Asialliset hommat hoidettiin, niin hernesoppa, torttu kuin punssi – ja Marja lauloi Sven Dufvaa, ja näin oli päivän teema selvitetty. Radiosta oli mukava kuunnella Anto Leikolan viisasta haastelua sivistyneistöstä ja sen katoamisesta.
Pääasiana oli kuitenkin Meriluoto-tekstin lähettäminen monien korjausten jälkeen Mikko-Olaville vielä tarkistettavaksi ja sitten vaan taittoon. Suuri huojennus humahtelee tajunnassa.
Vai oliko pääasia lopulta kauan odottamamme Lokin vierailu Moskovan Maly-teatterista tuolla meidän Kaupunginteatterissa. Oli lupa odottaa kunnollista Tšehovia eikä mitään rumia metallitelineitä tai sekalaista puvustoa ja huutoa ja hysteriaa. Se saatiinkin. Kieltämätön nautinto oli katsella hienoa ja syvällistä näyttelijäntyötä, oikeita lavasteita, läpikotaisin tutkittua tekstiä ja kirkasta, kaikesta väkinäisestä modernisoinnista vapaata tulkintaa. Esityksellä on ikää jo 15 vuotta (naapurissa pidetään omat aarteet esillä), mitä ei virityksestä juurikaan huomannut.
Kaksi tai kolme näyttelijää jäi erityisesti mieleeni. Yleensä Maša jää surumieliseksi taustahenkilöksi, mutta tässä Venäjän kansantaiteilija Aljona Ohlupina nosti tämän onnettomasti rakastuneen naisen hyvin läsnäolevaksi, tarkkaavaiseksi ja reaktioissaan aktiiviseksi – kaikesta suremisestaan huolimatta. Aloin oikein seurata häntä, hieno työ.
Itse Konstantin Trepljov oli herkkä nuori kaveri – Stepan Koršunov, joka ei ollut ehtinyt vielä saada mitään ansioitunutta kunnianimikettä kintereilleen, mutta tekipä hermolla ja hyvin tämän epäonnistuvan kirjailijan sisäiset liikkeet. Kuinka hän ilmensi lopullisen luhistumisensa Ninan kertoessa, että rakastaa edelleen intohimoisesti Trigorinia – vain lievä hymy, silmien kostuva tuska ja sitten rauhallinen itsemurhapäätös. Suurta näyttelemistä.
Ja tietysti pääohjaaja Juri Solomin, Venäjän valtionpalkinnollakin koristettu, oli tarkka, älyllinen, pehmeä ja sarkastisen itseironinen Trigorin – Tšehovin julman satiirinen omakuva keskinkertaisesta ja moraaliltaan joustavasta menestyskirjailijasta.
Yleisön suosikki Irina Murajeva heitti iloisesti välillä farssiksi Irina Arkadinan diivanelkeet ja miksei sekin sopinut monivälkkeisen näytelmän elämänkuvaan. Nina oli liian sileä, eivätkä lopun pettymysten huuhtoma kärsimys ja usko uuteen oikein päässeet näkyville. Myös opettaja, suuresti palkittu Vladimir Bogin oli mielestämme liian reipas ja sporttinen tyyppi tähän alistettuun köyhän miehen rooliin.
Ensimmäisellä jaksolla kokeilin kuunnella vain näyttämöpuhetta, kun uskoin tekstin tuntevani ja olin sen uudelleen lukenutkin, mutta paljon jäi silti oheen, joten toisella puoliskolla turvauduin tulkkauskuulokkeeseen, ja sehän toimi erinomaisesti, kiitos vain hyville diskreeteille lukijoille.
Yleisö eli lämpimästi mukana, täydessä salissa oli paljon venäläisen kulttuurin tuntijoita, mikä kuului reaktioissa. Kaikkiaan nautittava, surumielisen kaunis ilta.
