Torstai 30.5.13

Bibliophilos (2/2013) ilahdutti. Sanna Nyqvist vaatii aivan oikein kirjallisuudentutkimukselta kiinnostavaa populaaria yleistajuisuutta. ”Mikä on, ettei tutkimusta voi kirjoittaa elävästi ja innostavasti? Tieteellisyys ei synny tylsästä kielenkäytöstä, vaan ajattelun kirkkaudesta.”

Totta joka sana. Samoin tilanteen kuvaus: ”Paitsi tutkijoiden estyneisyys, myös kustantajien toimet tekevät hallaa (populaarille) kirjallisuudentutkimukselle.”

Lisäisin tuohon kireän kollegiaalisen kritiikin, meritoitumispakon ja yleisen ahtaan, reviirejä puolustavan ilmapiirin. Tuntuu kuin vakava kirjallisuudentutkimus määrätietoisesti pyrkisi siihen, ettei kukaan lukisi sitä. Paitsi työn tarkastajat.

Avarammasta päästä Markku Envall tutkailee Mika Waltari -seuran uusinta vuosikirjaa peräti suopein sanoin. Hienoa kun tällainenkin julkaisu asiallisesti noteerataan. Harva nimikkoseura pystyy yhtä näyttäviin vuosikirjoihin, kuten Markku perustellusti toteaa.

Samassa lehdessä on edelleen tämän kevään väittelijän Juha Järvelän kirjoitus ”Miten Waltari päätyi suomentamaan Hemingwaytä?” Yhteys oli ohut kuten jutusta voi huomata, mutta selvää on, että kirjailijat eivät Pariisissa kohdanneet, vaikka Järvelä toisin uumoilee. Ei ollut yhteistä kieltäkään. Waltari olisi taatusti muistelmissaan kertonut näin merkittävästä kohtaamisesta. Nämä tulenkantajat ja muut pysyttelivät omissa porukoissaan kuten suomalaiset yleensä ulkomailla.

Hyvä kulttuurilehti tarjoaa paljon tutkittavaa. Bibliophilos on elpymässä lievästä kirjapölyisestä kuivuudestaan. Sitäkin toki rämisevässä mediamaailmassa tarvitaan.

Jatkan Kilttiä tyttöä, kuten kuvasta näkyy. Vangitsevassa romaanissa on vain se haitallinen puoli, että se anastaa aikaa toukotöiltä. Tänään sain perunat viimein maahan, tilliä on ja persiljaa sekä retiisiä. Ruoho kahteen kertaan leikattu, laituri korjattu, puuvene paisumassa. Kesä alkaa olla jo sisäänajettu.