Panu Rajala

Onko kenenkään tuttavapiirissä ketään Nyyrikkiä? Nimipäivä vaan säilyy komealla paikalla. Kalevalassa Nyyrikki oli metsästyksen jumala, mutta järjestääkö mikään metsästysseura nykyään juhlia Nyyrikin kunniaksi? Uhraako lahjoja metsästysonnen kohentamiseksi?

Ehkä tunnettu viihdelukemisto taannoin pilasi komean nimen kaiun. Vietimme Marjan kanssa päivää reippaalla lenkillä jäällä ja Uunisaaressa ja Kaivarissa. Hieno talvi jatkuu, lumi narskuu askelten alla, paljon ulkoilijoita ja kelkkailijoita Ullanlinnan mäessä Mietimme että jospa Marjan tytär Salla saakin pojan tänään, Nyyrikkihän siitä voisi tulla. Lyhennyksenä Nyrkki, aika iskevä pojan nimi vai mitä. Marja rallatti nimeä ennakoivasti.

Kun katseltiin illalla Teemalta aika naiivin tuntuista leffaa The Clock, puhelin pingahtikin ja viesti kertoi, että suloinen sunnuntaipoika oli syntynyt illan suussa Tyksissä. Kyllähän Marja tohkeni mummiksi ihan tolaltaan ja minäkin saan kuulemma oleilla jonkunlaisena varataatana. Poika sai helposti muistettavan syntymäpäivän 100110. Meidän Vilholla on vielä symmetrisempi 181181.

Nyt vaan odotellaan tuleeko siitä Nyyrikkiä.

Harry Järv sai hyvän nekrologin Hbl:ssä, minustakin hän oli esikuvallinen kirjallisuuden ja tutkimuksen moniottelija. Järvin teos Konst är kvalitet oli aikanaan tärkeä virike Sillanpää-tutkimuksissani; yksi essee siinä näytti Sillanpään vahvan aseman Ruotsissa jo kauan ennen Nobelia.

Mutta mehän lähdimme junalla Tampereelle niin kuin herra ja rouva ainakin. Juna kulki ajallaan ja päästiin Tampere-taloon katsomaan ja kuulemaan vuoden ensimmäistä ensi-iltaa, The Sound of Music. Juuri tällaista viatonta ja puhtoista ja helposti sulavaa katkaisua kiivas kirjoittaminen nyt kaipasikin.

Kaimani Panu Raipian ohjaama esitys oli laatuviihdettä ilman muuta. Lapset olivat erinomaisia, koko joukkue tasainen ja varma. Maria Lund on suloinen, vaivaton, laulaa kauniisti ja näyttelee hyvin. Mitä muuta voi toivoa. Marjan mielestä hän oli parempikin, eloisampi kuin kalvea Julie Andrews elokuvassa. Jukka Leisti piti kapteenina koomikonmölyt mahassa ja toimi kurinalaisesti. Laura Jurkasta mahtava laulaja on kehkeytynyt, voisi hyvin siirtyä oopperaan.

Jos joku kriitikko sanoo, että draamallisia vastakohtia oli vähän loivennettu ja esitys oli liiankin luistava ja käänteet kovin helppoja, niin sitäkin kantaa voi kyllä ymmärtää. Mutta lavastus oli hieno, orkesteri soitti hyvin, kuuluvuus oli loistava ja koko juttu oikein antoisa vuoden aloitus.

Rattoisaa oli tavata monia tamperelaisia tuttuja pitkästä aikaa. Tampere itsessään oli lumoavan huurteinen satukaupunki sisämaan usvaisen pakkasen kohmeessa. Illastimme Mylläreissä, missä palvelu oli joutuisaa ja ystävällistä. Ja heilahdimme viimeisellä juoppojunalla kotiin yhdessä Katja ja Tauno Äijälän kanssa varsin vilkkaasti keskustellen. Kuulimme että Marian isä oli vastikään kuollut: miten upeasti hän silti keskittyi ilakoivaan rooliinsa. Vähän jo ennakoitiin samalla Ilmajoen ensi kesän oopperaa Taipaleenjoki, jota Tane on ollut ideoimassa. Sen merkeissä toimitin Jylhä-kirjan tänään Helena Juntuselle ja Tuomas Parkkiselle. Kohta kova ruljanssi alkaa.

Huojennuksen päivä; loputkin tekstiä lennähti kustantajalle. Olihan se ennen juhlavampaa jättää oikein paperinen käsikirjoitusnippu, mutta kieltämättä sähköposti ja liitteet helpottavat kommunikointia. Heti kolmekin tahoa talosta lähetti innostuneen tuntuisia kiitoksia. Nyt pidettävä pakollinen viikonlopputauko.

Lehti kertoo, että Sydämen asialla -sarjan käsikirjoittaja suunnittelee jotakin vastaavaa tehtäväksi Suomessa. Siitä vaan, mutta tuskin onnistuu läheskään samalla tavoin kuin brittien väärentämätön ote. Ei edes Hardwick saisi täällä toimimaan, vaikka Reinikainen olikin suuri suosikki aikanaan. Mutta aihe itsessään kiehtova, aika hyvään ylsi se Väänäsen taannoinen poliisisarja Kemijärveltä.

Mitä on sanottava Paavo Väyrysen uudesta paluusta? Eikö se rohkaise meitä suuria ikäluokkia. Vielä ei kannata heittää lusikkaa nurkkaan. Vieläköhän Paavo herättää kiivaita ristiriitoja kuten joskus vai joko olisi kypsynyt viisaaksi valtiomieheksi. Tuskin polkaisee suurta kannatusta etelässä tai nuorten parissa. Mutta mitä kirjoittakaan Lasse Lehtinen jossakin: jos eläkeläiset äänestäisivät eläkeläisiä, heillä olisi eduskunnassa yksinkertainen enemmistö. Jospa Paavo iskeekin suureen turhautuneeseen tyhjiöön?

Pressiklubissa vaihteeksi hyvä keskustelu, poissa kyyniset vitsinvääntäjät. Aina lämmittää, kun suomalainen mies saa puolustajia.

Kaksi tapaamista kirjan merkeissä. Mikko-Olavi vaikutti aika innostuneelta, kun puhelimme Café Engelissä. Viettänyt tekstin parissa suorastaan ”toimittajan juhlahetkiä”. Joitakin hyviä parannusehdotuksia, joihin heti isken. Kaksi lukijaa on vilkuttanut vihreää valoa, Olvi ja Marja.

Illalla tapaan Ailan itsensä Arkadiankadulla. Vien valkeita Avalanche-ruusuja tämän lumenpaljouden ja lumikuningattaren kunniaksi. Sunnuntaina hän täyttää 86 mitä ei kyllä uskoisi. Nautimme hyvää punaviiniä ja juttu kulkee menneisiin vuosiin. Miten värikästä elämää!

”Ja silti mä olen aina ollu tämmöinen harmaa”, ihmettelee Aila, kaiken kokemansa jälkeen. Harmaa varpunen kuin Edith Piaf? – Miten sä olet selvinnyt? ”Mä olen sitkeä. Se on vaan sitä mökinakan sitkeyttä niin kuin Aapeli sanoi.” Saan vielä arvokasta lisäaineistoa kirjaan.

Hieno runokirja on muuten Ailan viimeisin Miehen muotoinen aukko (2005): kauniita, lämpimiä ja suorasukaisia rakkausrunoja edesmenneen miehen muistolle. Johon siihenkin sisältyi totisesti yhtä sekä toista. Miten antoisa aihe elämäkerralle!

Ja miten mahtavaa on kävellä korkeiden hankien keskellä lumen narskuessa jalkakäytävillä. Kestäköön talvi, paukkukoon pakkanen, tulkoon vaikka lunta tupaan.

Saan kuin saankin Meriluodon kertaalleen selväksi määräaikaan mennessä. Sitten on jäljellä toimittamista ja tarkistamista. Kymmenen sivun päivävauhti välipyhinä on vienyt kaiken ajan ja huomion. Loppua kohti työ aina kiihtyy.

Olisi ollut houkuttelevia kutsuja ja tilaisuuksia, Sinalla siellä Pihkatapissa ja Ylivakerin klaanin perinteinen kokoontuminen Myllykylässä, mutta täällä vain jämitettiin tämän kirjoituksen äärellä. Marja on oikolukenut tarkoilla silmillään. Mutta vielä on paljon työtä Mikko-Olavi Seppälälle ja Vuokko Hosialle. Kuvituksesta puhumattakaan.

Onhan sentään nautittu uljaasta talvesta! Mikä riemu vaikka vain pistäytyä puistossa ja asioilla. Koska päästäisiin hiihtämään…

Marja on lisäksi lukenut Lippe Suomalaisen kirjan Elämässä kiinni ja pitänyt kovasti, kertonut mulle parhaita paloja. Muistan Estelle Suomalaisen mahtihahmon ja hallavan koiransa tallaamassa Johanneksen kirkon vaiheilla, kun lähdin kotiin Norssista. Varsinainen näky. Toisinaan Tauno Palo ulkoilutti mustaa villakoiraansa. Karista riittää tarinoita.

Minä selvitin Lipposen muistelmia loppuun, vähän liian virallista ja puoluekeskeistä, mutta jykevää kerrontaa. Lipponen aina lämpenee kun pääsee haukkumaan Juhani Suomea tai sivaltamaan Erkki Tuomiojaa. Seppo Lindblomin kirja Koivistosta oli epäilemättä elävämpi eikä minua häirinnyt edes se kohdehenkilön varaukseton ihailukaan. Siihen oli aihetta.

Enpä ole ehtinyt miettiä edes kulunutta vuotta. Olkoon rauhassa, nyt eteenpäin. Helmikuussa toivon mukaan helpottaa, kevät valaistuu, on aika hengähtää.

Niin, hyvää alkanutta vuotta kaikille! Ei menetetä toivorikkauttamme.