Panu Rajala

Veikko Huovisen seura täytti viisi vuotta Kajaanissa. Kodikas lämminhenkinen juhla. Vaimo Hilkka ja lapset Esko ja Ritva kutsuttiin kunniajäseniksi, samoin seuran ensimmäinen puheenjohtaja Eila Valtanen. Veikon lähes elinikäinen ystävä Unto (Uti) Korhonen muisteli yhteisiä vaiheita, ja Lampaansyöjistä kuultiin katkelmia.

Pidin esitelmän Huovisen 70-luvun oppositioasenteista ja satiirin sivalluksista Kekkosen Suomessa. Tulevan kirjani yhteen lukuun se perustui, joten on luettavissa myöhemmin kokonaisena. Kainuun Sanomat sieppasi lunttani ja tekstannee sen pohjalta joitakin kohtia. Hyvä vastaanoton sai melko vapaamuotoinen puheenvuoroni todellisilta asiantuntijoilta.

Juhlan jälkeen nautittiin Karolineburgissa oikeaoppinen

Käsissäni on punakantinen käännös, Juhani Ahon Seul eli Yksin. Tosin vasta monisteena, B

Claes Olssonin ja Roope Alftanin Taistelu Näsilinnasta 1918 kannatti katsoa, vaikka sodan järjettömyys pistää vihaksi. Älyttömästi tuhotaan hienoa palatsia. Koko valtaus tuntuu heikosti suunnitellulta ja uhkarohkealta valkoisten puolella. Pieni joukko jää ilman tukea piirittävien punaisten tulitukseen. Oman pohjansa antoi se, että leffa pyöri Plevnassa autenttisten tapahtumapaikkojen tuntumassa.

Sinänsä virkistävää, että sisällissotaa kuvataan kerran valkoisten puolelta. Ruotsin murteita oli kiva kuulla, muuta kivaa elokuvassa ei ollutkaan. Tasapuolisiakin oltiin. Mutta voiko olla, että kun Melinin miehet heti lahtasivat Näsilinnasta löytämänsä punaiset, nämä puolestaan saapuivat armahtajina sairaanhoitajat kärjessä? Varmaankin dokumenttipohja on tutkittu, ainahan tehdään silti valikointia. Elokuva on hyvin ja iskevästi kuvattu, mutta kollektiivisuus uupuu keskittävää inhimillistä näkökulmaa. Edes yhtä tutuksi tulevaa ihmistä. Yhtäkaikki surkea sota, jonka muistelemisen voisi pikkuhiljaa lopettaa.

Hannu Rautkallio puhui radiossa päivällä jämerää asiaa Rytin muistelmista. Taisi väläyttää sotasyyllisyyskysymyksestä uutta kulmaa entistä vahvemmin todistein. Pitäisi kuulla uusintana. Ja lukea kirja, josta Hannu aiheellisesti ihmetteli, miksi sentään entisen presidentin esiin kaivettuja muistelmia yritetään toisten tutkijain toimesta meillä vähätellä.

Lähetin Huovis-tiedostot kustantajalle. Hienompaa oli ennen viedä oikea käsikirjoituspinkka. Jotkut tekevät edelleen niin. Teen vielä lisäyksiä, nyt pieni tauko. Tekstin täytyy rauhoittua. Nimiongelmakin ilmeni, hitto. Kaikki ratkaistavissa.

Tyhjä olo. Tuttu juttu vanhastaan. Mihin nyt tarttuisi. Vai oppisiko olemaan jouten. Olisi aina rästihommia. Järjestin papereita. Kärräsin multaa. Hakkasin puita. Nostelin katiskoja. Tervasin veneen. Kas löytyyhän töitä.