Lauantai 16.4.11

Nyt olen kyllä samaa mieltä Jussi Lähteen kanssa, joka aamulla tuomitsi radiossa Ryhmäteatterin tyylin käsitellä politiikkaa. En ole kyllä Eduskunta-näytelmää nähnyt enkä näe, mutta Jussin kuvauksen ja monen rinnakkaisen esimerkin valossa voin uskoa, että se liittyy samaan summittaisesti huitelevaan ja epä-älylliseen poliittisen satiirin perinteeseen kuin monet tv:ssä nähdyt yritelmät tällä saralla. Jos poliitikot näytetään kuolaavina ja sekavia mökeltävinä idiootteina, kritiikin kohdetta ei ole kovinkaan tarkasti saatu jyvälle. Tuntuu siltä, että nuoret teatterinerot eivät osaa eivätkä välitä tuntea mitä siellä vallan käytävillä todella tapahtuu. Helpointa on lähteä omien ennakkoluulojen kyytiin.

Monet ovat lisäksi hirveän pahoillaan siitä, että näitä vaalirahasotkuja ei ole otettu tarpeeksi uudelleen pyykkiin kampanjoissa ja keskusteluissa – mikä vahinko tosiaan: niissä piehtaroimalla maa varmaankin saataisiin ohjatuksi talouden karikoista parempaan tulevaisuuteen. Moraalin korostuksessa haisee helposti hurskasteleva tekopyhyys. Kuinkahan puhtaita pulmusia ne kivien heittelijät itse oikein ovatkaan.

On jätettävä vaalit omaan onneensa; toisessa ympäristössä tuloksia saatamme seurailla. En toivo perussuomalaisille vyörymävoittoa enkä usko, että heillä on toteutus- saati läpimenokelpoisia ideoita todellisiin ja kestäviin uudistuksiin. Kunhan pitävät ääntä ja sekoittavat kuvioita, ja monia sekin virkistää. Jussi Halla-aholle toivon silti menestystä, Eiran poika on sympaattinen intellektuelli ja tervehdyttävä virranjohdin. äänestin ennakkoon esimerkillistä maahanmuuttajaa, enkä näen näissä kannanotoissa edes ristiriitaa. Enkä oikeastaan kaipaa mitään suurta muutosta: asiat ovat mielestäni hoituneet vähintään kohtuullisesti päättyvällä vaalikaudella – varsinkin kun otetaan yllättävät kriisit ja katastrofit huomioon. Kuka ne olisi ja millä keinoin paremmin klaarannut?

Keväistä on kaupungilla. Viimeistä kertaa Yrjönkadun uimahallissa, sitten katsastettiin vielä toinen pohjoismainen elokuva Engelissä: Ruotsalainen avioliitto. Hyvä idea, hauska asetelma, mutta ihmeen nihkeä toteutus. Eikö ruotsalaisilla todella enempää ole elämäniloa, mielikuvitusta ja vaihtelun taitoa? Ottivat leikkisän kokeen turhan vakavasti.

Nyt ei muuta kuin matkalaukku esiin ja pientä pakkailua. Jos päivät eivät tekstistä heti täyty, niin hiven malttia; vielä keritään ja palataankin, toivon mukaan. Ja hyvää Pääsiäistä.

Perjantai 15.4.11

Miten komea on moderni koulu! Vierailin Järvenpään lukiossa, joka on kuulemani mukaan maan toiseksi suurin. Siltä se vaikuttikin. Rakennuksen suunnitelma kuin Nokian pääkonttorissa: kirkkomainen ylös aukeava avaruus, mahdollisuus kohdata helposti ruokalassa, aulassa, käytävillä. Suuri oppilasmäärä uppoaa luontevasti väljiin tiloihin. Opettajiakin 60, joista tapasin äidinkielenopettajat ja historiaakin oli mukana.

Ensimmäinen luentoni siis Juhani Ahosta auditoriossa, joka nousi jyrkästi ja toi kuulijat lähelle. Täpötäyteen tuli lukiolaisia, portaita myöten. Rehtorikin vaivautui paikalle. Olen vihdoin oppinut käyttämään kuvia, mikä antaa enemmän ryhtiä ja elävyyttä esitelmiin. Tuntui että onnistuin, tuli lämmin tunne, ehkä oppilaatkin saivat jotakin. Ainakin kuuntelivat hiirenhiljaa. Tästä voidaan Aho-vuotta hyvin jatkaa.

Pyörähdin paluumatkalla Aholan pihassa, pian kai sielläkin alkaa sesonki ja tapahtumat pyöriä. Vahinko vain että se niin vähän enää vastaa alkuperäistä.

Illalla Marjan toivomuksesta katsomaan tanskalais-ruotsalaista elokuvaa Kosto, joka valittu Oscareissa muun maailman parhaaksi ja joka jokaisen kasvattajan kuulemma pitäisi nähdä. Varmaan hyvä, mutta en pidä näin kireästä ja vakavasta ja äärilleen opettavaisesta väkivaltaleffasta. Elokuvasta pitäisi jäädä kiva vapauttava ja uutta oivaltava fiilis, tästä jäi painava ahdistus ja paha mieli.

Torstai 14.4.11

Jospa jo päästäisiin vaaliväittelyistä. Ihailtavaa sitkeyttä osoittavat puheenjohtajat. Palkittakoon heidät runsailla äänillä.

Laitettiin taas kuvia Södikalla, kova kolmen tunnin sessio, mutta tuleepa rikas ja elävä kuvitus Ahoon, sen voi jo sanoa. Monia ennen julkaisemattomia, runsaudenpula vain vaivaa. Hienoa tehdä kirjaa, kun kustantaja ottaa näin tosissaan. Tekstiin hyökätään pääsiäisen jälkeen.

Amos Ozin Ehkä jossakin muualla (1966) on ensimmäinen laajemmin muille kielille käännetty kibbutsin kuvaus, eloisa rakkaus- ja kollektiiviromaani, hyvin pro-israelilainen, ei kuitenkaan kiusallisuuteen saakka propagandistinen, sillä maan ja kansan heikkoudet kuvataan siekailematta. Vihollisia on vuorilla rajan tuntumassa ja viekoittelijoita diasporassa Saksassa. Moraalin kestävyydestä erisuuntaisissa paineissa on kysymys.

Virta avasi suorasukaisen puhuttelun pedofiliasta ja oman käden oikeudesta. Kiintoisaa oli sekin harvinaisempi piirre, että päähenkilö on niin epäsympaattisesti väärässä suhteessa alaiseensa. Beck ja Wallander omaavat samoja piirteitä, mutta pehmeämmin, ruotsalaisella sordiinolla. Muutama laina (Virta ja tytär, Gunvaldin kotiversio etc.) pistää silmään.

Kevät hurmaa ja kiihdyttää. Hyvien päätösten, ideoiden tulva. Koetetaan pidätellä.

Keskiviikko 13.4.11

Joko pitäisi jännittää vaaleja? Että kuka hiuksenhienosti voittaa? Sehän sunnuntaina selviää liki puolessa tunnissa. Sitten aletaan jähnätä hallitusta, ja siinä sitä vääntöä riittää, hyvässä lykyssä juhannukseen saakka. Joten otamme rauhallisesti.

Seurailemme tuloksia matkoilla ja ehdimme vielä hyvin mukaan loppupeleihin. Ei lätkän mestaruuskaan ole ihan äkkiä selvitetty. Kaikkea on pitkitetty ja myöhennetty. Maaliskuu oli railakkaampi vaalikuu, pitkä kampanja koettelee katsojankin kestävyyttä. Ihailen ja säälin puolueiden puheenjohtajia: millä ihmeellä he jaksavat virittyä ilta illan jälkeen samoihin kysymyksiin? Toimittajien asenne on yleensä sama kuin opettajan, joka kuulustelee kolttosiin syyllistyneitä tenavia. Voisikohan Euroopan valtavista talousongelmista puhua ihan rauhassa, vaihtoehtoja puntaroiden, asioita kirkkaasti läpivalaisten. Siten että tunnustettaisiin tietyt yhteiset pohjatiedot ja kerrottaisiin ne selkeästi kansalle. Ehkä se kauhistaisi meitä liiaksi.

Mehän palailimme taas kaupunkiin, minä parkkeerasin matkalla Riihimäelle ja pidin luennon kansalaisopistossa, Marja hyppäsi junaan. Kotona läimähti silmille ET-lehden kansi, missä totta puhuen olemme siinä kauniimpia kuin luonnossa. Marjan ottamat matkakuvat näyttävät aika hauskoilta. Ja matkat jatkuvat.

Eilisillan Krupp kruunasi hienon sarjan. Olisihan meilläkin teollisuussukuja, draamallisia tarinoita, vaikka ei tämän veroisia. Kuka tekisi Juuso Waldenista, kuka Antti Ahlströmistä? Eipä tv ole tarttunut Herlinienkään tarjolla olevaan taruun, KOM-teatteri siitä jonkun siivun sieppasi. Ehkä en ole huomannut vireillä olevia suunnitelmia. Minä näpersin korteni kekoon (tai tyhjiöön) patruuna Julius Johnsonin monologilla Kuokkalan kartanossa. Siitäkin voisi jotakin enemmän lihottaa.

Tiistaiaamuna 12.4.11

Valpas Hbl esittelee Lucas Granachin näyttelyn Luxembourgin museossa Pariisissa. Kävin sen katsomassa ohikulkeissani viime kuussa. Tarkat turvatoimet jäivät mieleen, myös taulut, joissa vanha keskiaikainen jäykkyys oli juuri järähtämässä eloon renessanssin ja uskonpuhdistuksen myötä. Dan Sundell kirjoittaa varmaan ihan oikein, että Granach oli parhaimmillaan aiheissa, jotka häntä eniten innostivat eli alastomissa naisissa. Hänen näkemänään Aatami ja Eeva kypsyivät kuvaelmista eläviksi ihmisiksi. Verraton on kuva irstaasta viettelijästä ja nuoresta neidosta, joka torjuessaan äijän samalla pujottaa kätensä tämän rahakukkaroon. Se on painettu Hbl:n arvioon.

Eilen ei tapahtunut mitään erityistä, verkkainen tihkusateinen päivä. Ai niin, öljyä sentään tuli heti aamulla, ja nyt talo on taas vakaalla kannalla. Luen Amos Ozin mainiota romaania Ehkä jossain muualla, Kai Kailan hieno suomennos. Kibbutsin kuvaus 60-luvulta tarjoaa hyvän johdatuksen Israeliin, minne pian vaaroja uhmaten rynnistämme.

Francon ajassa eletään lopun aikoja yhä kiristyvissä tunnelmissa. Espanjan poliittinen todellisuus heijastuu hyvin Alcantaran perheen omiin ongelmiin. Meiltä jäi muutama osa tässä välillä näkemättä, pitääköhän harsia kokoon areenalta vaiko odottaa kesäisiä uusintoja. Henkilöitä pidämme aivan elävinä, osana omaa perhettä.

Sunnuntai 10.4.11

Aamulenkillä Myllykolussa. Sekin on Hämeenkyrön kunniaksi todettava, että tehdään ainakin suuria kunnostussuunnitelmia ja tiedotetaan niistä näkyvästi. Kaipa täällä sitten työtkin alkavat. Pieni pelko on edelleen siitä, ettei vaan tehdä liian korskeaa. Kun Myllykolun ominaisluonne on vaatimaton, luonnonläheinen ja alkukantainen. Esimerkiksi näyttämölle johtava silta ei suinkaan ole ”tullut tiensä päähän”, kuten Vilja Pylsy hauskasti ilmoittaa. Se on vankkaa ja kestävää tekoa, eikä sen yli millään maansiirtokoneella tarvitse pyrkiäkään.

Ollaan kumminkin toivorikkaita. Täytyy tästä jo etsiskellä työhanskoja tulevia talkoita varten. Pannaan samalla kuntoon Töllinmäki.

Huikaisevan kauniita kevätpäiviä, viiltävän tuulisia. Tänään ajettava edestakaisin Jyväskylään Kuokkalan kartanoon katsomaan kuinka se syksyllä tilauksesta kirjoittamani monologi Patruunan parhaat vuodet toimii Kunto Ojansivun esittämänä. Hyvin toimi, eloisa ja rehevä esitys. Läpileikkaus 1800-luvun lopun taloudellisesta noususta erään self made manin kokemana. Rosoa ja rönsyä riittämiin. Ehkä näyttämölle lisätty ”omantunnon ääni” oli vähän turha, mutta jos siitä on tukea esittäjälle niin mikäs siinä. Monologi antaa kartanon patruunan, kauppaneuvos Julius Johnsonin kertoa vaiherikkaasta elämästään, yksin, koska hänen illallisvieraansa Joel Lehtonen ei koskaan saavu paikalle. Kauko Sorjosen tekemä tilaus koski nimenomaan yhden näyttelijän esitystä. Tapahtumapaikka on autenttinen, saliin mahtuu puolisensataa katsojaa. Esityksiä jatketaan kuulemma syksyllä, yksi on vielä ensi lauantaina.

Viemisinä kotiin ruusu, kirja Viivi Lönnistä ja esityksen juliste. Marja iloinen, kun palasin taas hengissä. Haluaa juuri katsoa kuinka Katri pärjää Idolsien tuomarina, varmaan loistavasti. Kukaties kohtaamme Wallanderin merkeissä myöhemmällä. Lämpötila on noussut jo kahdeksaantoista, hienoa. Viihdyn täällä yläkerran työhuoneessa, joka on kaikista paras huoneeni. Ikkunasta rauhoittava kevätiltainen näkymä yli lumipälvisen pellon Saavutukseen ja järvelle. Vain yksi talotulokas särkee harmonian. Kuultiin uhkaava tieto Kierikkalan puolelta: pelto myynnissä siitä upeimmalta aukeamalta. Otettava tarkemmin selvää mitä siellä meinataan.

Agricolan päivä 2011

Torilla parveili kansanedustajia. Mikko Alatalo rupatteli Mietaan kanssa, kotimaista ruokaa ainakin puolustettiin ja urheilua. Kimmo Sasi tuli kiireellä naapuriteltalle. Päivi Klasuntytär Hiltunen taiteili siinä välissä. Soppaa ja kahvia saatavilla. Jotensakin ankean näköistä touhua, en hevin ryhtyisi. Tapasimme Hämeenkyrön innokkaimman perussuomalaisen (korkea kirkollinen arvo), joka veikkasi Soinin porukalle 25 edustajanpaikkaa! Toiveet tosi korkealla, tuskin toteutuvat.

Aina välillä tulee arvostelluksi hyvää Hämeenkyröä ja varsinkin sen uneliasta kuntaa. Mutta on täällä paljon hienoja puolia. Ei missään saa niin hyvää, nopeaa ja henkilökohtaista palvelua kuin täällä. Eilen jo RTV-kaveri tuli katsomaan tv-koneen ongelmaa, ja tänään varsinainen antennitaituri Marko Kallio työparinsa kanssa pani asiat loistavaan kuntoon. Uusittiin koko vanhentunut antennisysteemi. Jo alkoi kuva näkyä.

Eikä sovi unohtaa putkitaiteilija Viitasta, jonka neuvojen ja asiantuntemuksen varassa on talon öljylämmitys ja vesihuolto ollut jo parikymmentä vuotta. Nytkin saatoin puhelimella konsultoida Raimon kanssa, kun olen taas unohtanut monta niksiä.

Vastarannalla kävimme rapusopalla Ari Suutarlan ja Kirstin luona ja neuvottelemassa tulevasta Waltari-seuran Israelin matkasta. Ari rauhoitteli Marjan pelkoja, tosin kertoi samalla eräästä pommikokemuksestaan edellisillä matkoilla. Se on Herrassa, totesimme. Eiköhän me jotenkin pärjätä.

Voitiin siis illalla katsella kuorokisaa, jossa Hietasen Leena lauloi Vanajan joukkueessa, vaan eipä päässyt enää jatkoon hyvästä esityksestä huolimatta. Eivät päässeet turkulaisetkaan, vaikka Marjan ystävä Satu Luukkonen heitä pontevasti johti. Muodostelmaluistelua (näitä ”kissanristiäisiä”) vielä ihasteltiin; paremmin nämä naiset maailmankisoissa pärjäävät kuin jääkiekkoilijat nykyisin. Vai kuinka Kari Jalonen?

Lämmitin leivinuunin ja saunottiin rattoisasti. Joten elämä alkaa hiljalleen palailla tähän kohmettuneeseen residenssiin.

Perjantai 8.4.11

Oliko lämmin vastaanotto maalla, kun tulimme? öljy lopussa, talo kylmä, tv-kuvaa ei näkynyt ja postilaatikon kansi retkotti jossakin hangessa. Lipputangon narutkin karanneet. Jonkin verran on tuullut näköjään, ehkä jopa myrskynnyt.

Ankara talvi on kuluttanut öljyä enemmän kuin koskaan. Eikä sitä Vuorinen heti tänään pystynyt toimittamaan. Oli turvauduttava kanisteripeliin. Talo alkoi hitaasti lämmetä, nousi kuudesta jopa yhteentoista asteeseen, mutta kestettiin vaan. Tv:n kanssa oli hullumpaa, ei tullut signaalia. Kunnes huomasin, että koko antenni oli lentänyt jorpakkoon. Huomenna toivoa korjauksesta.

Maalla kaikki huolet karkaavat niskaan. Ranskassakin oli lempeämpää. Mutta mentiinpä katsomaan viimeinen Sydämen asialla naapuriin Ylivakerille ja hoidettiin samalla tärkeä paperiasia kuntoon. Kuultiin kylän kuulumiset pitkän poissaolon jälkeen.

Torstai 7.4.11

Kuvituskokous Södikalla, innostava. Jukka Kukkonen löytää aarteita, kaikki toimii. Katselin päälle naturalistien näyttelyn Atskissa: komeaa, kookasta, raskasta. Tuttua aikaa, juuri Aho-kirjaan vietyjä teemoja. Kiintoisasti yhdistetty valokuvia, liikkuvia kuvia ja maalauksia.

Elokuva-arkistossa Chabrolin Bellamy, ei suinkaan Maupassantin romaanin mukaan, vaan tämänpäiväinen rikostarina, pääosassa Gérard Depardieu hieman Maigretin tyyppisenä, lomailevana poliisina. Mukava juttu. Arkistossa näkee mitä ei kaupallisessa useinkaan.

Marja kunnostautui valtavasti: leipoi Chartresista ostamallaan vuoalla aitoja Madeleine-leivoksia ranskan kurssin päätökseen! Marcel Proustin hengessä siellä juhlittiin.

Katsottiin Virta-sarja alku neloselta, ei hullumpi. Aika selviä lainoja Beckistä, Wallanderista, jopa Francon ajasta. Mutta todentuntuista, luontevaa, vähän jännitettäkin. Virmavirta ja Sallinen aitoja.

Keskiviikko 6.4.11

Bussilla Lahteen, kyyti Hollolaan – puhumaan Sillanpäästä! Ikäihmisten yliopistossa on valppaita, tarkkaavaisia, keskustelevia kuulijoita. Tuntui nostalgiselta. Lukaisin matkalla Eppu Salmisen Lasten ristiretkestä kaukaisen tuntuisia rähinöitä Teatterikorkeassa, tuskin olisivat enää mahdollisia. Muistanpa ajat, käväisin itsekin tuntiopettajana, en viihtynyt.

Hämeenkyrössä kuulutetaan taas kunnostustöiden alkamista Myllykolussa ym. – kunhan sitten rahat järjestyvät ja työt todella alkavat. Hanke mitä merkittävin.

Maikkarin vaalikeskustelussa kaikki olivat hyviä. Tuli melkein lämmin tunne: maa onkin hyvissä käsissä. Jos vain ulkoiset olosuhteet olisivat myötä, mitä ne eivät ole. Ennakkoäänestys alkanut.