Tiistai 18.12.12

Helsingin piispa Irja Askola toteaa Hesarin syntymäpäivähaastattelussa hyvin, että ihmisillä pitää nykyään olla koko ajan ”täysi vireystila päällä, vaikka keho ja mieli tarvitsevat viipyilyä ja kiitollisuutta siitä, mitä jo on”.

Lisäksi hän toivoo vallanpitäjien miettivän, mikä on oleellista: hieman hitaammin kasvava yritys vaiko se, että ihmisiä jää työttömiksi ja kenties syrjäytyy.

Tästähän eivät elinkeinoelämä eikä Matti Apunen pidä ollenkaan. Hidasteleva ideologia on myrkkyä kilpailukyvylle! Johan Apunen teilasi oppikirjan, jossa oli tämänkaltaista lukemista lapsille. Nyt piispa jatkaa samaa vahingollista virttä.

Aamuhartaudessakin muisteltiin Fransiscus Assisilaista ja hänestä kertovaa kirjaa, joka myös kuulosti kovin kaukaiselta tässä valtionuskonnoksi muuttuneessa kilpailukyky-hysteriassa. Muutenkin kirkko taitaa edustaa ikävän vanhanaikaista ajattelutapaa, jossa ei oteta riittävästi huomioon talouselämän realiteetteja. Ilmankos Apunen kertoi jossain kuulleensa niin suorasukaisen joulusaarnan, että lakkasi käymässä jouluna kirkossa. Siellä voi saada vamman markkinahenkiselle sielulleen.

Ei Jeesuskaan toiminut kovin liiketaloudellisesti. Pastori Kai Sadinmaan räväkät radiohartaudet ovat omaa luokkaansa. Niin hyökkäävää puhetta ei kuulla edes kommunistien kiihotustilaisuuksissa, jos sellaisia enää onkaan. Pentti Linkolan taannoiset haastattelut olivat nekin jo luovuttaneen ikämiehen surupuhetta.

Näin joulun alla kuullaan joka tuutista hyvän tahdon ja rakkauden sanomaa, jonka täytyy korventaa himokkaan kilpailuihmisen terästettyä taistelumieltä. Mekin saimme vielä osamme, kun katsoimme Dickensin vanhaan kertomukseen perustuvaa Saiturin joulua Kansallisteatterissa. Siinähän äärimmäisen tarkkaa talouskuria noudattava Mr Scrooge heltyy lopuksi viettelevän hengen pehmentämänä jakelemaan rahojaan holtittomasti lähimmilleen. Esimerkki on sikäli turmiollinen, että hänen äkisti herännyt anteliaisuutensa horjuttaa selvästi hänen konttorinsa ja koronkiskontansa menestystä ja kilpailukykyä.

Katsomossa oli paljon lapsia, mikä tekee esimerkistä huolestuttavan. Kyllä teatteri vaikuttaa lapsiin tehokkaammin kuin kuiva oppikirja.

Kurt Nuotion ohjaama esitys sinänsä oli sydämellinen, Kari Heiskanen kuivan kälppänä saituri ennen muutostaan aika riiviö ja lavastus vallan täyteläinen. Näin perinteistä joulunäytelmää ei moni osannut enää odottaa, mutta sen suosio ei yllätä. Ihmiset taitavat sittenkin kaivata muutakin sanomaa kuin rakenteellisten muutosten jatkuvaa välttämättömyyttä.