Tiistai 7.5.13

Hoidettu Helsingissä pari juttua: Suomalaisen kirjoituskilpailuraadin viimeinen kokous Klubilla ennen kesää ja Marttojen Huovis-ilta Munkkiniemen seurakuntakeskuksessa. Molemmista selvitty ansiokkaasti, edellisessä maittava päivällinen ja hyviä tehtävänantoja syksyksi, jälkimmäisessä kahvia, kakkua, lahjoja ja lämpöä. Kutsuja Eila Virkkala viettti syntymäpäivää. Suorittanut estetiikan suullisen tentin Rafael Koskimiehelle tämän mökillä Keuruulla 40-luvulla. Muistaa luennoilta myös nuorenn Aila Meriluodon. Elävää kulttuurihistoriaa! Tiirakarin Ailalta sain muistokkaita valokuvia. Varttuneet naiset ovat viehkeitä, Huovisestakin kiinnostuivat.

Lisäksi ahersin muutaman tunnin arkistossa ja kuuntelin Ilmari Pimiän herttaisia muistoja Kannakselta ja Kivennavalta. Aiomme Vesan kanssa vallata Kannaksen kesäkuussa, joukkueenjohtajana Martti Turtola. Hankin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta kirjastosta. Tuuli Reijosen Kannaksen mosaiikkimaailma on hyvä suppea johdatus.

Lämmin kesäinen päivä! Nautin muikkuja ja kahvia Kauppatorilla, lokit kirkuivat, laivat tekivät lähtöä, merituuli puhalsi ja elämä maistui,