Perjantai 20.1.12

Tapahtumarikas päivä. Venäläinen lumipyry jatkuu, autot hukkuvat lumeen. Tuntuu kevyeltä kun oma kärry lepää suojassa Hämeenkyrössä.

Painelin aamusta Kaupunginteatteriin, missä kuvailtiin ja keskusteltiin ja sitten sain hivenen jännittyneenä seurata Sylvin ja Anitan toista läpimenoa. Jännittyneitä tunnustivat olevansa näyttelijätkin. Rentola nyt on rento poika ohjaajana, muukin työryhmä paikalla.

En voi kommentoida mitään julkisempaa, mutta yleinen vaikutelma oli ehdottomasti positiivinen. Pienestä kamarinäytelmästä näyttää kasvavan ihan kunnon ihmissuhdedraama. Esittäjiä Heidiä ja Eeva-Liisaa parempia hahmoja ei voisi näihin rooleihin löytää mistään. Hienoja tuokioita koimme. Käytiin jälkikeskustelu Rentolan johdolla, joitain kohtia tietysti tarkisteltava. Toiveet kumminkin nousevat, ensi-iltaan vajaat pari viikkoa. Ennakkomyynti on sekin yllättänyt positiivisesti. Tytöt antavat haastatteluja täyttä päätä, ja minäkin jotakin tokaisin tänään Kotilieteen. Mutta varjoonhan me jäämme näiden loistavien näyttelijöiden rinnalla, kuten Kari asiallisesti totesi, ja näin pitää olla.

Sieltä kiiruhtelin viimein illan suussa taas Päivälehden museoon, missä Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys kokoontui sanan ja Ahon äärelle. Vetäisin runsaan kuukauden tauon jälkeen juttua Ahosta ihmeen sujuvasti sentään ja käytin kuvia apuna: ihan kohtuullinen luento, luulisin. Kiinnostusta ilmeni, kustantajan lahjoittamia kirjojakin arvottiin. Museoteatteri esitti eloisan mutta ylipitkän improvisoinnin Matin ja Liisan kaupunkimatkasta nykypäivän Helsinkiin.

Vähän uuvahtaneena kertoilin kokemuksia Marjalle ja hän puolestaan kertoi, että Sauli Niinistöä oli pidelty epäreilusti pahoin MTV:n tentissä, vaan eipä provosoitunut, pärjäsi hyvin. Tuolla näkyi jo vallan sulaneen Korkojen kera -ohjelmassa. Ainoa joka ei mennyt mukaan ja kutsunut juontajia linnaan, hyvä sekin. Nukahdin kesken Woody Allenin elokuvaa, joten ei siitä sen enempää.

Torstai 19.1.12

Hienoja ehdokkaita, voihan olla että heitä tulee kohta ikävä. Kuinka ovatkin kestäneet pitkän prässit ja keskustelleet vilkkaasti. Tämäniltainen oli hyvin asiallinen ja kattava. Jokin kohta jäi silti uupumaan.

Kävin nimittäin hakemassa pohjaa Maanpuolustuskurssin tilaisuudesta, missä Martti Ahtisaari esitelmöi Suomen turvallisuuden pehmeistä ja kovista haasteista. Kokenut sovittelija tarkasteli maailmaa varsin monipuolisesti ja luetteli tuttuja uhkatekijöitä. Oli hänellä myös avaus henkilökohtaisen vastuun suuntaan itse kullekin koskien terveydenhuoltoa. Mutta jatkokeskustelussa Ahtisaari pamautti suorastaan kärsimättömän määrätietoisesti tunnetun Nato-kantansa pöytään ja ihmetteli, ettei näin selvää asiaa meillä ymmärretä tai tahdota tunnustaa: että Suomi kuuluu kaikkiin läntisen demokratian järjestöihin, myös Natoon. Sen syvempiä turvallisuuspoliittisia perusteluja ei saatu.

Sitten olivatkin tästä varsin kaukana kaikki ehdokkaat illalla keskustelussa. Väyrynen yrittää vieläkin vängällä pakkosyöttää Natoa Niinistön kurkusta alas. Keskustelu kulki niin toisella tasolla, että joutui ihmettelemään, tarkastelevatko entinen presidentti ja rauhan nobelisti sekä nämä ehdokkaat kuin myös valtaosa kansasta ylipäätään samaa maapalloa. Minähän en osaa sanoa tähän juuri mitään, mutta näin syvä kuilu kantojen välillä ihmetyttää.

Onko muuten havaittu, että näissä vaaleissa Tarja Halosen perintö näyttää kärsivän roiman tappion: sekä hänen poliittinen kotinsa demarit että sukupuolensa kiikkuvat kaikkien gallupien pohjilla. Toisaalta on arveltu, että Halosen suvaitsevaisuusperintö liukuukin pikkuhiljaa Haaviston laariin.

Oli toisaalta kiva huomata, että kokeneet kommentaattorit, niin poliittiset kuin Anja Snellmankin, noteerasivat Sari Essayahin vaalin positiiviseksi yllättäjäksi. Kun aluksi toimittajat rutiininomaisen ennakkoluulon vallassa ohittivat hänen fiksut ja eloisat puheenvuoronsa. Eihän nyt joltain kristityltä muijalta voi mitään odottaa. Samaa mieltä kuin Anja: Sarista vielä kuullaan.

Vaalit klonksukoot omalla painollaan. Koiviston ulostulo oli kiinnostava ja paikallaan, varmasti presidentin valtaoikeuksia taas uudestaan lähitarkastellaan, kun valitaan aktiivinen, asioihin puuttuva presidentti. Sitä odotellessa.

Keskiviikko 18.1.12

Mukavaa keinahtaa suoraa tietä bussilla kirkolta Helsinkiin. Tämän mahdollisuuden kekkasin aika myöhään, ennen tulin aina Tampereelle autolla ja sitten junalla. Nyt auto saa levätä rauhassa, eikä junista tiedä kuinka kulkevat. Alkumatkan voi lukea lehtiä, sitten torkahtaa ja Hämeenlinnasta eteenpäin Haanpään juttuja. Samaa soittoa koko matka.

Istuin taas arkistossa ja kuuntelin hauskaa kirjailijahaastattelua. Sitten Kosmokseen, missä tapasin nousevan baritonin Valtteri Torikan; erittäin kiintoisa keskustelu oopperan ja Sillanpään vaiheilta. Johan alkavat nuoretkin huomata mitä mahdollisuuksia aihe tarjoilisi.

Vielä kipaisu Waltari-seuran tilaisuuteen Töölön kirjastoon. Professori Matti Kassila (88) oli vetreässä vedossa, kertoi tuttuja juttua Palmuistaan, mutta aina niitä kelpaa kuunnella. Tuon järjen kun säilyttäisi samaan ikään. Lisävaloa aiheeseen toivat Hasse Walli ja Sakari Warsell tarkastelemalla Kassilan elokuvien musiikkia, säveltäjiä, äänitekniikkaa jne. Istuttiin vähän vielä jatkoilla Janoisessa Lohessa. Hyvä ilta.

Ehdin kotona nähdä jälkihenkosia vaalikeskusteluista, melko virkeää näytti olevan. Laittomista lakoista intettiin. Mitäs sitten lakeja laaditaan, jos niiden rikkominen oin yhteiskunnallisesti hyvin suositeltavaa. Niinistön kannalla ja Aarnion, joka aiheesta kirjoitti ansiokkaasti Aamulehdessä. Ehdokkaita arvioidaan edelleen ulkoisen esiintymisen perusteella (onko pirteä, sanavalmis, uuvahtanut, aktiivinen, kuivakka, mairea jne.) ja hyvin harvoin heidän sanomistensa ja esittämiensä asioiden perusteella. Niitäkin sentään kuullaan. Mutta mehän elämme huomiokulttuurin ja pintajulkisuuden pääsemättömässä kehässä.

Tiistai 17.1.12

Kävin aamukahvilla Vepan baarissa, tapasin Pitkon ja muita jermuja, kunnon rovastinkin, puheita niitä sekä näitä. Pitkon kuvaama baari on puhdas fiktio paitsi että henkilöt ovat todellisia. Mitään ihmeitä siellä tuskin keksitään, mutta kaikenlaista pohditaan. Leppoisaa aamutörinää yhtä kaikki.

Päivä sen kuin parani: lääkäri Jari-Vesa Isokotamäki (sanokaa nopeasti) luetteli loistavia arvoja viime viikon verikokeista. Ihme juttu. Taidan laittaa arvot raamien väliin seinälle kuten kunnon tohtori kehotti. Niistä voi tulla vain alaspäin. Mutta vielä on virtaa ja kulkee henki kuulemma poikkeuksellisen vetreästi, tähän ikään vertailtuna.

Tällaisesta tulee ihmeen hyvä mieli, ja samaa todisti omasta puolestaan tohtorikin. Iltapäivällä kävivät toimittaja Meri Eskola ja kuvaaja Miguel puhuttamassa ja poseerauttamassa, pariinkin lehteen (Viva, Hymy) piti tehtämän juttua tulevan näytelmän Sylvi ja Anita vaiheilta ja vähän muistakin menossa olevista aikeista, joista en vielä paljon pukahda. Ihailivat taloamme eivätkä syyttä suotta.

Tapaamisemme eilen Jukka Gustafssonin kanssa pääsi oikein Hämeenkyrön Sanomien etusivulle, joten media on joka rintamalla valppaana. Kumpi nyt sitten edelle kirii kalkkiviivoilla, Väyrynen vai Haavisto. Veikkaan edellistä. On julmettu kampanja ollut Paavolla, ja sitä paitsi ilmoitti kirjalistalleen Unio Mystican, mikä ei ole mikään kevyt suositus. Nelosen tentti olikin nähdäkseni ottanut varteen Vanhasen netti-ideoita, koska kysymykset kohenivat.

Huvittavaa oli katsella illalla vanhoja vaalifilmejä porvarien säännönmukaisesti hävinneistä presidenttiehdokkaista: Tuomioja, Honka, Virkkunen, Holkeri. Surullista saattoa. Joten jokohan on aika porvarinkin voittaa. Huomiota kiinnitti, kuinka tarkoin vallinneen ulkopolitiikan mukaisesti Honka puhui ja muutenkin ytimekkäästi. Tarvittiin nootti ja Novosibirskin temppu Kekkoselta ennen kuin Honka kaadettiin. Muuten olisi todennäköisesti valittu. Hilkulla oli siinäkin isänmaan historia.

Muistelin Kekkosen sanoja myöhemmin pojalleen Matille: – Mitähän tästä kaikesta olisi tullut, ellei minua olisi ollut.

Maanantai 16.1.12

Aamulla kun saattelin Marjaa Helsingin bussille, kuka seisoikaan pitkänä ja uljaana S-marketin pihassa muu kuin opetusministeri Jukka Gustafsson. Yritin pelästyttää hänet huutamalla korvaan: bö! Totesimme ettei ole mitään pelättävää. Jukka osallistuu urheasti kampanjaan, vaikka myönsi että vaalin tulos on sinällään selvä. Huomasimme kumpikin olevanne

Sunnuntai 15.1.12

Kaksi hiihtolenkkiä, kaksi elokuvaa, yksi kirjakahvila, neljännes romaania. Raikas talvipäivä, pakkasta ja lunta, aurinkoa. Pururadan lenkin vedin ja sitten näillä lähitienoilla, missä Järvelinin Kari tekikin jo moottorikelkalla latua.

Yritän pitää sunnuntain tietokonevapaana päivänä. Joskus on pää puhdistettavana. Luin David Grossmanin romaania Sinne missä maa päättyy lähelle puoltaväliä, paksu opus, kovin tiheästi kerrottu, Israelin sisäinen todellisuus suorastaan hengittää vastaan.

Hannu Syväoja vieraili kirjakahvilassa, puhuttiin P. A. Gaddista, Mauno Rosendahlista, Finnestä ja Kiljusista, vähän Yrjö Koskisestakin. Leppoisa tilaisuus. Yllytin miestä kirjoittamaan Jalmari Finnen elämäkerran, värikäs tyyppi sen ansaitsisi.

Miss Marple ei aina inspiroi, mutta tämä jakso elokuvatähden traumasta oli tavallista kiintoisampi ja hienosti tehty. Sen sijaan en tiedä tuleeko minusta nyt alkaneen amerikkalaisen kieltolakisarjan ystävä, paljon väkivaltaa ja ennestään tuttua ajan ja tapain kuvausta.

Vieläkin Matti Salon lahjoittama Neljän tuulen talo odottaa kyllin keskittyvää ja muusta kohelluksesta tyhjää iltaa. Se tulee. Sängyssä olen lukenut aina jonkun Roald Dahlin jutun alkukielellä, helppoa eleganttia englantia, ovelaa kehittelyä, hyvä uni tulee.

Nuutinpäivänä 2012

Uutta myrskyä yrittelee. Sähköt katkesi juuri kun olin saanut jutun valmiiksi enkä vielä tallentanut. Kehuinko hyvää tilannettamme liian aikaisin? No sähkö palasi taas parissa minuutissa. Ja uudelleen kirjoitettaessa juttu yleensä paranee.

Täydellinen terveystarkastus kokeineen Pihlajalinnassa, tuloksia ensi viikolla. On tarkistettava vieläkö vanha kone toimii.

Marja ja Mauri Lepolan kanssa nautimme illalla meidän Marjan tekemää maukasta lohipiirakkaa ja puhuttiin näitä Hämeenkyrön asioita. Suomen Kuvalehden vuotama kuntakartta eritoten puhutti. Lehti kääntyy tänne vasta maanantaina, mutta saimme riittävän kuvan. Hämeenkyrö siis sinnittelee raita-alueena kuulumatta vielä mihinkään. Jospa se jääkin yksinäiseksi saarekkeeksi? Olisi hauska eksperimentti. Iso rähinä vielä tulee kuntavaaleihin mennessä.

Muisteltiin samalla Häkämiehen reippaita otteita taannoin, joita vastustettiin, mutta yhtä mieltä olimme siitä, että seisova vesi täällä oli syytäkin saada virtaamaan. Siinä Häksy onnistui hyvin. Nyt taas pohditaan rauhallisemmin, mutta kyllä toimitaankin. Uutta suurkoulua rakennetaan kohta kirkolle, ja kokonaan kunnan varoin! Vanhoja pikkukouluja samalla viimein karsitaan, mikä tietysti aiheuttaa tunteenomaista haikeutta ja viimeisiä vastaanpyristelyjä. Marja ja Mauri opettajina tuntuivat kannattavan vallitsevaa suuntausta.

Oli myös syytä taas kiitellä Hämeenkyrö-seuran valtaisaa ponnistusta Myllykolun kunnostamiseksi. Nyt on talvitauko, mutta keväällä alkaa paukkua ja suvella onkin jo täysi rähinä päällä. Vilma suuntailee Eemelin uutta ohjausta. Kaikenlaista tulossa.

Eiköhän ruveta purkamaan joulua huomenissa.

Torstai 12.1.12

Lumisade ja satumaailma jatkuu. Olemme edelleen selvinneet jonkun minuutin sähkökatkoilla. Ansiona on yhtiömme Leppäkoski, jossa on valmistauduttu sään vaihteluihin paremmin kuin suurissa yhtiöissä. Aamulehti asiaa äskettäin selvitti. Kannattaa olla Leppäkoskella. Toista kuin vanha Hieru, jonka etukirjaimessa Sillanpää ilmoitti aina sekoavansa. Hänen vaikeuksiensa syynä olivat yleensä kyllä maksamattomat sähkölaskut.

Vaalikeskustelusta Järvenpään lukiossa olisi voinut tulla jotain uutta. Olen käynyt mainiossa koulussa puhumassa valppaalle ja fiksulle yleisölle. Vanhat juontajat kiersivät ikävä kyllä kaluttuja ratoja. Olisi voinut antaa koko juontajavastuun nuorille. Nuoretkin kyllä äänestivät kärkeen ennakkosuosikkejaan ja lähinnä ikäisiään riippumatta mitä paneelissa puhuttiin. Helppotajuisin puhe meni näemmä parhaiten perille.

Kiintoisaa nähdä realisoituuko Haaviston nouseva kannatus vaalissa. Vihreiden kohdalla on yleensä käynyt toisin. Soinin suivaantumisen ymmärsi, kun häntä ahdistettiin kollegoiden törttöilystä. Kuuluuko presidentin toimialaan? Voiko presidentti sanoutua irti osasta kansaa, kaikista väärinpuhujista? Kekkonen tätä harrasti ulkopoliittisin perustein. Jäljet pelottavat.

Keskiviikko 11.1.12

Lumisade jatkui koko päivän. Vaikea kuvailla puhtaan valkeaa maisemaa, puut kuin pumpuloitu, joten en yritäkään. Hiihto iltapäivällä sujui tahmeasti umpihangessa, mutta näkymät korvasivat.

Pekka Haavisto on fiksu ehdokas, tyylikäs ja tietäväinen, maailmaa tunteva. Olkoon pehmeä ja vihreä ja homo, ei tunnu haittaavan, vaikka varsinaisesti presidentin ominaisuuksiin näitä ei ole ennen liitetty. Pitäisikö johtajan sittenkin olla luja ja karu ja kansallisesti itsekäs?

Kun tulin viime kesänä Sastamalassa sivunneeksi vihreiden kaunokirjallisuuden tuntemusta, Pekka on pariinkin otteeseen kuitannut hauskasti. Olisi helppo kannattaa Haavistoa, tosin opillinen suoritus on jäänyt puuttumaan. Sama vika Biaudetilla ja Arhinmäellä. Onkin paljon opintonsa heittäneitä ehdokkaissa näissä nuorissa. Eikö siis riitä pitkäpinnaisuutta? Politiikassa pärjää muilla avuilla, suulla ja supliikilla.

Niinistö nyt on niin ylivoimainen, ettei kannata uhrata ylimääräistä kannatusta. Saattaa mennä kerralla läpi. Erittäin vakuuttava oli illan tentissä, tiukka juristi, jämerä kamreeri, jollaisia Eurooppa totisesti tarvitsee. Ahneuden ja tekemättömyyden vastaisuus tervehdyttäviä teemoja. Kuka vielä sanoo, että Niinistöstä ei saa selvää? Vika on tällöin kuulijan vastaanottolaitteistossa.

Toimittaja Auvisen pikkuilkeilyt jäivät suutareiksi. Paras oli kahdenkymmenen vuoden takaa esiin kaivettu perheensisäisen raiskauksen juridinen kannanotto. Kuulunee presidentin tehtävien ydinalueeseen?

On ihailtava kaikkien ehdokkaiden kestävyyttä. Miten ihmeessä jaksavat päivästä ja illasta toiseen vastata tyhmiin ja fiksuihin kysymyksiin. Aina on harjattava puku ja vedettävä kravatti kaulaan, kammattava tukka ja muistettava hymyillä ja hiukan vitsailla. Hiton rasittavaa, luulisin. Vielä puolitoista viikkoa. Toivon tosiaan, että homma ratkeaisi kerralla. Katsojankin kestävyyttä koettelisivat samoja kierroksia pyörittävät jatkokeskustelut.

Tiistai 10.1.12

Juhani Siljon aforismit terästävät aamun, samoin rehtorin ansiokas aamusaarna Danten Divina commedian pohjalta. Kirjailijat elämäntahdon ja rakkauden asialla.

Eva Biaudet on ihastuttava ehdokas, hyvin liberaali ja maailmoja syleilevä. Turhaan hän ryhtyi nikottelemaan, kun toimittaja vaati selvyyttä hänen uskontosuhteeseensa. Eikö ehdokas saa olla reilusti ateisti? Toisaalta uskonnollisen vakaumuksen urkkiminen on aika epähienoa. Kuinka sanoikaan vanha Waltari: eroottisesta elämästäni voin avoimesti puhua, mutta en suhteestani uskontoon.

Muistamme kuinka Elisabeth Rehn kompastui Jeesuksen historiallisuuteen. Hänen tieteellisesti pätevää vastaustaan reviteltiin mediassa tarkoituksellisesti: Rehn ei usko Jeesuksen jumaluuteen! Ajat ovat siitä vapautuneet.

Elina Grundström, Hiidenkiven entinen toimitussihteeri, levittää Hesarissa presidentin toimenkuvaa maailmanlaajuiseksi. Presidentin ei pidä johtaa arvoja, vaan matkailla kaukomailla. Varmasti Brasilian nousu on jäänyt ehdokkailta aivan liian vähälle huomiolle! Enemmän pitäisi myös keskustella Pohjois-Korean vallanvaihdoksesta ja Iranin uraanintuotannosta. Hannu Reime radiossa juuri vaati kannanottoja Lähi-idän ongelmiin. Presidentillä riittää tekemistä!

Australiasta tiedämme perin vähän. Siellä asustavat meidänkin talomme entiset asukkaat, iloisia terveisiä joskus lähettelevät. Presidentti voisi käydä heitä tervehtimässä. Entä mikä on Suomen vastuu Thaimaan ja Uuden Seelannin luonnonkatastrofeista?

Mitä hyvää olemme tehneet, kun Teema tarjoili mittavat Helsinki-illan. Sykähdyttäviä näkymiä vanhoilta puhtailta vuosilta. Muutokset eivät aina kulje parempaan päin. Helsingin kuvaajat ovat etupäässä pyörineet Kauppatorin, Espan ja Skattan nurkille. Koulutieni kulki juuri tuosta, vuoden 1956 vaalijulisteita katseltiin. Tulipa mieleen sekin, mitä lisää Guggenheim toisi tähän sinällään jo rakastettavaan kaupunkikuvaan. Lisää korskeutta, ulkoista uljautta? Tulkoon, en vastusta. Vaikka Skattan nerokas silhuetti riittäisi minulle tämmöisenäänkin.