Keskiviikko 7.7.2010

Kolmas hääpäivä, onkohan nahkahäät. Suurta ja lisääntyvää onnea edelleen. Marja oli löytänyt komeasti soivia älppäreitä (klassisia rakkauslauluja) kolmoskirppikseltä. Minkähän takia lp soi vanhassa radiogrammarissa mehevämmin kuin uudemmat tallenteet. Minä toin vaan villiruusun rannasta ja lausuin Kiven ’Onnelliset’.

Soutelimme sateita uhmaten järven yli Suutarlaan, missä nautimme hääpäivälounaan vihkipapin hyvässä suojeluksessa. Ari oli tyytyväinen Sastamalan kirjapäiviin, vain huutokaupan ylipituutta hiukan arvosteli. Vaan olipa siepannut 80 eurolla I.K. Inhan kuvittaman Helsingin oppaan (1910), jota minäkin olisin havitellut jos olisin ehtinyt paikalle.

Hääpäivän saavutus: saimme verkon ensimmäisen kerran kunnolla järveen tänä kesänä ja ilman vähintäkään sanasotaa. Marja hallitsee soutamisen täydellisesti.

Hauska rinnakkaisuus: Saska Saarikoski näkyy Hesarissa hänkin harrastavan nyt Viron historiaa, lukee Krossia kuten minäkin. Hyvä harrastus. Kannattaisi hänen lukea myös ne Martti Turtolan kirjat Pätsistä ja Laidonerista; jälkimmäinen vielä täydentää kuvan Viron johdon tietoisesta, hyväuskoisesta ja tuhoisasta liittosuhteesta Neuvostoliiton kanssa. Turtola tämän asian todella moneen kertaan vasaroi lukijan tajuntaan, mutta ei jää paljon vastaväittämisenkään mahdollisuutta. Kirjojen ansiosta käsitys lähihistoriasta muuttuu ja tarkentuu.

Minä jatkan Ahoa pikkuhiljaa, Papin rouvan kehittely on kuin onkin taidokasta, siinä tosiaan ”naatitaan eikä laakasta” – hienovireistä, arkailevaa rakkausproosaa.

Mikä yllätys illalla! Olin varma kuten muutkin, että Saksa voittaa mutta ei. Meidän kisakatsomomme iloitsi Espanjan hivelevän kauniista pelistä, joka pitkään tuntui tuloksettomalta leikittelyltä, mutta tuottipa tarvittavan maalin. Saksa oli kuin jäässä alusta saakka. Mikähän brüdereitä vaivasi? Ja miten siistiä peliä, ei paljon rikkomuksia, ei filmaamista, vain joitakuita vapareita. Tällaista pitäisi jalkapallon olla.