Torstaiaamuna 28.6.12

Olemme Pitkon kanssa yhtä mieltä siitä, että on sulaa mielettömyyttä katsella yömyöhällä neljä tuntia maalitonta jalkapalloa. Meillä surtiin lisäksi Portugalin putoamista. Ronaldo ei päässyt edes laukaisemaan rankkaria. Kaikki menee liiaksi käsikirjoituksen mukaan. Seuraavaksi Saksa pääsee loppuotteluun. Vielä on kestettävä kaksi peliä.

Sain kentällä jo kolme sisään nyt aamulla. Toiset ovat kaukana karkuteillä. Sitten hyppäsin portilta Arin ja Kirstin autoon ja huristimme Myllykoluun. Mahtava meininki siellä! Talkoot kuumimmillaan, istutuksia ja viimeistelyä syntyy. Veimme Arin kanssa laatikollisen Sillanpään teosten ensipainoksia vitriiniin, etupäässä Arin keräämiä, minä vain hiukan täydensin. Nyt on komea rivi kultaista Nobel-proosaa Järvelinin tekemässä vitriinissä! Kelpaa sitä ihailla.

Sanoinkin toimittajalle, että siinä on tämän museoalueen ydin, sen sydän. Ilman näitä teoksia ei olisi täällä mitään muutakaan, ehkä lahonnut pirtti ja pitkää heinää.

Keskitymme superviikonloppuun: huomenna alkavat Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa, samana iltana kuin kaupungin vastaanotto ja ehtoohuvit on Myllykolun Eemelin ensi-ilta ja Sirpan tohtoriskaronkka. On ilmeisesti jakauduttava kolmeksi persoonaksi Lauantaina päivät jatkuvat ja sunnuntaina on Myllykolun 40-vuotisjuhlanäytäntö. Lisäksi jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat huipentuvat. Yritämme selvittää kaiken hengissä ja huippukunnossa.

Pistän pääsivulle viimevuotisen kuvan Sastamalasta, hetkeä ennen kuin Juhani Aho -paneeli piti yleisöryntäyksen vuoksi siirtää auditoriosta juhlasaliin. Siinä keskitymme Tuula Uusi-Hallilan, Simo Juvan ja Eppu Nuotion kanssa. Uskottavasti huomenna alkaa paikalla vastaavanlainen yleisömenestys. Vähän rahaa mukaan, sillä sehän on teemana. Tapaamisiin Sylvään koululla!