Panu Rajala

Ilahdutti että Roba pitää kutinsa, edelleen lakonisen iskevästi kirjoitettua poliisin arkea. Tiheni jopa jännittäväksi välillä, kuitenkin ilman amerikkalaisia lisätehosteita. Tähän uskoo. Poliisi inhimillistyy, myös törttöilee. Paras kotimainen sarja aikoihin, voin huoletta sanoa kun en ole juuri muita katsonut.

Francon jälkeen opetti puolestaan suoraselkäisyyttä ja lahjomattomuutta lobbyn pauloissa. Kestävä ystävyys on sarjan johtomotiivi, välillä katoaa, palaa jälleen. Toinen on perheen luja yhteenkuuluvuus, meillä paljolti jo kadoksissa.

Kirjamessut tulossa, ajattelin myös jo ensi kesän Vanhan kirjallisuuden päiviä. Pari alustavaa esiintyjävarausta. Upea päivä sauvoa rannassa ja kävellä kaupungilla. Töitäkin vähän aamulla. Levollinen viikon alku.

Vincente Minellin elokuva The Bad and the Beautiful (Särkyneiden haaveiden kaupunki) näytti elokuvatuottajan (Kirk Douglas), jolla oli vastineita myös Suomessa – tulee mieleen AC Carlstedt tai miksei itse Särkkä. Olisiko Markus Selinissäkin samoja piirteitä. Rakenteeltaan kiintoisa, vahvasti näytelty leffa.

Silmä kovana seurasimme Johan Bäckmanin esiintymistä Nybergissä. Joko mies puhdistaa mustaa mainettaan? Eikö mitä, pudotti entisestä olemattomia osakkeitaan. Kun JB sanoi vain haluavansa parantaa suomalaista yhteiskuntaa, olisi kannattanut kysyä miksi hän tekee sitä venäläisessä mediassa eikä suomalaisessa. Fanaatikon tyyppiin kuuluu, että hyökätessään silmittömästi maanmiesten kimppuun hän on herkkäpintaisesti loukkaantunut täällä saamastaan kritiikistä. Nyberg yritti kiitettävän tiukasti puristaa miestä, mutta paljon ei irronnut. Tämän ajan Efialtes huipensi hölmöilynsä mottolauseellaan: ”Ryti hirteen.” Kuinkahan sekin paransi lastenhuoltotilannetta?

Soitin Taunolle, jonka paras kaveri Vanajan kylävainioilla oli aikanaan tämän Johanin isä Erkki Bäckman, idearikas leikinjohtaja, sittemmin menestynyt liikkeenjohtaja. Saatoimme surullisina todeta, että poika taitaa olla ihan oikeasti vähän noin niin kuin. Ei kai venäläinenkään media voi loputtomiin niellä hänen paksuja väitteitään.

Tarmo Kunnas vietti 70-vuotispäiviä ranskalaisittain Café Lyonissa. Puolisensataa ystävää mahtui häntä onnittelemaan ja nauttimaan ravintolan gourmet-illallisesta (pateeta, karitsaa, juustoa, torttua lisukkeineen ja viineineen). Pöydässämme ranskantaitureita: Eva ja Jukka Havu sekä Kirsti Kontio Ollila, Evan lisäksi muitakin pyöräilytuttavia kuten Lahden taiteilija Jarmo Tevajärvi. Pyöräily oli eräs illan teema, muistelimme La Rochellen kierroksia kymmenen vuotta sitten Tarmon kuuluisalla johdolla, joka mutkien kautta yleensä löysi päämaaliin.

Puheita kuultiin: professori Juha Pentikäisen, alivaltiosihteeri Juhani Kivelän ja professori Matti Klingen elegantit esitykset, edelleen vapaata sanaa, jonka hännillä naisetkin Marja Pentikäisen rohkaisemina pääsivät ääneen. Tarmo lyötiin Suomi-Ranska yhdistysten liiton kunniajäseneksi. Lopulta hän lauloi tyttäriensä kanssa ranskalaisia viisuja sekä päätti illan tietysti Marseljeesiin. Aivan mainiot illanistujaiset.

Tarmon näin ensi kerran olympiastadionin pukusuojien edustalla, olikohan Suomi-Saksa maaottelun jälkeen 1950-ja 60-lukujen taitteessa, jolloin hän analysoi kiihkeästi veljensä Jarmo Kunnaksen lievää epäonnistumista kuulantyönnössä. Matti Yrjölä oli toinen Suomen edustaja, sen takia kai serkkuni kanssa päivystimme urheilijoita. Tarmon omista urheilusuorituksista kuulimme illallisten aikana (184 korkeutta, 11,2 satanen), ja mehän juoksimme joitain vuosia sitten yhdessä Paavo Yrjölän lenkkiä Hämeenkyrössä, Juha Pentikäinen mukana. Näin urheilu ja kulttuuri kohtaavat. Tarmo sanoi aivan oikein erotessamme, että tapaamme nykyisin liian harvoin.

Lämmittävää on tällaisessa seurassa kuulla kiittäviä kommentteja omistakin töistä: Huoviskirjaa oli innostuneesti luettu, Ahoakin muuan daami kävi ystävällisesti ylistämässä ja Pentikäiset olivat ylen tyytyväisiä Sylviin ja Anitaan. Antero Raevuoren kanssa oli pohdintaa vuoden 1944 pommituksista (sukulaisteni kuvauksista), joista häneltä on tulossa kirja. Aiheisiin palataan.

Tarmo on ihmemies sinänsä, väsymätön pallosalama eri elämänaloilla, ruuan, viinien, pyöräilyn ja kirjoittamisen, arvaten rakkaudenkin rabelaismainen ahmatti, silti kunto kestää. Kuten omassa tervehdyksessämme totesimme: Pierre qui roule n’amasse pas mousse.

Miksi Suomen pitäisi välttämättä killua YK:n turvaneuvostossa tumput suorina toisten toimettomien kanssa. Turvaneuvosto ei ole saanut mitään aikaan Syyriassa, onko viimeksi muuallakaan. Jos joku aktio syntyisikin, äänestettäisiin väistämättä jotain kapinallisia vastaan (ellei tyhjää), ja pian joku terrorisakki prikkaisi Suomen sopivaksi pommikohteeksi. Muuten ne eivät olisi pohjoisesta täivaltiosta kuulleetkaan, eivätkä olisi monet pikkuvaltiot nytkään ilman Suomen ilmeisen yliaktiivista kampanjaa. Kääntyiköhän se itseään vastaan?

Ei nyt silti kannattaisi ilkkua omaa epäonnea, kuten heti innostuttiin vaikkapa Pressiklubissa, jossa myös ihmeteltiin miksei Suomi kestä yhtä Bäckmania ja heti seuraavassa rupeamassa, miksi ei ajoissa puututtu tähän vyöryyn Venäjän mediassa. Taidatkos sen johdonmukaisempi enää olla. Johan on taatusti juhlatuulella, näin hyvää mediamenestystä hän ei osannut kai unelmissaan odottaakaan.

Rauhallista olla taas kotona ja katsella sateen rummutusta ikkunaruutuun. Onkohan Pete Suhosen satiirissa pientä yliyritystä, kun kirja etenee vähän verkalleen. Perussuomalaisten natsikytkennät on aika helppo yliammuntamaali, vaan jospa tarina jatkossa iskeytyy muihinkin kohteisiin. Väliin parasta lukemista, vaikkapa Jaan Krossin viisaat muistelmat, tässä Sofin kirjan vielä odotellessa.

Hain aamuhämärissä Turun torilta ison pussin suppilovahveroita, 5 euroa!

Kotiin Helsinkiin pitkin tätä loistostradaa, tunnelien läpi. Tällaisia teitä pääjohtaja Tervala ajoi niin voimallisesti, että ministerin pinna katkesi. Muuten onko hyvä, että ministeri erottaa korkean virkamiehen, jonka kanssa seuraava ministeri taas voisi tulla hyvinkin toimeen. Eivätkö virkamiehet edusta pysyvyyttä, ministerit vaihtuvuutta. Ei kai virkamiehiä voi amerikkalaiseen tapaan sitoa vain vaalikausiksi virkoihinsa.

(Jälkiviisaissa Jan Erola uskoi, että ministeri ei valehtele sanoessaan antaneensa kirjallisia varoituksia, mistä seuraa, että hän uskoo virkamiehen valehtelevan. Mutta millä perusteella? Uskommeko tunteella aina nuorta naista mieluummin kuin vanhaa virkaherraa?)

Näitä nyt tuli mieleen moottoritietä huristellessani. Veikkaan vaikeuksia uusissa tiehankkeissa. Ehkä niitä Suomeen rakennetaan jo liiankin komeita. Kyllönen haluaa köyhempää suunnittelua.

Sain lämpimän vastaanoton kotona, Marja valmisti pannusiikaa tuomieni sienien kanssa. Illalla katsastimme miltä Sylvi ja Anita nyt näyttää, viimeksi näin keväällä, Marja vain helmikuun ensi-illassa. Hyvin menee, katsomo täpötäynnä myötäelävää yleisöä. Näyttelijät ovat vain parantaneet, Eeva-Liisa saanut Sylviin lisää napakkuutta ja terävyyttä, Heidi Anitaan muutaman uuden koomisen sävyn, kukkea hän on edelleen. Kipeät ajatuksensa hän saa hyvin lopussa esiin. Loppukohtaus, pitkä keskustelu, teki edelleen vaikutuksen jopa paatuneeseen kirjoittajaan.

Muuten kun Johan Bäckmania haastateltiin uutisissa, toimittaja kysyi vain onko hän antanut mielestään asiallisia tietoja Venäjän medialle. Johan sanoi kärjistävänsä ja liioittelevansa tahallaan saadakseen sanoman läpi sikäläisille. Vaan eipä tehnyt toimittaja (näkemässäni väläyksessä) olennaista jatkokysymystä: miksi JB toimii niin kuin toimii. IS paljastaa hänen omat huoltajuuskiistansa. Poika taitaa pian sotkeutua omaan verkkoonsa.

Tämän kierroksen viimeinen tilaisuus Turussa Svenska Klubbenilla. WSOY oli kehittänyt kirjakauppiaiden illasta pienen markkinointishown, musiikkia ja luentaa ja sitten meidän lyhyitä haastatteluja. Tila viihtyisä, en ole ennen ollutkaan. Meitä oli Annukka Salama, Taina Latvala, Riku Korhonen, Martti Turtola, Pete Suhonen, Pekka Hiltunen ja mä. Leena Majander avasi, Esa Silander ja Anna-Riikka Carlson haastattelivat. Ihan sujuvasti taisi mennä ja päälle nautittiin voileipäpöytää ja viiniä.

Hamburger Börsissä jo lueskelin näitä uutuuksia, varsinkin kiinnosti Pete Suhosen Hitlerin kylkiluu, jonka satiiri näyttää kulkevan osaksi Huovisen jalanjäljissä. Tulen tutustumaan muihinkin kunhan kerkiän. Leena välitti Pentti Huovisen ilahduttavan kommentin kirjastani.

Maalla ehdin kerätä omenia, vetää veneitä maihin ja laittaa paikkoja alustavaan kuntoon. Hyvä uni kaiken kiertelyn ja puhumisen päätteeksi.

Kaksi luentoa, aamupäivällä Tampereen yliopistossa ja iltapäivällä Sastamalan Pukstaavissa. Molemmat kesäyliopiston järkkäämiä. Kiva oli käydä kymmenen vuoden tauon jälkeen päärakennuksessa entisillä työpaikoilla. Suuri luentosali tuli täyteen, luento taltioitiin radio Moreeniin, joten oli vähän skarpattava ja puhuttava ymmärrettävästi. Tapasin sen jälkeen kirjailija Anneli Toijalan. Rehtori Ritva Ojalehto ja kesäyliopiston kippari Pertti Timonen tarjosivat lounaan vanhassa kunnon työmaaruokalassa.

Sanoivat että älä sitten pety, jos Pukstaaviin ei tule kuin kymmenen henkeä, kyseessä on kokeilu. No sinne tuli kolmekymmentä ja kokeilu onnistui. Pukstaavin ongelmista kuulinkin, kävijöitä on vähän (pääsymaksu 15 e) ja paikkakuntalaiset arvostelevat hankkeen kalleutta. Siellä on kohta keskustelutilaisuus uusista käyttöideoista. Pitäisivät nyt vain museonsa puolia ja kehittäisivät sitä entistä suositummaksi. Henkilökunta kovin ystävällistä. Ostin viisi kirjailijakorttia.

Onkohan tämä pääjohtaja Tervala vain päättänyt, että hän tekee niin kuin hyvä tulee ja vähät välittää ministerin ohjeista. Kyllönen kävikin kipakaksi. Brittisarja Yes, minister kuvasi terävästi näitä yhteenottoja kansliapäällikön ja ministerin välillä. Yleensä virkamies peri kokemuksellaan voiton ja käänsi ministerin pään. Tässä liikenneministeriön jutussa taisi käydä toisin.

Tauno on kyntänyt pellot ja poikkesi kaffeelle. Heillä on edelleen talonvaihtohanke meneillään nuoren sukupolven kanssa. Puhelimme Johan Bäckmanista, joka voisi olla sukunimeltään Ylivakeri, mutta aviottomana lapsena hänen isänsä sai aikanaan kasvattiäidin nimen. Kummastelimme kovin tämän härkämäisen kaverin intoa parjata synnyinmaataan venäläisille. Mikä lienee perimmäinen motiivi? Taunon mielestä vain julkisuuden tavoittelu. Sylttytehdas juhlii vaikutusvaltansa huippuhetkiä: maiden välit on sotkettu niin lahjakkaasti, että ylin johtokin on puuttunut peliin.

Puhekierros jatkui Tampereella Mummon kammariin, joka on aina lämmin kohtauspaikka, fiksuja lukeneita naisia. Aukesi näkökulma, jota en Huovista tutkiessani huomannut: Pojan kuolemassa siteeratut runot, joita Huovinen luuli poikansa kirjoittamiksi, ovatkin Einari Vuorelan kokoelmasta. Toiseen painokseen asia on korjattu. Olisi pitänyt huomata, vaikka asialla ei suurta merkitystä olekaan. En käsitellyt runoja.

Kaisa Paatela selvitti juurta jaksain kuntakirjan ideaa, joka on Hesarin lanseeraama. Löytänyt itse Urho Karhumäen Berliinin olympialaisten voittoromaanin Avoveteen Multian kuntakirjaksi. Miltei koko Huovisen tuotanto sopisi Sotkamon kuntakirjoiksi, samoin tietysti Sillanpään tuotanto Hämeenkyröön ja Kiven Nurmijärvelle.

Tutustuin Veijon mainioon keittiöön Arjan johdatuksella, paistetut silakat käsin perattuja kuin Savoyssa konsanaan. Herkullista.

Tiivis tv-ilta, kun Francon jälkeen ja Roba, nämä välttämättömät, tulevat peräjälkeen. Onko Robaan ahdettu jo liikaa käänteitä? Letkeä, rankan realistinen poliisin arjen kuvaus riittäisi sinälläänkin. Entä Liikenneviraston pääjohtajan ero, siitäkin varmaan tv-näytelmän saisi.

Onnea Pertti Alajalle, vanhalle norssille ja maajoukkuemolarille, Palloliiton uudelle puheenjohtajalle! Ihmetyö olisi nostaa Suomen jalkapalloilu tappio- ja tasapelikierteestä kerrankin kansainvälisiin mestaruuskisoihin.

Joutilas päivä. Niinpä luin Jussi K Niinenmaan kirjan Neljäs kuolemansynti (Kustannus HD 2012), ja se antoi oikeutuksen laiskottelulle. Jussi puolustaa leppoistamista ja vastustaa työpakkoa. Pamfletissa on hyvä veto, se on mietitty ja kertoo lukeneisuudesta. Eri mieltä saa olla. Mitä jos tämä taloudellisen kasvun pakkopaita tosiaan hellittäisi, ja alettaisiin suosia Jussin viittomaa laiskaa ja inhimillistä elämää. Kaikki hallitusohjelmat ja talouden suunnitelman pantaisiin uusiksi. Kilpailukyvystä ei kukaan enää puhuisi. Taitaa olla utopiaa, mutta virkistävää luettavaa yhtä kaikki.

Hannu Lehtipuun kanssa pohdimme ennen kirjakahvilan alkua, missä määrin Luther tosiaan oli kovan työmoraalin kantaisä. Hannu epäili, että Martin niskoille on kasattu ylimääräistäkin painolastia. Hän oli Jussin kirjan puolivälissä ja vaikutti positiivisesti huvittuneelta.

Kirjakahvila sujui leppoisasti, kun haastattelijana oli alan mies, Matti Pitko. Vaikutti kuin hän olisi suorastaan valmistautunut tähän haasteelliseen tehtävään. Aiheenamme oli huumorin syvin olemus ja Veikko Huovinen. Kaikenlaista siitä kääntelimme esiin. Matti oli tutkinut kirjaani perusteellisesti ja kehui sitä parhaakseni. Mutta mihin huumori perustuu? Esitimme yhdeksi sytykkeeksi yllätystä. Totunnainen ajatus käännetään ylösalaisin näennäisen loogisesti. Sehän naurattaa. Matti uskoo, ettei huumoria voi selittää. Tunsin itsekin tehtävän vaikeuden. Kysyin Matilta, mikä vitsi hänen pakinansa lopussa viimeksi oli. Eipä osannut poika selittää.

Yleisöä oli paljon, näitä vannoutuneita lukijoita, ja kirjaa myytiinkin melkein koko mukaan ottamani satsi. Illalla katselin merkillisen tanskalaisen elokuvan poliisista, joka oli karkotettu Jyllannin viheliäiseen kyläpahaseen. Etäinen yhteys taannoin näkemääni itäsaksalaiskuvaukseen Barbara.

Haavikkoa mukaillen: kun EU saa rauhan Nobelin, kuka sen silloin saa?

Rauhassa on hyvä elää. Pitkään aikaan ei ole ollut rauhanjunia eikä sodanvastaisia mielenosoituksia. Pasifismista ei keskustella. Totaalikieltäytyjien asema heikkenee. On siis rauha.

Made in Bangkok TT-Frenckellissä kohtalainen brittinäytelmä, kriittinen kuvaus seksiturismista. Kirjoittaja Anthony Minghella julkaissut mm. romaanin Englantilainen potilas. Yllättävän moralistinen kärki kohdistuu näytelmässä ilmiöön, joka on ollut jo vuosikymmeniä yleisessä tiedossa. Syntyykö mitään herätystä? Ikivanha ammatti ei mihinkään katoa, tarjonnan ja ansainnin ehdoissa on suuria vaihteluita.

Esityksen pelastaa Lari Halmeen hervoton hahmo, tulvillaan kekseliästä mimiikkaa ja gestiikkaa. Ilpo Hakalan hahmottama intellektuelli on vähin vedoin karakterisoitu, mutta loppukieppi seksiä ostavaksi homoksi ei ihan vakuuta. Kylmä kyynisyys hallitsee läntisiä matkailijoita. Johanna Freundlichin ohjaamassa esityksessä on kaiken resuamisen jälkeen kaunis loppu, jossa välähtää tuokioksi aito thai-atmosfääri.

Arja Arohonka tarjosi illallisen teatterin edessä olevassa Grillissä, aivan laatuisa paikka, suositeltava.