuvan kuin ”pysähtyisin” muistelemaan omia kokemuksiani ”syrjittynä kirjailijana” – mitään tällaista en suoraan edes mainitse, eikö totta Kaisa. Minimoin muutenkin oman osuuteni, ja tätäkin paljoksutaan! Jospa olisinkin jotain kertonut… Sitä paitsi feministisessä tutkimuksessa muistan suositunkin tekijän subjektiivista ulostuloa, hehheh.

Illalla oli kuunneltava Kyrösradion suoraa (kehnohkoa) lähetystä valtuuston kokouksesta. Monenlaista kuntamallia ehdoteltiin, ja lopulta järkevin eli vähiten huonoin taisi voittaa. Reino Tuomen harkittu esitys pelasti kaoottiselta tilanteelta. Hämeenkyrö tutkii nyt terveys- ja sosiaalialojen yhteistoimintaa Nokian kanssa, mutta säilyttää itsenäisyytensä (toistaiseksi) ja nimensä. Moni huokaisee. Mutta kyllä siellä niin paljon puuta heinääkin puhuttiin että ihmetellä täytyi Häkämiehenkin kärsivällisyyttä. Hänen esittämänsä malli kuntaliitosselvityksestä Ylöjärven kanssa tyrmättiin yllättävän selvin numeroin. Mutta prosessihan jatkuu.

Sofi Oksasen Puhdistus jatkaa voittokulkua. Filmisopimusta saattoi odottaa. Me teimme väärinpäin: menimme katsomaan teatteriesityksen kirjan lukemisen jälkeen. Niin ei pitäisi tehdä, ja toisaalta kirjan tunteminen on välttämätöntä. Kansallisen kantaesitys jäi aikanaan näkemättä, niinpä ajattelimme korvata TT:n versiolla nyt kevään korvalla. Mutta romaani on niin paljon parempi kuin yksinkertaistettu, karkeahko ja alleviivattu näytelmä, ei olisi pitänyt. Sofi on itse huimasti parantanut alkuperäistä teostaan, siis näytelmää, proosamuodossa. Olihan palkitsevaa nähdä kuitenkin Tuija Vuolle ja Heikki Nousiainen ilmielävinä.

Luen viikonloppuna Jaan Krossin ”romanisoitua muistelmaa” Mesmerin piiri. Miten sekin on jäänyt aikanaan kymmenen vuotta sitten lukematta. Otan kiinni kaikenlaisia rästejä. Kylläpä tämäkin kuvaa puhdistusta, mutta miten moniäänisesti, laajalla tasolla, Tarton mainiosta ylioppilasmaailmasta käsin, useiden ihmisten kohtaloiden kautta. Krossin kertojanääni on vastustamaton: lempeä, leppoisa, terävä, ironinen ja pirullinen yhdellä kertaa, sävyjä vaihdellen.

Neuvostovallan tulo ja vaikutukset ennen muuta älymystön elämään on tavoitettu niin, että kuvaus herättää yölläkin jatkamaan lukemista. Kirja ei päästä otteestaan. Kuinka niin karmeista tapahtumista voikin sentään kirjoittaa niin vapautuneesti, jopa hymähdellen, kevyesti mutta leikkaavan rehellisesti. Vain joskus Krossin ääni värähtää tuohtuneesti, varsinkin kun karkea neuvostopropaganda tunkeutuu yliopiston pyhien seinien sisälle. Juhani Salokannel on tämänkin suomentanut suurenmoisesti.

Miksei Krossista tullut suurta maailmankirjailijaa, miksei Amerikan markkinoiden kuningasta, miksei koskaan saanut sitä Nobel-palkintoa huolimatta ehdokkuudestaan? Onko hän sittenkin liian älyllinen, hienovireinen, monitasoinen? Ja häneltä puuttuu kieltämättä Sofin valtti, häikäilemätön naiskulma, ihmiskaupan alastomuus. Saa nähdä kuinka Sofin sitten maailmalla käy. Ainakin terävässä, sanavalmiissa, kielitaitoisessa goottinaisessa riittää mediaseksikkyyttä laajemmillakin aloilla.

Nii-in, huokailimmepa Taunon kanssa lauantaisaunassa, kuinka me saamme sentään elää yltäkylläistä ja turvattua elämää täällä Pohjolan Hämeenkyrössä. Kuinka tämän olemme ansainneet? Leijukoot tuhkapilvet Englannin yllä, sinkoilkoot luodit Bangokissa, vajotkoon Kreikan talous, hajotkoon EU – me täällä vain savusaunan lämmössä porskuttelemme. Eikä musta auto pysähdy portille aamuyöstä.

Joka on samalla Floran päivä – ja niin hulmahti kesä vainioille.

Savusaunan ensimmäinen lämmitys on kuin joku pyhä toimitus. Mahtava risukasa savuaa rannalla. Punakylkirastas tsyrryttää kiihkeästi. Järvi loiskuaa etelätuulella. Kas siinä tämän kevätrunouden tunnusmerkit.

Tuija Välipakan kriittinen puheenvuoro Pirkanmaan palkintotilaisuudessa saakin kovan kommentin Aamulehdessä. Kenen lehmä lienee ojassa. Tuija korosti koulutuksen ja Viita-akatemian merkitystä. Ehkä Tampereen runomaailmassa on koulukuntaeroja. Runouskin voi herättää kiihkeitä tunteita.

Marjan tyttärenpoika suoritti ensivisiitin meille Viehätykseen hyvällä menestyksellä, mutta ei vielä nelikuisena päässyt savusaunaan.

Mikään ei väsytä niin nautinnollisesti kuin keväinen ilma, hikinen ulkotyö, hivelevän pehmeä löyly, ensikastautuminen järveen ja kylmä olut. Niin se on.

Himmeä pisaroiva risujenpolttoilma. Aamu sujuu saunarannassa.

Siinä mietin tätä kuntaliitosasiaa, mistä jokunen kommenttikin on tullut sen jälkeen, kun uhkarohkeasti arvelin kotiseutuhengen ja kulttuurielämän vain kohoilevan liitosuhkan edessä. Enhän minäkään jumankauta haluaisi missään Ylöjärvellä asua enkä edes viettää kesiä, mutta juuri tämä näkymä voi panna kyröläisiin uutta liikettä.

Onko tämä perinteinen päätöksentekokulttuuri täällä sitten kovin korkeatasoinen ollut? Melko unteloa ja seisahtanutta on ollut viime aikoina – ennen kuin nyt uusi puhuri puhaltaa. Jätteenpolttolaitos sentään torjuttiin, mutta ei senkään vaiheilla oma päätös-demokratia mitään juhlaa viettänyt. Aikamoista sekoilua, jos vielä muistatte.

Eikö Hämeenkyrö nukkunut onnensa ohi aikoja sitten päästäessään jopa vanhan kappelinsa Viljakkalan livahtaman Ylöjärvelle ja torjuessaan ylpeästi Ikaalisten lähentelyt?

Uskon tosissani, että kun liitosuhka nyt on noussut pilvenä pellon laitaan, kunnon kyröläinen ikään kuin herää ja alkaa huomata omia vahvuuksiaan, joihin ei aiemmin ole mitään huomiota kiinnittänyt. Niitä on omapohjainen kulttuuriperintö, jota kannattaa taas elvytellä. Sellaisia ilmiöitä onkin, jopa Kyröskoskella, joka tapailee identiteettiään kadonneen tehdasmahdin jälkeen.

Tässä kuussa eletään jännittäviä aikoja. Mikä nyt eteen, hyvä Hämeenkyrö?

Eikä käy kateeksi Euroopan johtajienkaan äitienpäivä. Siellä runnovat kasaan tukipakettiaan aamuyöhön, jotta vain varsinaiset hallitsijat eli kasvottomat markkinavoimat olisivat aamulla jokseenkin tyydytettyjä. Koko vanha Eurooppa polvillaan Qatarin kuningashuoneen sijoittajien ja amerikkalaisten eläkeläisten edessä! Tai missä niitä lainahakemuksia ja korkopäätöksiä ja pörssinoteerauksia sitten arvioidaankaan. Joku visertelee vielä jotakin kansanvallasta! Kysyköön Delfoin oraakkelilta neuvoa – sielläkin on enemmän viisautta kuin Kreikan parlamentissa tai Brysselin huippukokouksessa.

Muistinhan äitejäkin, omaani ja Elinaa ja Marjaa. Mitään äititraumaa ei ole jäänyt, hyvää hellää huolenpitoa olen saanut kylliksi niin lapsena kuin aikuisena avioliitoissa. Riittävästi on ollut myös omaa kasvuntilaa, kiitos vain äiti kulta.

Tänään jaettiin Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkinnot Tampereen Metsossa. Lupaavia lahjakkaita kirjoittajia, tasainen kärki ja tasokas kilpailu. Yhä taitavammin kirjoitetaan, mutta täysin omaäänistä kykyä ei hevin erota. Kärki olisi voinut olla laajempikin. Arjen kuvaus ja dekkarinomaiset käänteet hallitsevat. Jokin huumorin pirahdus edes ilahdutti, nyt semmoista löytyi Hämeenkyrön Lavajärveltä, Hanne Mälkin novellista ’Hissi’. Vahvat kirjalliset perinteet täällä siis saivat tulevaisuuteen viittovaa jatkoa.

Kaksivuotinen luku-urakka ohi, hauska oli tuomaroida varsinkin ihanien naisten Tuija Välipakan ja Katariina Romppaisen kanssa. Outi Viitasalo paimensi meitä lämpimästi ja jatkuvilla tiedonannoilla.

Eilen pujahdin myös Tampereelle, Mummon kammariin, missä innokas kuulijakunta kallisti korvaansa Aila Meriluodon merkillisille seikkailuille. Arja tarjosi palkkioksi lounaan Coussiccassa, jonka maksa Pietarin malliin on maineensa veroinen.

Täällä Kyrössä käydään kuumenevaa taistoa kuntaliitoksesta, minuakin haastettiin tänään mielenosoitukseen valtuustosaliin eteen, mutta onneksi olin estynyt tuon palkintojenjoen vuoksi. Hämeenkyrön nimestä, maineesta, perinteestä olisi valtavan sääli luopua, mutta mikä onkaan sisällöllinen tilanne? Seuraan ottelua toistaiseksi ulkopuolisena tarkkailijana, hahaa.

Kevään tärkein ponnistus tapahtui silti saunarannassa: Taunon kanssa heilautettiin lip lap laituri taas järveen. Hyinen ja hikinen homma luonnisti hyvin, kiitos Taunon tanakan johdon. Tämä on suven alku, pian lämpenee ja riemujen aika repeää.

Herätys aamuneljältä: Marja ja sisarensa Sirkku ponnivat tornien taistoon Sasin laaksoon. Sinne meni koko Norhan nelipäinen sisarussarja, myös pojat Kari ja Artsi. Törmäpääskyt värjöttelivät hyisessä sadesäässä iltapäivään saakka ja tekivät kuulemma oman piste-ennätyksensä, mutta eivät enää kyenneet puolustamaan viimevuotista Hämeenkyrön mestaruuttaan. Kiihkeä on lintuharrastus keväällä. Lämmitin kohmettuneelle joukkueelle lihasoppaa ja tarjoilin konjakkia lisälämmikkeeksi.

Kun Peter Nyman jättää Uutisvuodon, koko ohjelman voisi huoletta päästää lepoon. Ihmisten puolue on ajanut tuoreessa hauskuudessaan ohi, vaikka tämänkertainen intro ei ihan onnistunutkaan. Jatko koheni.

Turussa jatkui kirjakauppakiertue. Paras tunnelma Kansallisessa kirjakaupassa, jossa saamme hyvän huolenpidon ja kiinnostuneen yleisön. Tuttujakin poikkeilee. Täällä on ihan oma ilmapiiri. Käytiin myös Hansa-korttelin kaupoissa, Suomalaisessa ja Akateemisessa.

Mutta mietteitä koko hommasta: onkohan tämä kauppahölinä sittenkään paras tapa lähestyä yleisöä? Kevyttä jutustelua, muutama kuuntelee keskittyen, toisia vaeltelee hyllyjen lomassa. Kirjoja sentään ostetaan ja signeerataan. Lasinkirkasta menee hyvin, Turun Sanomissa oli jo toinen, Kaisa Kurikan erinomainen arvio.

Silti markkinahommaa voisi jotenkin kehittää ja keskittää. Karo Hämäläinen kyselee näppäriä, mutta pystyisi vaativampaankin keskusteluun, jos tilanne olisi toinen ja aikaa enemmän. Berliinissä muistan, kuinka intensiivisiä kirjallisia tilaisuuksia oli, teatteri täynnä yleisöä, vaikka vain runoja luettiin ja niistä puhuttiin. Olisiko mahdollista meillä? Mutta sellainen ei ehkä ole kovin markkinahenkistä. Tyydytään tähän. Isolla rempalla tulee joka tapauksessa liikaa toistoa ja tyhjää roikkumista, menee pari hyvää työpäivää. Vaikka hällä väliä näin kevään korvalla.

Ajelin mennen tullen ja kuuntelin Reijo Mäen teosta Lännen mies. Kuka olisikaan parempi Turku-retken opas. Katsastin sateessa sitä Atrium-taloa, missä VAK asui Yliopistonkadulla. Roomalainen oli akateemikon residenssi.

Muuten: Hämeenkyrön kulttuurikunta-nimityksellä alkaa taas olla vähän katetta, 2000-luvun syvän seisahduksen jälkeen. Pirkanmaan kultturirahasto muisti pitkästä aikaa kunnolla täkäläisiä hankkeita, ennen kaikkea Myllykolun ennallistamista. Hienoa. Iso esityö sen hyväksi talvella tehtiinkin. Voisiko olla niin, että talouden ahdinko ja kuntaliitoksen uhka panevatkin vauhtia omahenkiseen kulttuurielämään? Sieltähän kunnan identiteetti parhaiten löytyy, jos on löytyäkseen. Muu on kuntatekniikkaa ja budjettia ja sen sellaista, hoitakoot sen kyröläisten puolesta vaikka ylöjärveläiset?

Tampereella sekä Suomalaisessa että Akateemisessa kirjakaupassa. Meitä oli kuusi kirjailijaa remmissä kertomassa kirjoistamme, muutamia kuulijoitakin saapuvilla. Rattoisaa, ehkä ei kovin tuottoisaa. Huomenna jatketaan Turussa.

Aamulehti ja Hämeenkyrön Sanomat avaavat varsin näkyvästi ajatuksen kirjallisuusseminaarista pitkästä aikaa Hämeenkyrössä. Idea ja aloite on Kari Häkämiehen, ja minähän innostuin siitä heti. Elämäkertoihin keskittynyttä seminaaria ei olekaan kukaan keksinyt, ellei oteta näitä kansalaisten omaelämäkertoja lukuun, niistähän on jokin tapahtuma ollut Pohjanmaan suunnalla.

Nyt juuri kun elämäkerrat ovat vahvassa nousukiidossa, tällainen kohtaaminen aiheiden äärellä on hyvinkin paikallaan. Voidaan pohtia niin kirjallisia, moraalisia kuin poliittisia kysymyksiä.

Samana päivänä julkistetaan huhtikuun myyntilista: Lasinkirkas, hullunrohkea on kahdessa viikossa ponnahtanut tietokirjojen kakkoseksi. Uimosen kirja Viinasesta johtaa. Jotakin tämäkin kertoo lukijoiden suuntautumisesta. Ei muuta kuin syyskesällä tänne Kyröön kuulemaan ja todistamaan!

Kirjan ja ruusun päivää Helsingissä. Räntää tulee kuin jalkarättejä, silti paineltava Narinkkatorille todistamaan. Sen verran taukosi, että kuulijoitakin kertyi jokunen kymmen. Juha Roiha haastatteli urhoollisesti. Onneksi Vuokko ja Mari tarjosivat kustantajan puolesta lounaan lämmikkeeksi Lasipalatsissa. Maittavaa parsaa, hyvää taimenta. Taidettiin sopia seuraavasta kirjastakin.

Pieni vaatteiden entraus kotona ja Akateemiseen jatkamaan päivän kiertuetta. Ilahduttava havainto: Lasinkirkas johtaa tietokirjojen top ten -listaa. Siellä keikkui kauan myös Unio mystica runsas vuosi sitten. Uusi johtaja Annamari Arrakoski-Engardt haastatteli kivasti, jonoa riitti signeeraustiskilläkin. Kuinka kaikki nyt näin hyvin menee?

Kreikka on uusi syntipukki, kaikki kiukutelkaamme Kreikalle. Jospa siellä elää edelleen semmoinen välimerellinen hällä väliä -meininki. Turistit siitä ovat saaneet nauttia vuosikymmenet. Nyt ruvetaan maksumiehiksi. Pirusti suututtaa vai mitä. Heinolan reumaparantolaan ei riittänyt murto-osaakaan siitä rahakassista, joka kiikutetaan Akropoliin juurelle. Maailma on aina tämän verran mieletön, siinä riittää kuvaamista. Säännönmukaisesti toimiva systeemi olisi eloton, ei kiinnostaisi ketään.