Tiistai 1. kesäkuuta 2010

Suvi alkaa! Kouluajoista jäänyt se käsitys, että kesäkuun ensimmäisestä päivästä se aukeaa. Lempeä pouta on palannut tanhuville.

Tehtiin ihmeellinen tempaus. Lähes parikymmentä vuotta olemme katselleet vanhaa uskollista Sony-telkkaria, mutta viime aikoina se on ruvennut väsähtämään. Niinpä pyörsin pyhät puheeni, ja hankittiin Uusi-Erkkilästä ajanmukainen hohteleva 40-tuumainen Samsung- taulutelkkari. Poikani porhalsi asennusmieheksi.

Tämmöistä olen aiemmin ajatuksena vierastanut, mutta nyt kimmeltävä taulu valtasi ihailumme täydelleen. Kesäilta sujui kuvajaisia kummastellen. Ohjelmat tuntuvat puolta paremmilta, kun ne näkee näin kirkkaasti. Tuulten pieksämä maa päättyi järkyttävästi, ja sen dramaattista huipennusta ikään kuin korostivat lähelle tulevat henkilöt reaktioineen. Kun joskus olen nähnyt vilauksia tällaisista tauluista, ääriviivat ovat samenneet ja jäljessä toiminnasta, mutta tämähän on ihan priima ja skarppi. Huvittavaa, kaikilla muilla tällainen on tietysti ollut jo vaikka kuinka kauan.

En malttanut nousta, vaan katselin vielä Teemalta jännittävän dokumentin Auschwitzista paenneesta puolalaisesta, hänen synkistä ja satumaisista seikkailuistaan. Taas kuva kertoi puolta enemmän kuin ennen. Vielä jatkoin Norjan miehitysajan dokumentilla sekä meidän talvisotamme hyvän yleisesityksen uusinnalla, käsikirjoittajina mm. Max Jakobson ja Ilmari Hakala, ilmankos selkeää tekstiä.

Ehkä vielä tasaannumme, vaikka tuskin ihan pian: futiksen MM-kisoja varten tähän hankintaan kypsyinkin, ja Marja muistuttaa Victorian häistä… Meneeköhän tää vallan sisällä tuijotteluksi koko suloinen suvi.