Maanantai 7.2.11

Jarmo Puntalo, henkilääkärini, jää eläkkeelle. Mitäs nyt tehdään. Kävin veri- ym. kokeissa ja kaikki tuntui olevan suunnilleen kohdallaan. Jarmo vähän tarkensi asioita. Muistelimme neljännesvuosisataista hoitosuhdetta ja toissavuotista kansanoopperaakin, Sillanpään Marssilaulua, jossa soitti Jarmon manageroima orkesteri ja hyvin soittikin. Menestys oli mahtava. Nyt emme ole kumpikaan enää mukana näissä paikallisissa hankkeissa, toivotimme silti onnea uudelle yritykselle.

&nbsp Hiihdin virallisen valaistun ladun. Marja paineli täällä kotivainioilla. Totesin että huonommassakin kunnossa voisin olla, pystyn hiihtämään hengästymättä ja juoksemaan raput ylös. Verenpaine oli hoitsun mukaan loistava.

&nbsp Tutkin Ahon kalajuttuja. Miehelle todellinen intohimo. Ehkä otan alkavana kautena kalastuksen minäkin vakavasti. Saan lastuista hyviä asenneohjeita. Kirjasto palvelee entiseen tapaan erinomaisesti, tilailen kaukolainoja.

&nbsp Todella koettelevaa oli illalla katsoa Francon aikaa. Pelihimo voi olla hirveä, tiedämme sen vaikka Dostojevskista ja Mauri Sariolasta. Mutta että Antonio Alcantarakin sortuu noin raskaasti. Muutenkin miehillä meni huonosti, kaikilla. Naisten kanssa ongelmia. Paquitan isä oli reipas tyyppi. Kunpa pääsisivät taas selville vesille.

&nbsp Eero Taivalsaari sanoi päivällä radiossa, että suomalaisten oudolla venäläisvihalla ei ole mitään todellista perustetta, tai jotain sinnepäin. Päinvastoin olemme hyötyneet Venäjästä. Pitäisi kai unohtaa semmoiset pienet välikohtaukset kuin isoviha, sortovuodet ja talvisota.

&nbsp On luvattu kiristyvää pakkasta. Kairosta ei kuulu kummempaa uutta. Kylmäpäinen Mubarak voittaa aikaa. Tampereella ammuskeltiin kapakassa, ulkomaalaislähtöinen kaveri, mutta sitähän ei sovi välineissä kertoa. Vasta äsken tuhopoltto vastapäisssä baarissa Hämeenkadulla, samansuuntaiset tekijät.