Keskiviikko 30.6.10

Vähän käy sääliksi kansanedustajia, joilta menee sydänsuven helleviikko ydinvoimasta kiivaillessa. Pitäisikö ottaa kantaa täällä lehtimajan siimeksessä? Toistaiseksi tyydyn Korholan ja Tiurin tiivistettyyn tietopakettiin Aamulehden etusivulla.

Hämeenkyrössä kunnostaudutaan. Kun käännyn tuosta risteyksestä Laitilan sillalle, näen Linnainmaan vainiolla tyylikkäitä heinäseipäitä. Ehdottomasti kauniimpia kuin valkoiset torahampaat pellon laidassa. Emännän Tiina Linnainmaan kertoman mukaan heinäseipäät on laitettu matkailijoiden iloksi sillanpääläistä kulttuurimaisemaa komistamaan. Tiinalla on huomattavia luottamustoimia Melassa ja MTK:ssa, fiksu nainen.

Myös Yrjölän mansikoita on maistettu ja todettu erinomaisiksi. Kaiken lisäksi Myllykolussa loistelee uusi puhtoinen pärekatto eikä enää sada vettä museoon. Tällä kertaa en osallistunut, edellisellä kerralla olin kun katto kunnostettiin tv-filmauksiin, ja kahdesti keikuin lisäksi Töllinmäen pärekattotalkoissa, kerran pärepoikana ja toisen kerran katolla naulaamassa. Se yksi pieni kupru on minun aikaansaamani, mutta ei sitä kukaan enää huomaa. Linnan Pohjantähden pärekattotalkoot Koskelassa on alan paras kuvaus.

Että sittenkin Topi Kanninen sai roimasti ehdollista hovioikeudessa Riihi-säätiön jutussa, se minut yllätti. Kun vierailin viime kuussa Oulussa Topin isännöimissä tilaisuuksissa, hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä ja voitonvarmalta. Mutta kuka näistä säätiön asioista lopullisen selvän ottaa.

Viimeisetkin vieraat lähtivät, ja meille jäi Marjan kanssa rauhaisa ehtoo. Ennen kuin uusia tulee.

Keskiviikko 30.6.10

Vähän käy sääliksi kansanedustajia, joilta menee sydänsuven helleviikko ydinvoimasta kiivaillessa. Pitäisikö ottaa kantaa täällä lehtimajan siimeksessä? Toistaiseksi tyydyn Korholan ja Tiurin tiivistettyyn tietopakettiin Aamulehden etusivulla.

Hämeenkyrössä kunnostaudutaan. Kun käännyn tuosta risteyksestä Laitilan sillalle, näen Linnainmaan vainiolla tyylikkäitä heinäseipäitä. Ehdottomasti kauniimpia kuin valkoiset torahampaat pellon laidassa. Emännän Tiina Linnainmaan kertoman mukaan heinäseipäät on laitettu matkailijoiden iloksi sillanpääläistä kulttuurimaisemaa komistamaan. Tiinalla on huomattavia luottamustoimia Melassa ja MTK:ssa, fiksu nainen.

Myös Yrjölän mansikoita on maistettu ja todettu erinomaisiksi. Kaiken lisäksi Myllykolussa loistelee uusi puhtoinen pärekatto eikä enää sada vettä museoon. Tällä kertaa en osallistunut, edellisellä kerralla olin kun katto kunnostettiin tv-filmauksiin, ja kahdesti keikuin lisäksi Töllinmäen pärekattotalkoissa, kerran pärepoikana ja toisen kerran katolla naulaamassa. Se yksi pieni kupru on minun aikaansaamani, mutta ei sitä kukaan enää huomaa. Linnan Pohjantähden pärekattotalkoot Koskelassa on alan paras kuvaus.

Että sittenkin Topi Kanninen sai roimasti ehdollista hovioikeudessa Riihi-säätiön jutussa, se minut yllätti. Kun vierailin viime kuussa Oulussa Topin isännöimissä tilaisuuksissa, hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä ja voitonvarmalta. Mutta kuka näistä säätiön asioista lopullisen selvän ottaa.

Viimeisetkin vieraat lähtivät, ja meille jäi Marjan kanssa rauhaisa ehtoo. Ennen kuin uusia tulee.

Tiistai 29.6.10

Suuntauduttava kohden Sastamalaa, missä lyriikkaa viikonloppuna lennätetään.

Selaan, pysähdyn lukemaan uudelleen Aila Meriluodon runoja. Paljonhan näitä näköjään meni silmien ohi elämäkertaa rakennellessa. Silloin ei jää tilaa kovin seikkaperäisiin runoanalyyseihin, yritänpä korjata puutetta vähän ensi perjantain esitelmässäni.

Hehkuva helle pihamaalla, varjoisa riippukeinu kutsuu. Luen loppuun Martti Turtolan kirjan Viron presidentistä Konstantin Pätsistä. Pätsissä tässä ollaankin iltapäivän auringossa. Kirjasta opin, että Päts tulee tosin Viron sanasta leipä. Leipurisukua siis, talonpoikaista juurta. Mutta kirjassa on paljon muuta minulle uutta. Vasta alan tajuta Pätsin ja Laidonerin motiiveja, kun he niin helposti luovuttivat isänmaansa venäläisille. Pätsillä oli vanhat venäläisjuuret ja neuvostosuhteet, hän ilmeisesti luotti Stalinin kanssa tekemäänsä (salaiseen?) sopimukseen ja pettyi, romahti kerrassaan, kun Isä Aurinkoisen sana rauhallisesta kehityksestä ei pitänytkään. Pelin politiikka petti. Tämä tietysti helppo ja oikaiseva tulkinta, mutta lukiessa pysähdytti Pätsin viimeinen repliikki, jossa hän kiitti Stalinia elämästään. Että häntä ei heti teloitettu, vaan tyydyttiin hivuttamaan vankiloissa ja mielisairaalassa.

Ymmärrän Martin kirjan saamaa rähäkkää (ja menestystä) Virossa. Hänen tyylinsä on jotensakin hyökkäävä, inttävä, poleeminen. Kevyt editointi olisi hoitanut turhia toistoja. Mutta tosiasiapohja kirjassa näyttää minusta vankalta. Ja saahan historiankirjoittaja tulla esiin omine otaksumineen ja härnäävine käsityksineen, vaikka näinkin kärjekkäästi. Isovelimäiseltä besserwisserismiltä se on saattanut monista virolaisista tuntua.

Kiinnostava on Martin tapa kuljettaa Suomen poliittista historiaa Viron tapausten rinnalla. Joitain yhtäläisyyksiä ja suuria eroja löytyy. Huomaan myös, että se keväinen Viron historian sarja tv:ssä (Tuulten pieksämä maa) oli tietysti sekin oikaiseva, mutkat suoriva, vähän kotiinpäin vetävä, mutta perusteiltaan silti mielestäni rehellinen.

Uuvuttavaa maalitonta potkiskelua illalla Afrikan kunnailla, mutta Japanin ja Paraguayn matsi päättyi kieltämättä veret seisauttavaan rankkaritrilleriin. Jalkapallossa jos missä on rytmin vaihteluita, nopeita tunteiden muutoksia. Espanja (jota olen veikannut kärkinelikkoon) jatkaa onneksi, niukin naukin. Ikävintä futiksessa ovat jatkuvat loukkaantumiset, todelliset ja filmaamiset.

Maanantai 28.6.10

Parasta juhannuksessa oli taas valtava kokko, jolle tarjoutui ihanteellinen tilaisuus: sateen ropsauksen jälkeen himmeän tyyni ilta, jolloin koko roihu kohdistui kohtisuoraan taivaalle. Taivaallista.

Oli myös mukavaa seuraa, sopivaa sosiaalisuutta, pientä kyläilyä ja sauna lämpisi harva se ehtoo, joten emme voi valittaa. Sitä paitsi rakentamani tiilinen grilli pihassa täytti tehtävänsä oivallisesti.

Enkä joutunut edes ambulanssikyytiin tänä juhannuksena, mikä sekin on positiivisena seikkana kirjattava muistiin.

Pian tässä keskitytäänkin Vanhan kirjallisuuden päiviin Sastamalassa, minne pääsen viimevuotisen notkahduksen jälkeen taasen teräkunnossa, toivoakseni.

Paljon on puhetta erotuomarien toiminnasta siellä South Africassa – olisiko videot viimein sallittava? Vanha pallokonkari Pitko tietysti vastustaa kuten muitakin pelin uudistuksia, mutta olisihan kriittisissä tilanteissa tekniikasta apua. Ei lätkämatseissakaan kovin usein tarkistuksiin turvauduta. Ilmiselvät räikeät virheet ainakin vältettäisiin.

Kun Hollanti ja Brasilia pääsivät jatkoon, ei voi yllätyksistä puhua. Kärki alkaa hahmottua. Äkkiä vaan kisat loppuun, peleihin alkaa jo ilta illan jälkeen puutua.

Vanha Juhannus 24.6.10

– nimipäivänikin

Touko Siltalan kanssa puheltiin vielä mukavia radiossa aamulla, mutta nyt ei jaksa enää edes kustannuspolitiikasta kiivailla. Mehän oltiin sitä paitsi melko samaa mieltä kaikesta, ja varsinkin Toukon kirjasuositus meni lopuksi ihan nappiin.

Samalla Tampereen reissulla kävin Tammelan torilla ja kauppahallissa hankinnoilla, kiva oli kierrellä näissä harvemmin käydyissä paikoissa. Eeva-Liisa tupsahti Helsingin junasta asemalle ja ajeltiin tänne suven syliin. Juhannus saa alkaa.

Jos Hesari kysyisi minulta onnellisinta harrastustani, kuvailisin savusaunan lämmitystä. Siinä jos missä ajatus lepää ja hetki seisahtelee. Savun tuoksu, tulen lekutus, lintuin laulelu, järven liplatus, päivän paistelu. Mitään enempää en nyt osaa elämältä pyytää.

Hyväksyimme senkin, että Italia sai pakata laukkunsa kotimatkalle, niin katkeraa kuin se makaroonipojille näytti olevankin. Juhannuksena on pidettävä vähän pelitaukoa, muuten jalkapallo alkaa vilistää silmissä päivin öin.

Joten enpä osaa muuta enää tähän nakuttaa kuin että: OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA kaikille osallisille, kannustajille ja arvostelijoillekin. Nautitaan Suomen suvesta.

Keskiviikko 23.6.10

Argentiina jyrää edelleen, mutta Ranskan alamäki oli surullista katsottavaa. Ottelut ovat huumetta, aiheuttavat riippuvuutta. Millainen tulee olemaan vieroitus? Tänään jännitettävä Englannin ja Saksan selviämistä. Ikävää että isäntämaa karsiutui.

Matti Vanhanen on varmaankin tasavallan helpottunein mies, vai tuottaakohan hänellä vallasta luopuminen oirehdintaa. Historia näyttää että hän oli mies paikallaan, laman torjuntataistelun kylmän rauhallinen johtaja. Median toimintatapa on hauska: ensin väijytään ja kaivetaan kaikki mahdollinen esiin yksityiseltä puolelta ja sitten taivastellaan, että aina vaan tulee esiin näitä uusia noloja kömmähdyksiä. Historian katsannossa niillä ei ole mitään merkitystä.

Silti vähän pani miettimään Arto Virtasen taannoinen kirjoitus Hesarissa: mikä on pienen ihmisen sananvapaus, jos hän haluaa kuvailla oman elämänsä mullistavaa kokemusta. Vanhanen piirsi oikeuden kautta yksityisyyden rajat. Kun muistaa John Kennedystä ja Bill Clintonista tehtyjä lukemattomia repivän paljastavia kirjoja ja kirjoituksia, tämä kotimainen ongelma paljastaa suhteellisen pienuutensa.

Rämpiikö WSOY irtisanomisissa vai pyrkiikö niillä nousukiitoon? Edellinen on Aamulehden otsikko, jälkimmäinen yhtiön johdon käsitys. Riippuu näkökulmasta. Kehitys alkoi silloin, kun perinteinen yhtiö myytiin Sanomaan ja Hollantiin. Muutama Södikan veteraani kauhistui ja kieltäytyi sen jälkeen astumasta enää vanhaan taloon. Tässä ollaan nyt alkaneen kehityksen eräässä kulminaatiossa. Jatkoa seuraa.

Ihmisten taipumus on kohdistaa yleisestä kehityksestä johtuvat kiukut henkilöön. Pettymyksillä täytyy olla kasvot. Anna Baijars antaa ne irtosanomisille, vaikka hänen taustallaan jyräävät vahvemmat voimat. Voisiko hän vastustaa kehitystä, jos haluaisikin? Totta kai hän pyrkii kunnostautumaan ylimmän johdon haluamalla tavalla. Ja onhan siinä yhtiön kannattavuuskin kyseessä, monissa alan murroksissa ja pitkässä tähtäyksessä.

Täällä maalla läheiset kuntaliitosasiat ovat oikeastaan saman ilmiön seurausta: kustannukset on kaikkialla minimoitava ja kannattavuus maksimoitava. Kun uusi kunnanjohtaja nosti kuntaliitoksen reaaliseksi mahdollisuudeksi, kiukku ja uhka kohdistuivat häneen henkilönä – aivan kuin Häkämies olisi keksinyt koko maanlaajuisen Paras-hankkeen eikä hallitus keskustalaisine ministereineen. No nyt siellä on uusi laestadiolainen Tölli asiaa jatkamassa. Tuleekohan tuntemaan mitä täällä Töllinmäessä ajatellaan.

Joka tapauksessa on ikävä vaikkapa Katri Wanneria, joka lähtee WSOY:ltä. Varmaan muissakin irtisanotuissa on hyvää ja arvokasta työvoimaa. Löytänevät paikkansa vapailta markkinoilta. En osaa olla raivoissani kuten Jari Tervo, mutta surullinen kyllä. Kuinka tutkainta vastaan potkittaisiin? Reaktiot ovat ristiriitaisia. Muutama kirjailija lähtee vapaaehtoisesti kuten Mari Mörö, mutta vakituiset työntekijät jäisivät mielellään taloon, jota kaikki moittivat.

Oma hyvä kustannustoimittajani säilytti onneksi paikkansa. Toivottavasti tapaamme Katrinkin kanssa vielä mahdollisimman usein.

Tiistaiaamuna 22.6.10

Johan on kova ja valaiseva juttu Hesarissa, meinasi aamuteekin jäähtyä sitä lukiessa. Sanoma-konsernin Learning & Literature liiketoimintaryhmän johtaja Jacques Eijkens sanoo suorat sanat WSOY:n tilanteesta ja kustannusmaailmasta yleensä ja Sofi Oksasesta erityisesti. Ei synny enää epäilystä, mistä on kysymys.

Tässä nyt huvittaa se, kuinka pihalla vaikkapa oman kirjailijaliittomme puheenjohtaja tai kirjallisuuden professori olivat kommentoidessaan Oksasen potkuja. Ikään kuin kyse olisi tavanomaisesta kustantajan vaihdoksesta – ”ainahan on naristu kustantajan asioista” – kun todellisuudessa on tapahtumassa melkoinen suunnanmuutos. Koko vanha kulttuuri muuttuu.

Hyvään vaiko huonoon suuntaan? Ainoa keino vastustaa olisi vastustaa globalisaatiota ja markkinataloutta. Siihen harvan kirjailijan voimat riittävät. Oksanen yritti muuttaa kustantajansa toimintatapaa ja ajoi seinään.

Tänään odotellaan tietoja irtisanomisista. Ainoa varma asia on, että kirjan kustantaminen ei palaa entiselleen. Eijkensin mukaan meillä on liian kauan hellitty perinteitä, nyt ne murtuvat. On vain killuttava mukana, kukin taitojensa ja voimiensa mukaan.

Toinen aamun uutinen on Aamulehdessä: Hämeenkyröön on tulossa sen kiistellyn ja kaadetun jätteenpolttolaitoksen sijaan uusi mahtava biovoimalaitos. Siihen ollaan ehkä valmiimpia, sijoitus ainakin on loogisempi ja luontoa säästävä, kun laitos tulee teollisuuslaitoksen yhteyteen eikä järven rantaan. Katsotaan mitä tämän laitoksen vaiheilla alkaa tapahtua; rekkaralli puunkuljetuksineen ainakin kiihtyy.

Vesan kanssa havaitsimme, että Sotilasaikakauslehdessä Juhani Sillanpää suosittelee Jylhä-kirjaamme upseerikoulutuksessa käytettäväksi syväjohtamisen oppikirjana. Tuntemattoman sotilaan jälkeen tämä olisi toinen kaunokirjallisuudesta nouseva teos, jota sotilasjohto voisi koulutuksessa hyödyntää. Emme panisi pahaksemme.

Kun uudessa Parnassossa on merkillinen harminpurkaus arvostelun paikalla Lasinkirkas, hullunrohkea -teoksesta, Vesa aivan oikein totesi, että Sotilasaikakauslehti olisi senkin arvostellut paremmin. Täytynee ruveta tilaamaan sitä lehteä Parnasson sijaan.

Sunnuntai 20.6.10

Kärsimmekö syndroomasta PPD eli Post Princesswedding Depressionista? Emme sittenkään. Tapaus teki vain entistä onnellisemmaksi. Daniel kohosi sankariksi silmissämme. Hänen puheensa kaltaista ei ole kuultu toista, ei koskaan. Ei epäilystä kuka on Ruotsin todellinen kuningas.

Nyt sitten päättyivät myös Ilmajoen Musiikkijuhlat, mikä sekin tapaus on vain kohottanut mieltämme. Serkkuni Riitta ja miehensä Aimo sekä tyttärensä Laura poikkesivat tämän kautta palaillessaan juhlilta ja kehuivat kovasti näkemäänsä ja kuulemaansa. Tunnelma oli ollut viimeisessäkin esityksessä korkealla, yleisö kiittänyt seisaalleen nousten. Ensi kesänä jatketaan.

Aimo, jolla on upseeriura takana, myönsi Jylhään tutustumisen alkaneen kirjasta puhtaalta pöydältä, ennakkokäsitystä ei juuri ollut. Nyt on hänellä syntynyt kova arvostus runoilijaa kohtaan, joka johti pätevästi komppaniaansa Taipaleella, kuten Vesa kirjassamme sitovasti osoittaa. Aimo toi näytille Sotilasaikakauslehden uuden numeron, jossa Juhani Sillanpää arvioi erittäin hyvin kirjaamme.

Näinpä juhlistimme sekä häiden että oopperajuhlien päättymistä teehetkellä verannalla ja katsoimme päälle, kuinka Brasilia vähän hulinoivassa matsissa sentään päihitti Norsurannikon pojat 3-1. Näitä kestää vielä kolme viikkoa.

Lauantai 19.6.10

Suuri hääpäivä, josta mekin saimme osamme.

Marja poimi sinikeltaisen kukkakimpun ja valmisti juhla-aterian limesilakasta, lohesta ja uusista perunoista. Shampanjaa siemailtiin ja laulettiin ryypyn äärellä Helan går. Oltiin vahvasti tunnelmassa ja katsottiin häälähetyksestä joka minuutti yömyöhään saakka.

Jotain heidän onnestaan varmaankin välittyi meihinkin. Ihmisten säteilyä on lämmittävää seurata. Hääpari Victoria ja Daniel loisti, esiintyi luontevasti ja näytti oikeasti rakastuneilta. Koko hommassa oli jotain ihmisläheisempää kuin tällaisessa posoilussa aikaisemmin. Seremonia kaikkineen vaikuttava: suunnittelun, näytelmän, lavastuksen ja puvustuksen ylivoimaista juhlaa. Voisiko tällaista jättää näkemättä ja kokematta.

Voisihan olla älyllisempää pyhähdellä tällaiselle keekoilulle, voisi olla demokraattista halveksia kuninkaallista pelleilyä ja aristokraattien näytöstä. Siitäkö perustimme. Ihminen kaipaa onnea, satua ja loistoa. Sitä häät tarjosivat yltäkyllin, komeammin kuin muistan ikinä, vaikka en ole usein kuninkaallisten häiden katsomossa istunut. Marja ne hallitsee paremmin, esittelee kaikki edustajat. Charlesin ja Dianan häät muistan, olimme vasta muuttaneet maalle, pirtissämme oli iso katsomo. Silloin oli huomattavasti viileämpi ja etäisempi tunnelma. Aikaa on vierinyt hyvinkin neljännesvuosisata.

Tuli vaikutelma, että tämä pari ei sorru brittien surulliseen sekoiluun. Ruotsi sai suurenmoisen suhdetoimintakaksikon. Meillä ei ole mitään vastaavaa, vain tätä demokraattista ankeaa harmautta. Linnan juhlat tarjoavat pientä lohtua. Onneksi meillä on Ruotsi lahden ulottuvilla, ruotsia voi oppia ilman pakkoakin, ruotsi syömmet aukaisee…

Suosikkini Kamerun putosi kisoista, å va jävligt. Onneksi Argentiina pääsee jatkoon. Mutta futis tässä vähän kärsi häiden hehkuvassa kimalluksessa.

Perjantai 18.6.10

Vielä muistoja Ilmajoelta, minne täältäkin Hämeenkyröstä muutama kolonna matkaa viikonloppuna.

Kylä tuli hiukan tutuksi, kun siellä pari päivää rauhassa vietettiin. Palon kortteerin majoitus vaikutti ensin vähän omalaatuiselta, mutta kesti hyvin asumisen. Rauhallinen paikka. Krouvi oli toinen kiintopiste, leppoisa miljöö, ystävällinen palvelu ja hyvää kotiruokaa. Kävimme lounaalla testaamassa myös Kestikartanon, missä Nina af Enehjelm uutena vuokraajana puuhakkaasti emännöi uusituissa komioissa tiloissa. Siitä on tulossa oivallinen kunhan Nina pääsee vauhtiin ”ystävänsä” Tapani Kansan avustuksella Varmaan kuulemme vielä Kansaa musiikkijuhlillakin.

Pääkohde, Ilkan kenttä ja ooppera-areena, on todella hieno Kyrönjoen varressa, ja Taipaleenjoen lavastus, keskelle vehreyttä loihdittu pakkasnäkymä ihmeen tenhoava. Kaikki palvelut ja oheismyynnit tehokkaasti keskitetty. Juhlan tuntu ei silti hajaannu markkinameiningiksi. Meidänkin Jylhä-kirjaamme on siellä nimikirjoituksin saatavana edulliseen hintaan myyntipisteestä libreton ohella, jos niitä vielä on jäljellä.

Hienoja hetkiä elimme, tekisi mieli nähdä ja kuulla ooppera vielä kolmannen kerran, mutta säästetään ensi kesään.

Nyt vedetään henkeä Viehätyksessä, mutta illalla ajeltiin taas Ikaalisiin: Tuomarintalossa avattiin uusi kodikas pihateatteri eikä millä tahansa teoksella vaan Tšehovin Kirsikkatarhalla! Minni ja Matti Huusari olivat kotinsa pihaan loihtineet hyvinkin aitoperäisen tšehovilaisen tunnelman, jota teoksen henkeen viritetty väliaikatarjoilu vielä tehosti. Kansalaisopisto ja Oma Tupa olivat mukana näytelmän järjestelyissä.

Parasta illassa olikin miljöö, sillä esitys taisi vielä varrota kypsymistään ohjaajan vaihtumisen ja remmiin astuneen Mirka Weimerin lapsensaannin jäljiltä. Mirka on entinen oppilaani Tampereen yliopistolta, ja sisukkaasti hän luotsasi vaikea teoksen vähillä harjoituksilla loppuun saakka. Iloitsimme kun Niinenmaan Jussi selvisi Lopahinin roolista jyhkeästi ja saanee seisoviin asemiinsa lisää eloa esitysten myötä. Tarkoituksena näytti olleen tulkita vähin ilmein, pidätellysti. Sama ei koskenut kaikkia, siellä temppuiltiinkin välillä ihmeellisesti. Luontevin oli sisäkkö Dunjaska, Eila Järvinen. Esitykset jatkuvat viikon.

Saimme tänään seurata, kuinka kaksikin suurta jalkapallomaata Saksa ja Englanti tyrehtyivät saamattomaan nollapeliin. Kuka olisi uskonut, että Saksa häviää Serbialle ja Algeria pyörittää brittien nimikuulua joukkoa lähes narutellen välillä. Maalit ovat hakusessa. Mutta jännitys tiivistyy, jos yllätykset jatkuvat.