Sunday 21 APR 13

John le Carrén uusi romaani A Delicate Truth saa hieman viileän ja jakautuneen vastaanoton. Sunday Timesin kriitikko Stephen Amidon pitää kirjailijaa yleensä mainiona eritasoisten konnien kuvaajana, mutta tällä kerralla hän ei suo heille riittäväää huomiota. Hän ei ole vaivautunut kyllin moniulotteiseen henkilökuvaukseen, vaan on tyytynyt kokoelmaan inhonsekaisia attribuutteja. Konnat taitavat olla etupäässä läntisiä vehkeilijöitä. Amidonin mielestä kirjailija takoo vasaralla tärkeinä pitämiään totuuksia lukijan päähän.

Tämä on kiintoisaa sen kannalta, että täkäläisen lehden Scotland on Sundayn kriitikko Hannah McGill kaipaa le Carrélta selvempiä kannanottoja, onko hän läntisten arvojen puolella vai ei. Hänen katsotaan yleisesti hämmentäneen jo kylmän sodan rajalinjoja, eikä hänen omista arvoista ole saatu täyttä kuvaa. Kirjailija on yhtä monikasvoinen kuin kaksoisagenttinsa. Kylmän sodan kahtiajakoa hän itse on viimeksi hämmentänyt Guardianin haastattelussa pari viikkoa sitten. Siinä hän muisteli erityisesti läpimurtoromaaninsa The Spy who came in From the Cold syntyä ja vastaanottoa. Romaani ilmestyi 50 vuotta sitten.

Le Carré otti kantaa Irakin sotaan romaanissa Absolute Friends, ja siinä hän kääntyi suorastaan raivokkaasti länttä ja maahantunkeutumista vastaan. Uuden kirjan osalta odotushorisontti on siis ollut täynnä kysymyksiä. Vastaukset ovat näköjään tulkinnanvaraisia. Lännen salaisesta operaatiosta Gibraltarilla on kysymys, ja terrorismi ja sen uhka on tietysti pohjimmaisena aiheena. Mustavalkoiseksi kirjailijaksi kukaan ei le Carréta väitä, sen sijaan väisteleväksi ja vaikeaselkoiseksi ideologialtaan. Ei oikein uskota, että hän on kääntynyt lännen tiukaksi kriitikoksi.

Observerin Robert McCrum on arvostelijoista myönteisin, hän vetää pitkän linjan le Carrén aikaisemmasta tuotannosta ja toteaa uusimman luontuvan linjaan kyynisyydessään, juonen punonnan briljanssissaan ja tehokkaassa jännityksessään. Kun jotkut pitävät kirjailijaa jo melko ennakoitavana, McCrum näkee hänen etsivän aina uusia rintamalinjoja. Arvostelija pitää romaanin synkkää lopetusta suorastaan loisteliaana. Kirjan paljaaseen epätoivoon maailman tilasta sekoittuu ja tuo kuitenkin lämpöä kirjailijan kiihtyvä kuuma raivo (the heat and velocity of itse author’s rage).

Le Carrén myöhäistä radikalisoitumista voi pitää Kyösti Salovaaran tavoin epäuskottavana ja teennäisenä, mutta kohtuullisen hyvin hän näyttää kertojana säilyttäneen otteensa. Yhteenvetona le Carré on arvioiden perusteella kirjoittanut tasoltaan suurin piirtein tuotantonsa keskivaiheille sijoittuvan romaanin.


Enpä olisi ikänä uskonut istuvani kirkossa veisaamassa englantilaisia virsiä kurkku suorana. Niin vain kävi Marjan yllytyksestä. St Cuthbertin kirkossa oli keväinen lauluilta – Old Songs Bright and Beautiful – Malawin, Zambian ja Zanzibarin köyhien alueiden hyväksi. Komeasti täysi kirkollinen veisasi kuoron johdattelemana, siinä suorastaan itsekin innostui. Välillä kuultiin speakerin Bill Copelandin irtonaisia letkautuksia. Miten täällä onkin niin iloluontoista kristillisyyttä. Taidamme ennen lähtöä liittyä St Cuthbertin seurakunnan ulkojäseniksi.


Praise the Lord, praise the Lord,

Let the earth hear His voice!

Praise the Lord, praise the Lord,

Let the people rejoice!