Tiistai 8.5.12

Maimu Bergin eläkkeellelähtöjuhla Tallinnan kirjailijatalossa, mustakattoisessa salissa. Miksi olen paikalla? No siksi että kutsuttiin, ja toiseksi siksi että olemme syntyneet samana päivänä samana vuonna Maimun kanssa. Tunnemme sielujen sympatiaa. Sitä paitsi hän hoiti monet tilaisuudet, joissa kävin vuosien varrella puhumassa Suomen instituutissa.

Onpa Tallinna taas nopeasti muuttunut! Ihmeellisiä pilvenpiirtäjiä ja lasitaloja nousee kuin sieniä sateella. Samaten kivoja pittoreskeja krouveja ja kuppiloita. Turisteja tavattomasti. Eloisa kylä, ei tuntisi samaksi, jossa vierailin ensimmäisen kerran 1968. Paitsi vanha kaupunki säilyy, onneksi.

Maimulle pidettiin puheita, Tuula-Liina Varis ja Juhani Salokannel suomalaisten puolesta (V.Merta ja Kiveä käsiteltiin kovasti), sitten oli henkilökohtaisempia virolaisten esityksiä. Piret Saluri sanoi heti tullessa, että tämä on symposiumi, täytyy juoda paljon viiniä. No teimme kai parhaamme. Kunto säilyi silti. Jouko Vanhasta oli hauska tavata pitkästä aikaa, poika on muuttanut Tallinnaan. Ja olihan muita, ex-exellensin ja rouva Kalelan pöydässä sain kunnian istua. Muistettiin Waltari-seminaaria, joka oli edellinen tilaisuus tässä salissa.

Ulkona lempeä kevätilta. Hotelli My City nurkan takana Vana Postilla. Lupasin Maimulle vielä illallisen, kun lahjaideani meni sattuneesta syystä pommiin. Hän on kaunis ja terävä kirjailija, kulttuuridaami. Palaamme.

Maanantai 7.5.12

Herään kuin sadussa kartanon laveassa makuuhuoneessa ja katsahdan tilavalta parvekkeelta Kajaanijokea. Suomi on sentään voittanut Slovakian ja Hollande on valittu Ranskan presidentiksi. Ennustin väärin, varmaan tämä oli silti parempi ratkaisu, aina muutos virkistää. Samoin käy Kreikassa.

Hankkiuduin yhdeksältä Ylen Kainuun studioon ja paukuttelin ajatuksia huumorista, satiirista ja Huovisesta suoraan lähetykseen. Sitten ajoin Sotkamoon tapaamaan paremmassa rauhassa Uti Korhosta ja vaimoaan Leaa. Haasteltiin Utin ja Veikon kalareissuista, metsästyksestä, matkoista Ruotsiin ja Leningradiin ja kahden miehen lujasta ystävyyssuhteesta; kansakouluajoista saakka pitivät yhtä. Vaimo Lea on ollut Hämeenkyrön yhteiskoulussa liikunnanopettajana 50-luvun alussa. Kuka muistaa?

Taas maantielle, kohti Iisalmen, jossa pidin iltapäivällä esityksen Juhani Ahosta hänen nimikkokoulunsa lukiolaisille. Hiiskumatta kuuntelivat nämä fiksut oppilaat.

Ja sitten vaan pudottelin Citikalla viitisen tuntia kotio Villa Viehätykseen, missä kerkisin vielä järvelle ja katsomaan katiskat. Ensimmäiset hauet ilmaantuivat viime viikolla, nyt tyhjempää. Marja oli edustanut meitä Helmin päivillä tuolla vastarannalla. Tulihan ajetuksi toistatuhatta kilometriä, mennessä yövyin sunnuntaita vasten Karstulassa Pirjon luona ja muistelimme vielä kerran Jaskaa ja sen sellaista.

Eikä reissut tähän lopu, huomenna jatkan Tallinnaan. Herätys kello viis.

Sunnuntai 6.5.12

Veikko Huovisen seura täytti viisi vuotta Kajaanissa. Kodikas lämminhenkinen juhla. Vaimo Hilkka ja lapset Esko ja Ritva kutsuttiin kunniajäseniksi, samoin seuran ensimmäinen puheenjohtaja Eila Valtanen. Veikon lähes elinikäinen ystävä Unto (Uti) Korhonen muisteli yhteisiä vaiheita, ja Lampaansyöjistä kuultiin katkelmia.

Pidin esitelmän Huovisen 70-luvun oppositioasenteista ja satiirin sivalluksista Kekkosen Suomessa. Tulevan kirjani yhteen lukuun se perustui, joten on luettavissa myöhemmin kokonaisena. Kainuun Sanomat sieppasi lunttani ja tekstannee sen pohjalta joitakin kohtia. Hyvä vastaanoton sai melko vapaamuotoinen puheenvuoroni todellisilta asiantuntijoilta.

Juhlan jälkeen nautittiin Karolineburgissa oikeaoppinen

Perjantai 4.5.12

Käsissäni on punakantinen käännös, Juhani Ahon Seul eli Yksin. Tosin vasta monisteena, B

Torstai 3.5.12

Claes Olssonin ja Roope Alftanin Taistelu Näsilinnasta 1918 kannatti katsoa, vaikka sodan järjettömyys pistää vihaksi. Älyttömästi tuhotaan hienoa palatsia. Koko valtaus tuntuu heikosti suunnitellulta ja uhkarohkealta valkoisten puolella. Pieni joukko jää ilman tukea piirittävien punaisten tulitukseen. Oman pohjansa antoi se, että leffa pyöri Plevnassa autenttisten tapahtumapaikkojen tuntumassa.

Sinänsä virkistävää, että sisällissotaa kuvataan kerran valkoisten puolelta. Ruotsin murteita oli kiva kuulla, muuta kivaa elokuvassa ei ollutkaan. Tasapuolisiakin oltiin. Mutta voiko olla, että kun Melinin miehet heti lahtasivat Näsilinnasta löytämänsä punaiset, nämä puolestaan saapuivat armahtajina sairaanhoitajat kärjessä? Varmaankin dokumenttipohja on tutkittu, ainahan tehdään silti valikointia. Elokuva on hyvin ja iskevästi kuvattu, mutta kollektiivisuus uupuu keskittävää inhimillistä näkökulmaa. Edes yhtä tutuksi tulevaa ihmistä. Yhtäkaikki surkea sota, jonka muistelemisen voisi pikkuhiljaa lopettaa.

Hannu Rautkallio puhui radiossa päivällä jämerää asiaa Rytin muistelmista. Taisi väläyttää sotasyyllisyyskysymyksestä uutta kulmaa entistä vahvemmin todistein. Pitäisi kuulla uusintana. Ja lukea kirja, josta Hannu aiheellisesti ihmetteli, miksi sentään entisen presidentin esiin kaivettuja muistelmia yritetään toisten tutkijain toimesta meillä vähätellä.

Keskiviikko 2.5.12

Lähetin Huovis-tiedostot kustantajalle. Hienompaa oli ennen viedä oikea käsikirjoituspinkka. Jotkut tekevät edelleen niin. Teen vielä lisäyksiä, nyt pieni tauko. Tekstin täytyy rauhoittua. Nimiongelmakin ilmeni, hitto. Kaikki ratkaistavissa.

Tyhjä olo. Tuttu juttu vanhastaan. Mihin nyt tarttuisi. Vai oppisiko olemaan jouten. Olisi aina rästihommia. Järjestin papereita. Kärräsin multaa. Hakkasin puita. Nostelin katiskoja. Tervasin veneen. Kas löytyyhän töitä.

Vappuna 2012

Aattona klo 10.30 löin viimeisen pisteen Huovis-kirjaan, 187 sivua. Nyt sitä vaan ruvetaan parantelemaan ja täydentelemään. Tuli hyvä vapputuuli, raikkaasti puhalteli pihallakin.

Ainakin pari viime vappua olemme juhlineet Helsingissä, nyt taas maalla, missä on jonkin verran hiljaisempaa. Taatan lakitus sujui entiseen tapaan. Raija Westergård piti oikein hyvän puheen muistuttaen Sillanpään naiskuvauksista, samoin vanhuksista, ja luki päälle otteen novellista ’Niinkuin huhtikuun päivä’. Mikään teksti ei kuvaa tätä kuuta paremmin.

Pidimme vastaanoton sillanpääläisille aktivisteille Villa Viehätyksessä, parikymmentä vierasta täytti sopivasti talon ja viimeiset viipyivät kello kolmeen. Päätähtiä olivat Vilja Pylsyn ja Jere Lepolan pienokaiset Tuure ja Saaga. Jälkimmäinen puolivuotias ei ollut moksiskaan vaikka ilmapallo pamahti korvan juuressa. Kuultiin nostalgista vappumusiikki lp-levyjeni uumenista. Marja ja Artsi lämpenivät muistelemaan ”Kenen joukoissa seisot” -sessioita. Oi nuoruus, lauloi Veikko Lavi.

Ponnistimme silti Sarveen vappulounaalle, ei olla sitä siellä koskaan ennen nautittu. Onkin siitä ihmeellinen ravintola, että säilyttää tason jopa vappuna. Serkkuni Osku juhli baarin puolella ensimmäistä eläkepäiväänsä. Illalla ansaittua lepäilyä. Toivomme voimien palautuvan huomiseksi.

Lauantai 28.4.12

Radion lukupiirin keskustelu Lauri Viidan Moreenista oli parempi kuin jotkut aiemmat löysäilyt. Heti kun mukana on Yrjö Varpion kaltainen tuntija, se antaa ryhtiä muillekin puhujille. Kontaktiohjelmien vika on ylenpalttinen yleinen myönteisyys. Puheena olevaa kirjaa ja kaikkea siihen liittyvää on kehuttava silmät soikeina. Leena Laakso (Waltari-seurasta hyvin tuttu) toi nyt tervetullutta kritiikkiä ja ironiaa ohjelmaan.

Ihmettelin vähän kertojia, joilla oli niin raskaita ja pelästyttäviä muistoja romaanista. Kansalaissotaan paljolti keskityttiin, kuinkas muuten. Itse muistan romaanin, jonka luin kai neljään-viiteen kertaan eri vuosina, pääasiassa sen raisun, dynaamisen, riemukkaan kerronnan vuoksi. Kirjoitin siitä ylioppilasaineen ja päätin lukea sen joka kolmas vuosi. Jonkin aikaa tätä noudatin. Synkätkin vaiheet siinä jollain tapaa taianomaisesti kullataan. Sitä kai Väinö Linna tarkoitti, kun hän totesi, että romaanista puuttuu pahuus. Innostuin siitä soittamaan ohjelmaan, mitä en ole aiemmin koskaan tehnyt. Kerroin kuinka Urho Johansson luetutti meillä Norssin pojilla kirjan 1962. Kaikki eivät innostuneet, liian kaukainen maailma stadin kundeille.

Myös ihmettelin pikkuisen Yrjön käsitystä, että romaani on poliittinen. Minä en ole koskaan sillä tavoin mieltänyt sitä. Jos nyt kuvataan talouspulan ilmeneminen tai yhteiskunnallisten tarpeiden luominen tai sodan mieletttömyys, niin se kuvataan elämään kuuluvana, näin on käynyt, näin maailma toimii, ei voi mitään. Ihmisen on kestettävä. En lue Viidan tekstistä varsinaista kritiikkiä, ironiaa kyllä ja teräviä viiltoja, mutta että hän olisi poliittisesti orientoitunut… Niin siis mihin suuntaan? Puolueisiin hän ei kuulunut, joukkoliikkeisiin ei osallistunut. Monen kertoman mukaan hän julisti mielellään, että

Perjantai 27.4.12

Veteraanipäivän juhlaa katsoessa kummastutti, että läheskään kaikki puhujat eivät puhutelleet presidentin ohessa myös rouvaa, ei edes juontaja aluksi. Vain emerituskomentaja Jaakko Valtanen esiintyi täysin kunnialla, muutenkin paras puhe, siinä oli veteraanissa ryhtiä. Myös maanpuolustuskurssimme oltermannin Matti Ala-Huhdan juhlapuhe oli asiallinen. Ei kuultu Sillanpään Marssilaulua, mutta onhan sitä saatu kuulla ja laulaa riittämiin.

Illalla näimme viimein Matti Kuuselan näytelmän Koira tahtoo taivaalle Kellaritatterissa. Viimeinen esitys oli samalla näyttelijä Vesa Kietäväisen 25-vuotistaiteilijajuhla. Näytelmä on sympaattinen ja syvämietteinen kuvaus miehen ja koiran suhteesta, laajentaa alkuperäisen Aamulehden muistokirjoituksen filosofiseksi pohdiskeluksi. Jänneväliä oli Epikuroksesta Waltariin ja Neljään päivänlaskuun. Parhaat hetket kirjattakoon koiraa esittäneen Pirjo Leppäsen tiliin. Erityisesti pidin Risto-koiran monologista exmännän eli entisen emäntänsä rakastettavuudesta. Myös koirien taivas oli valloittavasti kuvattu. Nouskoon tästä Kuuselan dramaatikon ura yhä vapaampiin korkeuksiin.

Pitkän tekstin painellutta Kietäväistä juhlittiin työvisläiseen tyyliin, ja sitten nautittiin buffet ja tavattiin monia tuttuja. Soili Markkanen oli viehättävä, vastikään itsekin juhlinut mainiossa roolissaan Waltarin Gabrielin Ulriikana. Puotila porhalsi paikalle kun jo lähdimme ajelemaan kohti Kyrön maita.

PS Kun näytelmässä kritikoitiin kovin ottein kirkonmiestä, muistettakoon että Lauttasaaren kirkkoherra Voitto Viro oli aikoinaan vakuuttunut siitä, että hänen villakoirallaan on sielu ja se pääsee taivaaseen.

Torstai 26.4.12

Riidelläänkö keskustassa vai ei? Ainakin a-talkissa oltiin hymyilevän sopuisia ja yksimielisiä miltei kaikesta. Kuka oikein riitelee, ei ainakaan Paavo Väyrynen, joka ei ole kuullutkaan mistään riidasta. Mutta puheenjohtaja ja aamun kommentaattorit ovat varmoja, että kyllä piru riidellään ja lujasti.

Jos asiaa hiukan pirahteli sen riidan lomasta, riidelläänkö vaiko ei ja kuka riitelee, niin se hajaannuttava malli, jota keskusta lupaa ajaa, tuntuu aika hyvältä. Hajaannuttakaa hitto soikoon! Vastustamme keskittämistä, niin monta mukavaa lähipalvelua on jo menetetty sekä täällä maalla että kaupungissakin. Kannatamme hajaannuttamista.

Tuomo Puumala vaikutti tulevaisuuden mieheltä, Sipilä pysynee aivoriihen puolella. Mutta kuinka käy Paavon? Tuntuu hiukan oudolta ajatella Puumalaa pääministerinä muista haastajista puhumattakaan, mutta Väyrynen ja Pekkarinen voisivat astua remmiin vaikka huomispäivänä. Alkaisi varmasti tapahtua, hyvää tai huonoa.

Keskusta nousee, se on varmaa, sillä kokoomus ja sdp kuluttavat voimaansa syvenevässä eurokriisissä ja perussuomalaiset ovat huutelullaan menettäneet uskottavuuttaan. Ranskassa ennustan, että Sarkozy ottaa ruhjovan loppukirin ja voittaa niukasti. Saas nähdä.