Panu Rajala

Moni hymähti, kun Hämeenkyrö nimitti itsensä kulttuurikunnaksi, mutta käsitteelle alkaa viimein tulla katetta. Onhan takana kuorovoitto ja Myllykolun kunnostus, ja jatkoa seuraa.

Marja tuli eilen aivan hurmaantuneena Maisemakahvilan kulttuuriladosta, jossa oli laulukuoro Parempien vävypoikien konsertti. Lauloivat kuulemma kuin YL, kauniisti sointuen monipuolista ohjelmistoa. Toivottavasti palaavat joskus niin minäkin ehdin. Nyt katselin kotona Olympiaseikkailua ja olin taas katketa naurusta, samoin Downton Abbeyn uusinnat ovat hyvin tervetulleita, kun en taannoin päässyt alusta mukaan.

Mutta tänään vasta räjähti. Meidän kylän uusi poika Waltteri Torikka (äitinsä kesäpaikka on siinä Laitisen Pentin entisellä tontilla Laitilan sillan kupeella) oli koonnut ystäviään Kööpenhaminasta ja Savonlinnasta tänne kirkkoon konsertoimaan. Jumaliste mikä konsertti! Onhan täällä ennenkin ollut huipputaitureita, viimeksi Cynthia Makris ja Raimo Sirkiä, mutta tämä nuorekas joukko valloitti kuulijat aivan täydelleen. Ellei upein niin ainakin sykähdyttävin konsertti mikä täällä koskaan on nähty ja kuultu.

Ohjelmisto oli klassista ooppera-aariaa, muutama musikaalinumero sekä romanttisia suomalaisia lauluja. En tiedä kuinka heitä kuvailisin. Vaikea valita suosikkia kun kaikki olivat niin hyviä. Naiset Olga Nikolskaja-Heikkilä, Marjukka Tepponen ja Francine Vis olivat lumoavia. Tepponen tuli suoraan Savonlinnan Taikahuilun Paminasta ja veteli aarioita Beethovenin Fideliosta ja Verdin Rigoletosta kuulaan vivahteikkaasti, huippuna uusi tulkinta ikitutusta Summertimesta. Olga Nikolskaja-Heikkilä herätti huomion heti avauskvartetissa ja kirkasti sitten Massenet’n riipaisevan jäähyväisaarian (Manon) ikimuistettavasti. Kävi häneltä myös Merikanto. Kaikkein ihanin taisi sittenkin olla hollantilainen gasellinkaunis Francine Vis, joka helisytti Carmenia ja sytytti Don Giovannin dueton yhdessä Waltterin kanssa. Liikutti suorastaan, kun hän lopuksi lauloi yhdessä Henning von Schulmanin kanssa suomeksi Taivas on sininen ja valkoinen.

Henning osoittautui aika veijariksi, jonka koomiset kyvyt näkyivät Don Giovannin mahtavassa loppukohtauksessa, mukana myös Waltteri ja Timo Riihonen, joka osoitti turhiksi epäilyt siitä, ettei meiltä enää löytyisi muhevia bassoääniä. Henning oli myös trubaduuri, joka säesti itseään kitaralla. Simo Mäkinen on kirkas tenori, hänen ja Waltterin duetto Jevgeni Oneginista kuului suosikkeihini. Olihan Torikka saanut porukan kokoon! Ja kykeni samalla itse baritonillaan komeisiin leiskauksiin. Säestäjän Ville Matvejeffin valoisa olemus ja herkkä kosketus kruunasi korkean konsertin.

Kirkko oli täynnä kiitollista väkeä, ja juhlinta jatkui pienemmällä joukolla Mäntylässä. Waltteri vietti siellä musiikin maisteriksi valmistumisen juhlaa ystävineen ja sukulaisineen. Monta karonkkaa ja muuta menoa on Mäntylässä vietetty siitä pitäen, kun talvella 1972 tulin ensi kerran tapaamaan Eemelin näyttelijöitä, mutta enpä näin riehakasta ja reipasta juhlaa muista. Tarjoilu oli loistava yöpalaa myöten ja tanssisolistit harvinaista huipputasoa. Olisittepa nähneet kuinka Henning taivutteli Francinea tangon tahdissa! Enpä kiusaa teitä enemmän… sanonpa vain, että juhlia voi näinkin iloisesti ja tyylikkäästi – sen taidon musiikkiväki tunnetusti hallitsee.

Olihan valtaisa päivä, eikä Waltteri tähän pysähdy sikäli kuin olen miestä tähän mennessä tullut tuntemaan.

Onnenoikku, viisi maalia sisään. Yleensä sössin rankkarit.

Ikämiesten peli-innostus on ilmiö sinänsä. Nuoruudesta ei hennota hellittää. Toinen leviävä villitys on kolmas elämä. Kunniakkaan uran jollakin asiallisella alueella luoneet herrat heittäytyvät eläkkeellä kulttuurin kunkuiksi. Johtavat tapahtumia, maalaavat tauluja, näyttelevät kesäteatterissa. Esimerkkejä on lähellä ja kaukana. Eikä siitä pahaa sanaa.

Paitsi mieleeni palasi Kari Suomalaisen repliikki Huovissavotassa 1979, jolloin festivaalikesä kohosi kuumimmilleen: ”Suomen kansa on selvinnyt sodista, nälästä ja taudeista, mutta kulttuuriinsa se voi vielä hirttäytyä.”

Tapahtumien uranaukaisija, Taaborinvuoren Kivi-juhlat, täyttää jo 60 vuotta, muut yleensä 40, niin myös Myllykolun kesäteatteri. Vaan Savonlinnapa on satavuotias, tosin pitkin tauoin. Kaustisella on koko poppoo käräjillä, mutta soitto vaan soi ja viulut vitkuttavat sinnikkäästi. Tää kansa ei lannistu mistään, ei edes Espanjan pankkikriisistä.

Täällä jännätään iltasäitä, kun autoja virtaa Myllykoluun. Tänään ihmeellisen lempeä ilta, savusaunalla istuttiin pitkään Ylivakerin miesten kanssa, Tuikin perhekin tutustui hyviin löylyihin. Juniorista on tulossa jalkapallomaalivahti, oikealla uralla on siis poika.

Lukekaa Matti Kuuselan terävä juttu Aamulehdestä ennen kuin viette seuraavan lottokupongin!

Sadepäivät ovat oivallisia lukemiseen ja vanhojen valokuvien järjestämiseen.

Nyt pitäisi olla huolissaan Espanjan taloudesta. Ylipäänsä pitäisi hölmöjen dekkarien sijasta lukea taloudesta kertovaa kirjallisuutta, kuten Jan Thorvalds neuvoi Hbl:ssä. Minä vaan tätä Colin Dexteriä jatkan, mutta tiedä vaikka vielä iskisin Björn Wahlroosin painavan näköiseen opukseen, jonka lainasin kirjastosta. Ei nyt suorastaan houkuttele.

Sitä paitsi tuhlaan aikaa katsomalla vanhoja kotimaisia elokuvia päivällä. Niissä kiinnostavat eniten miljööt, kuvauspaikat, ajankuva. Usein toivoo että tää typerä juoni pyörisi nopeammin, jotta taas päästäisiin joihinkin katunäkymiin. Toisaalta ymmärrän Petterissäkin virinnyttä innostusta vanhoihin kotimaisiin. Niissä on löytöjä. Tänäänkin Vaalan Dynamiittitytössä oli jotain näppärää, tosin myös tolkutonta. Hauska oli nähdä Didrichsenin taidemuseo (Henry Nielsenin huvila) entisessä asussaan Kuusisaaressa.

Brittien Olympiaseikkailu (To 2012) pitää kutinsa, Marja ihmettelee yläkerrassa mikä saa minut ulvomaan naurusta. Odotus kiihtyy kohti Lontoon megakisoja. Kuinka oli mahdollista, että olympialaiset saatiin täällä aikaan 1952?

Urpilaista ja Kataista ei käy kateeksi. Olli Rehnin tehostetun viileästä olemuksesta huokuu jonkinlainen tyydytys hankalista tilanteista, jotka käyvät yhä hankalammiksi. Suomi taiteilee temppelin harjalla. Mistä tulee ensimmäinen pudokas?

Kaikesta huolimatta olisi kiva, jos tulisi vaihteeksi pikkuisen aurinkoa ja hellettä.

Egyptissä presidentti Mohamed Mursi ei kunnioita vähääkään korkeimman oikeuden päätöstä julistaa parlamentti laittomasti valituksi, vaan kutsuipa uhalla sen koolle. Saksassa valtiovarainministeri Schäuble neuvoo kädestä pitäen korkeinta oikeutta, kuinka sen tulee Euroopan talousvakaudesta ja perustuslakikiistasta päättää.

Eivät silti menetä välittömästi asemaansa nämä poliitikot toisin kuin Jussi Halla-aho meillä. Varmaan Mursi ja Schäuble ovat Jussin kanssa samaa mieltä siitä, että korkein oikeus on vain joukko henkilöitä omine mielipiteineen ja laintulkintoineen. Suomessa korkeinta oikeutta tulee silti kunnioittaa enemmän kuin Saksassa tai Egyptissä.

Samalla kerrotaan, että Timo Soini on 7. sijalla maailmantaloutta eniten haittaavien henkilöiden amerikkalaislistalla. Onnittelut. Tuskin olympialaisissakaan saavutetaan monta yhtä korkeaa sijoitusta. No Leif Salmén kyllä Hesarissa sijoitti Jyrki Kataisen sinne kärkipaikkaa pitävän Angela Merkelin rinnalle Euroopan talouden tuhoajana. Hyvin menee, Suomi.

Meillä oli liikunnallinen päivä. Marja piti jumppaa Ylivakerin entisessä navetossa, kun ruoho kotipihassa on märkää. Hikisinä jumpattiin yli kymmenen notkistelijan voimin Laila Kinnusen laulujen tahdissa. Vanha tuttu Leena-Maija Lindqvist tuli väellä ottamaan kuvaa ja haastattelemaan tästä ihmetapauksesta, juttu kaiketi tulossa Kyrön Sanomiin.

Päälle savusaunan löyly ja pulahdus järveen, johan teki jäsenille ja hengelle hyvää.

Aloitin murhaavan heinäkuun turvallisesti, Sastamalasta sieppaamallani Maigretilla (ja vanha nainen), joka ei tosin ollut parhaasta päästä. Jatkan Colin Dexterin parissa, mies sai äsken huomattavan brittiläisen tunnustuspalkinnon elämäntyöstä. Palkinnolla on kunnioitettavan pitkä nimi: Theakstons Old Peculier Outstanding Contribution to CrimeFiction. Aikanaan hyllyyn kulkeutunut Kainin tyttäret tuntuu olevan hauska kulttuuritietoinen Morse-dekkari oxfordilaismiljööstä.

Päivän iloinen yllätys oli Lontoon olympialaisten valmisteluun liittynyt fiktiosarjan avaus, salaterävä ja älykäs, lähenee jo komiikassaan Knallia ja sateenvarjoa tai vaikkapa Ihmisten puoluetta parhaimmillaan. Puolihuoleton ohimennen sivalteleva satiiri on brittien laji, sen he osaavat.

Svenskien Persson jatkaa selvittämättömien rikosten tutkiskelua omalla uneliaan röhisevällä tyylillään, mutta kohteet ovat kiintoisia. Meillä Hannes Markkula voisi hyvin juontaa vastaavaa sarjaa, jos joku tv:n puolella toimeen tarttuisi. Aiheitakin olisi Kyllikki Saaren tapauksesta alkaen. Tämmöisiä puolituntisia taisi aikanaan tullakin Åke Lindmanin juontamina, myös poliisit itse ovat olleet asialla. Entisaikojen rikollisuudesta kuulin hyvän radio-ohjelman päivällä, asiantuntijana Teemu Keskisarja. Väkivallan taustalla oli ennen ja on nyt syrjäytyminen, liikaväestö, viina ja yleinen vitutus.

Satelee, ajoittain roimastikin. Syy pysytellä sisällä. Maisemakahvilassa sentään poikkesin. Siellä tapaa aina tuttuja tai puolituttuja. Tauluja ja teatteria kommentoidaan. Kohokohta oli, kun suurmestari Eero Pylsy esitti Valtteri Torikalle ja minulle säveltämänsä Kevätlaulun viime viikolla Ritarikellarissa. Myös Christian siellä laulelee vielä jonkun päivän, muutakin ohjelmaa tulossa. Huomatkaa: Eeva-Liisa Haimelinin Sylvi Kekkos-ilta lauantaina 21. tätä kuuta!

oli Töllinmäki-päivä. Sitä varten hain Arto Seppälän ja vaimonsa Pirjo Kaukosen aamulla Tampereelta meille kalalounaalle, mistä sitten jatkoimme tapahtumapaikalle. Väkeä taisi kertyä ennätysmäärä, noin 70, joten teema Veikko Huovisen tuotannon vaiheilta kiinnosti. Ja puhuja myös. Tampereelta tulivat Armi Viita ja Risto Järvinen ja taisi olla muitakin pitempimatkaisia. Sekä tietysti vankkaa kyröläistä älymystöä.

Valtteri Yrjölä avasi ja myös lopetti komeasti tilaisuuden vetelemällä tunnelmaan sopivia lauluja ilman säestystä. Meinasi tulla poru kurkkuun, sanoi Pitkokin. Sihteerikkömme Johanna juonteli ja puheenjohtaja Jussi Niinenmaa luki Huovisen lyhyen erikoisen Outo munkki, minkä jälkeen Arto sai sananvuoron ja syvensi käsitystämme kirjailijan muusta tuotannosta. Arto tunsi Veikon pitkältä ajalta ja tuntee teoksetkin, joten varma opas oli asialla. Huovisen vähemmän tunnettuihin naiskuvauksiin hän keskittyi, hyvä niin. On väitetty, että Huovisella ei ole hyviä naishahmoja, ja tätä käsitystä vastaan Seppälä ansiokkaasti väitteli. Lisää sitten aiheesta elokuussa ilmestyvässä kirjassani.

Kahvia juotiin ja korvapuustia syötiin ja nautittiin lempeästä tunnelmasta, kun ei satanutkaan vaikka vähän uhkaili. Arto lahjoitti seuralle Sillanpään teoksen Rippi (1928) ensipainoksena tekijän hauskoin omistuksin Veneskosken Veikolle. Lie ollut hyväkin veikko äfeelle.

Kierrätytin Arton ja Pirjon vielä Myllykolun kautta, missä oli Eemeli menossa laimeahkolle yleisölle, on tainnut sateen uhka karkottaa katsojia. Museoon tutustuimme ja kahvilan ihanat naiset (Liisa, Leena ja muut) hellivät meitä senkin edestä ja lykkäsivät vielä lämpimäisen eilisen hääpäivän kunniaksi. On sitä nyt muistettu. Arton ja Pirjon kanssa riitti puhetta näytelmäkirjallisuudesta ja alan liitosta, jonka viimeaikaiset vaiheet eivät tätä seuruetta yksinomaan ilahduttaneet. Myös kirjailijan asemaa teatterissa pohdimme kokemustemme valossa.

Ohhoh huokaisin, kun olin heittänyt vieraat takaisin Hämeenpuistoon. Nyt koittaa kauan kaivattu vapaus, alkukesän kiihkeät tapahtumat on hoidettu ja edessä on puhtaan valkeita, hehkeän lapisevia almanakan lehtiä.

Carl Haglund siteerasi aiheellisesti Runebergin runoa vannoessaan virkavalan, mutta olisi saanut siteerata alkukielellä. Vai näytettiinkö uutisissa vain suomenkielinen katkelma?

Kaikkien aikojen paras haastattelukeikka iltapäivällä. Kirsi Lassila Sun radiosta vei meidät laivalla Viikinsaareen, tarjosi vanhassa ravintolassa mainion lounaan ja vieläpä ehdimme paviljongin päivätansseihin sen päälle. Viehättävä paikka on Viikinsaari! Vaikka se tuli vastaan monesti, kun kirjoitin teatterihistorioita (kesäteatterikin siellä oli jo 1920-luvulla), enpä ole siellä koskaan käynyt. Saari näyttää olevan täynnä toimintaa, siellä paitsi syödään ja tanssitaan myös pelataan, leikitään, uidaan ja otetaan aurinkoa. Levollista entisaikojen henkeä. Lenkkipolkuja on riittämiin. Lapsiperheiden ja vähän muidenkin lomaparatiisi. Palaamme tänne vastedes joka kesä.

Ohjelmasta tuli toivon mukaan elävä. Kirsi oli hyvin valmistautunut ja teki rentoja kysymyksiä. Marja saiViisivuotishääpäivämme. Siitä tuli aika ihmeellinen.

Katkoin rannalta ruusuja aamulla, ja Tauno postireissulla tuloani katseli vähän hymyillen, mutta myönsi, että viisi vuotta yhdessä on hyvä saavutus. Kannattaa juhlistaa. No hänellä tulee pian viisikymmentä täyteen.

Kahvitarjotin vuoteelle ruusuineen, laulun nyt jätin. Marja antoi ihastuttavan kortin, itsenäppäimellä otettu. Lemmen seitsemäs taivas on yhä meidän, hän vakuuttaa.

Sonnustauduimme Längelmäelle, Tunkelon Isotaloon, missä varsinaiset perinnepidot odottivat. Mahtavan rusthollin emäntä Kirsti Kontio-Ollila otti vastaan ja asetuimme hirsiseinäiseen pirttiin notkuvan pöydän äärelle. Pöydässämme musiikkiväkeä, Erkki Fredriksson seurueineen. Savonlinnan tapauksia muisteltiin juhlavuoden kunniaksi. Kyröläisiäkin näkyi, ranskan opettajani Jaakko Laaksonen, sekä Sepänkadun friidu Tuula Karjalainen.

Keväällä Club Lyonin ranskalaisessa illassa lupasin Kirstille tulla puhumaan lisää Ahosta näihin hänen pitoihinsa. Kylläpä kannatti. Yksin sillikaviaari oli viedä kielen mukanaan muista herkuista puhumatta (huippuna hiljaa haudutettu luomukaritsan uunipata!). Pysyin silti puhevireessä ja vedin vaihteeksi linjaa Ahon toiminnasta Keski-Suomen päätoimittajana ja tietysti muistakin vaiheista. Kirsti muistutti tämän rusthollin pojan E.A. Tunkelon kuvauksesta (Virittäjä 1944), joka koski mm. Ahon kohtuullisia ruokailutapoja. Kirjojani oli jopa myytävänä, ja niitä meni pitkälti toistakymmentä. Pyypiisku-niminen viehkeä yhtye soitteli omia kansanmusiikkisovituksiaan. Loistavasti järjestetyt pidot.

Muistutin siitäkin, että Niskavuoren vanha emäntä naitiin nuorena täältä Längelmäeltä Niskavuoren taloutta perinnöllään kohentamaan. ”Ei jumaliste olisi tarvinnut Längelmäeltä naida sellaista, joka metsään juoksee. Olisi niitä kotipitäjästäkin löytynyt”, herjaa Heta Juhanille, kun tämän suhde Malviinaan on järkyttänyt Loviisaa. Kannattaisi pystyttää tänne patsas Loviisalle. Onhan niitä fiktiivisillä henkilöillä: Silja Salmeluksella, Konsta Pylkkäsellä, Antero Vipusella jne.

Raukean onnellisina ajelimme Längelmäeltä Kyröön kuunnelleen samalla Sun radiosta torstaisen Viikinsaaren retken Hopealinja-ohjelmaa. Hyvin pärjäsimme Kirsin haastattelussa, rento ohjelma, silti sisällyksekäs. Marja avasi uransa kirjakatsauksella, jatkoa seuratkoon. Ohjelma päättyi hääpäivän onnitteluihin ja kauniiseen valssiin, joka ei kuitenkaan ollut häävalssimme.

Ei hätää, se tuli heti lauantain toivotuissa, kun kotiin ehdimme. Helinä oli kultaisena sitä toivonut. Tanssimme siis Lemmen seitsemättä taivasta sateen ropistessa ulkona. Ja Sun radio soitti sen heti perään uudestaan Kirsin terveisin. Alkoi mennä jo överiksi tämä häämuistelumme.

Vilvoittelimme vielä Mahnalan mansikkatansseissa parisen tuntia, sadekin taukosi. Tuttuja, kylänväkeä, kärjessä valtuuston puheenjohtaja Maria Härkki ja Lasse Santala sekä ex-valtiopäivämies, nimipäiväsankari Klaus Pentti, joka on kasvattanut viikset huolettomien eläkepäivien merkiksi.

Lasit kuohuviiniä, hämmentyneen onnelliset tunnustukset. Miten tää kaikki on näin hienosti sujunut. Lemmekkäästi viimeistelimme hääpäivän.

Uusi hiukkanen (Higgs) löydetty, jihuu! Tuntuikin että jotain puuttui käsityksestämme maailmankaikkeuden rakenteesta.

Töllinmäki möllötti kuitenkin päältä katsoen entisellään, kun siellä kokoustimme pihapenkeillä. Ensi sunnuntaina keskitymme Veikko Huovisen huumoriin samalla pihalla klo 14, vieraaksi tulee kirjailija Arto Seppälä. Mitä mieltä Konsta Pylkkänen olisi uudesta hiukkasesta? Voisi hyvinkin semmoisen löytää mahallaan ruohonjuuria tarkastellessaan. Valtteri Yrjölä kajauttelee tapahtumassa kotimaisia lauluja, siellä tapaamme.

Muuten suunniteltiin ensi vuotta ja keksittiin hyvä idea: kun Myllykolussa on nyt se hieno ensipainosten näyttely, Töllinmäkeen pannaan näytteille Sillanpään käännöksiä. Jussi ideoi jo vitriinin paikan, jota ryhdymme toteuttamaan. Vilja kertoi meille rahoitusten kiemuroista. Ihme systeemejä nämä joutsenten reitit, elyt ja muut venkurat. Jospa siellä rahat pian loppuvat, kun vakuusrahaston ja jälkikaupan menoja ruvetaan maksamaan.

Tuore tohtori Sirpa poikkesi kaffeella parvekkeella, siinä on kyllä vauhtimimmi. Heti syntyy kun hän johonkin tarttuu. Ensi vuoteen näissä näytelmähankkeissa jo tähtäillään. Sirpa aloittaa Jyväskylän yliopistossa lehtorina, mutta häntä on täällä pidettävä lujasti helmasta kiinni. Sain väitöskirjansa: Kohdennettu tuki perusopetuksen alkuluokilla. 202 s. Vaikuttaa äkkiselaten persoonalliselta työltä.

Iltakävelin Myllykolussa, yleisöä tuli kohtuullisesti mutta ei yhtään liikaa. Kilpailevia tapahtumia on paljon. Mitä hittoa ne Taatan ääntä kailottaa lippukassan kovaäänisestä, semmoiseen alentamiseen on puututtava. Ne on jylhiä nauhoja, niitä on kuunneltava keskittyen ja hartaasti eikä minään tulomusiikkina.

Helteinen sydänsuvi alkaa olla hehkuvimmillaan.

Päivän ilahduttava saalis: Hämeenkyrön Sanomien ansiokas numero.

Lehti esittelee aukeaman voimin osuvasti niin Myllykolun museon avauksen kuin myös näytelmän ja sunnuntain manööverit muutenkin. Oli oikein vapauttavaa lukea, että Eemeli oli kriitikolle niin raikas elämys. Usein lehti on kehunut rutiininomaisesti harrastajien hankkeet, mutta tässä tuntui aito yllätys ja vaikutus. Varmaan juttu innostaa koko työryhmää. Tärkeimmät asioihin vaikuttaneet henkilöt olivat lehdessä tasapuolisesti esillä.

Paikallislehtemme on sekavan välivaiheen jälkeen saanut hyvän ja osaavan päätoimittajan, tämän Katri Linnikon. Eri asia kuinka torstain numero, joka yhdistyy Pohjois-Satakuntaan ja saa uuden nimen, sitten otetaan vastaan. On kokemuksia siitä, että ihmiset eivät pidä paikallislehtensä sekaantumisesta muiden paikkakuntien asioihin.

Katsotaanpa mitä Aamulehti, joka on kyllä uutterasti seurannut museo- ja teatterihankkeen eri vaiheita. Kalkkiviivoilla näkyvät voimat loppuneen. Näytelmä esiteltiin ylimalkaisen lempeästi (ohjaajaa ei edes mainittu) kesäkatsojan tunnelmin, ja museon avaamisesta viimein lehti vaikenee.

Pitkollahan on vakituinen palstansa, hänhän voisi kerrankin kirjoittaa jostakin merkittävästä asiasta kotiseudullaan. Mistä mies kirjoittaa ñ Teppo-sonnista! Hurraa hurraa. Pitkolla on sama syndrooma kuin ministeri Arhinmäellä: molemmat keräävät urheita torjuntavoittoja väistelläkseen vähänkin korkeakulttuuriin vivahtavia tapahtumia. Olihan Matti P. sentään paikalla Myllykolussa sunnuntaina, mutta jutteli jonkun kanssa vessan nurkalla avauspuheen aikana, jotta ei liikaa vaikuttuisi tällaisesta menoamisesta.

Onneksi on kovia veteraaneja. Professori Aarne Laurila on toiminut kriitikkona vasta vähän yli 60 vuotta ja jatkaa edelleen. Hän soitti ja pyysi kuvia esityksestä: juttu tulossa Demariin (Demokraattiin). Tuskin voisi olla asiantuntevampaa kirjoittajaa sillanpääläisistä pyrinnöistä. Kiitollisena muistan vieläkin Aarnen laajan arvion soittamastani ja ohjaamastani kantaesityksestä 10 vuotta sitten 2002 otsikolla: îHurskas kurjuus Hämeenkyrössä suurella voimalla ja taidollaî. Taitaisitko sen paremmin määritellä?

Ehkä päätän lehdistökatsaukseni tähän. Illalla saunoimme pitkästä aikaa ñ piti sanomani kaikessa rauhassa, mutta äkkiä saunalle ilmestyi hontelo trubaduuriystävämme Christian W. Lindberg direkt från Stockholm kaksine hallavine Berninpaimenkoirineen (Opera och Carmen), joten kesä on siltäkin osin sisäänajettu. Löyly hänelle maittoi, ei sentään vielä innostunut laulamaan, mutta esiintyy Maisemakahvilassa ensi lauantaina klo 15.

Jussi Niiranen nyt teki Iltsikaan isohkon numeron parin rivin kommentistani presidenttivierailun tiimoilta Sastamalassa. Tämmöinen juuri kiinnostaa, eivät niinkään päivillä pidetyt ansiokkaat puheenvuorot, joita laajemmin selostin.

Kaupunginjohdon selitykseen sanoisin vain, että tuskin presidentin kanslia kielsi ottamasta päivien toiminnanjohtajaa mukaan presidentin lounasseuraksi. Kyseessä oli pieni mutta vakava kauneusvirhe. Juuri tällaisilla eleillä voidaan palkita ja kannustaa hyvää työntekijää, sivuuttamalla taas lannistaa. Tällaiset vaikuttavat ja säteilevät koko päivien työskentelyilmapiiriin, jossa ylhäältä tulevaa kannustinta on muutenkin ollut niukasti. Tapauksesta käydään näköjään aiheellisesti vihaista keskustelua Tyrvään Sanomien nettisivuilla.

Muuten ymmärsin kyllä, että presidenttipari halusi toteuttaa vierailun matalalla profiililla. Ja semmoisenakin sillä oli suuri merkitys.

Rauha on muuten laskeutunut maille. Aloitin murhaheinäkuun katsomalla kahta dokumenttia televisiosta. Pekka Lehdon seurantajuttu Anneli Auerin tapauksesta ei ollut mistään kotoisin, sekavaa itsensä esittelyä lähinnä ja muutaman sivullisen haastattelua. Sen sijaan Leif GW Persson jäljitti Femmalla huomattavasti selkeämmin vastaavanlaista joskin käänteistä murhatapausta, jossa miestä syytettiin vaimonsa seksuaalimurhasta. Ehkä Lehtokin vielä kohentaa aineistosta kelvollisen dokumentin, vaikka näytti kovasti masentuvan päänaisen saamasta tuomiosta. Puolueeton tutkija?