Panu Rajala

Syvä heinäkuu, kesä parhaimmillaan.

Aamu-uinnilla ja pari tuntia kirjoittelua Tusculumissa. Kevyt lounas, pyöräillään kahville Siikrin suvikuppilaan tuonne Laitilan ristille, missä ennen toimi kauppa, posti ja kahvila. Kiva kun entistä paikkaa elvytetään.

Olen vaikuttuneena lukenut Volter Kilven kirjeenvaihtoa Alvar Renqvistin ja Vilho Suomen kanssa. Näin otan vähän lepotaukoa Alastalon salin urakalta, samalla saan lisää perspektiiviä kirjailijan tavoitteisiin ja taiteelliseen ohjelmaan. Valtava itsetunto oli miehellä, eikä teosten vastaanotto saati menekki koskaan vastannut odotuksia.

Varsinkin Kilven ja Suomen kirjeenvaihto on valaisevaa. Lämmin yhteisymmärrys vallitsee heidän välillään. Onko kellään kirjailijalla enää näin läheistä luottamussuhdetta kustantajaansa? Onko kellään aikaa pitkiin kirjeisiin? Vilho Suomi oli tuolloin 1937-39 Otavan kustannusvirkailija. Minä muistan hänet Kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessorina vielä 70-luvun alussa. Suomen väitöskirja nuoresta Volter Kilvestä antaa hyviä taustatietoja Kustavin reissua ajatellen. Harmi vain että elämäkerta jäi häneltä kesken ja vaille toista osaa.

Elämäkerrat saivat jo siihen aikaan tieteellistä vastatuulta. Eino Kauppisenkin kirja Haanpäästä jäi ensimmäiseen osaan. Aika perusteellisesti hän jo jalkautui Piippolaan ja tutki Haanpään sukua, tapasi useaan otteeseen kirjailijan itsensäkin. Kuinka paljon uutta voi vielä heruttaa puoli vuosisataa myöhemmin? Matti Salminen näyttäköön uudessa kirjassaan.

Kauppisen viaksi on luettu, että hän ei pitänyt Haanpäätä vasemmistolaisena. Tästä olivat monet eri mieltä, Veikko Huovinenkin kiisteli asiasta Arvo Turtiaisen kanssa. Kirjailija on aina liikkeessä ajasta toiseen. Oliko Haanpää edes pasifisti? Teoksen Korpisotaa kirjoitti aika kova soturi.

Marja veti virkistävän jumpan nurmikolla, jonka jälkeen pitkä uintilenkki ja lukemista niin kauan kuin näki ilman valoja.

Nyt ei Matti Kuusela ehtinyt perehtyä kovin syvästi tähänastiseen Haanpää-tutkimukseen. Aamulehden haastattelu Matti Salmisen tulevasta kirjasta antaa erheellisen kuvan. Tykitetään "virallista" Haanpää-kuvaa eli Eino Kauppisen lähes 50 vuotta vanhaa elämäkertaa! Unohdetaan että tässä välissä on tullut Vesa Karosen, Kari Sallamaan ja Aarne Kinnusen kirjat sekä Juhani Koiviston väitöskirja. Lisäksi on julkaistu kirjekokoelmia ja päiväkirjoja. Salmisen ilmoittamat "paljastukset" (Haanpään rakkaus) on niissä jo kerrottu. Tietysti hyvä, jos uusia kirjeitä löytyy. Mutta Salmisen tähän saakka paljastamat novellilöydöt on ennenkin julkaistu.

Haanpäätä kannattaa kyllä tutkia, ja Piippolaan jalkautuminen on varmasti antoisaa. Tosin tutkijan kannattaa pitää lähdekritiikki kunnossa; kaikenlaisia juttuja siellä kuulemma Pentistä kerrotaan, ja yhä useampi on muistanut olleensa hyväkin tuttu kirjailijan kanssa. Salminen ei ole sielläkään ihan ensimmäisenä liikkeellä. Odotellaan kirjaa.

Käytiin nopsaan Helsingissä kääntymässä, käveltiin Kaivarissa (valtavasti valkoposkihanhia), syötiin hyvät lihapullat Café Ursulassa ja nähtiin vakava Hjallis Harkimo. Piipahdettiin myös Pasi Tammen atelieerissa tärkeällä asialla. Keräsin hyllystä vähän Volter Kilven aineistoa, Kustavin tapahtuma lähenee.

Täydellinen päivä, katsotaanpa.

Herään kello neljä, ei nukuta. Mietin vähän puhettani Töllinmäen tulevaan kesäjuhlaan.

Kello viisi ponnahdan, otan kannullisen kylmää sahtia ja marssin saunalle. Vielä lämpö pirahtelee eiliseltä. Vihta mukaan, sahti lauteille, aurinko paistaa kohtisuoraan laiturille. Ei ihanampaa aamua. Järvi vilvoittaa.

Kahvipöytä huippukuntoon, kukkia puutarhasta. Vilkaisen lehtiä. Laaja juttu Mannerheimin rakkaudesta kiinnostaa, siihen palattava. Odotan Marjan heräämistä. Viimein.

Olemme onnelliset kuin Kiven runossa.

Lähden pyörällä Jumesniemeen. Mainio mutkainen 7 kilometrin reitti, perillä värikkäät markkinat. Ei näy enää tuttuja kuten ennen, mutta väkeä kuitenkin. Koneita, eläimiä, kaikkea. Ostan mallaslimpun, pari juustoa ja kassillisen Ahkeraa Liisaa.

Palattua hikisenä uimaan, keskityttävä Töllinmäkeen. Sinne kertyy varmaa sakkia, jopa professori Aarne Laurila tyttärineen Malmilta. Sillanpää-tuntemus paikalla vankkaa, on entistä pääjohtajaa, suurlähettilästä, kansanedustajaa, pari rovastia, innokas sotahistorioitsija. Saamme kahvia, puhumme Ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta: puheenjohtaja Jussi, minä, tuottaja Sirpa, ohjaaja Marko ja säveltäjä Roope. Hän soittaa selloa, lauletaankin. Tuleehan näytelmä selvitetyksi. Esitys alkaa tunnin päästä.

Mutta emme voi jäädä tantereelle, sillä ajamme Saaran ja Artsin kanssa Tammerin Trattorian terassille. Kevyt maittava lounas. Helteistä. Takaisin Hämeenkyröön.

Luen kuudennen luvun Alastaloa. Sitkasta ja mutkikasta. Onneksi Härkäniemi sai viimein kahvia ja sämpylän. Jokohan päästään asiaan.

Katsellaan yhdessä Silta-jännärin eka jakso, aika omalaatuinen. Vielä kiinnostavampi on kirjailija Leif W. Perssonin tähdittämä juttu todellisista rikoksista heti perään. Etsitään kadonneita naisia.

Syvä onnellinen uni. Ai mistäkö on kysymys? Tänään oli kuudes hääpäivämme.

Johdin bussillisen katsojia Tampereelta Myllykoluun, pitkästä aikaa voi sanoa: edellinen keikka taisi olla 1988. No jonkun Purimon risteilyn olen samassa hengessä hoitanut tässä välillä. äkkiä asiat palautuvat, muisti vertyy, niin tultiin Sillanpään hengessä Matrocksin kyydissä vanhaa Vaasan tietä Maisemakahvilaan ja sieltä teatteriin. Esitys ihanteellisessa säässä, yleisömenestys vaatimaton. Ehkä se siitä kohenee.

Neljäs luku Alastalon salissa alkoi jo hyytyä. Millään ei päästä edes kokouksen alkuun. Pukkila jyystää valtavaa kateuttaan isompiaan kohtaan. Langholman mahtityyppi on jo saapunut paikalle. Ehkä se siitä viimein. Mutta tapahtumat eivät olekaan pääasia Joskus sitä pysähtyy hitaasti lukemaan jotakin polveilevaa yksittäistä lausetta outoine ilmaisuineen, jotka kaikki kiemurtelevat sentään loppupisteeseen kuin priki matalikolta rantaan.

Voisiko olla vielä parempia keinoja ärsyttää Yhdysvaltoja kuin Heidi Hautalan ehdotus Snowdenin turvapaikasta? Media torkuksissa näin keskisuvella, vain presidentti Niinistö terhakoitui ärähtämään.

Egyptin vallankumous noudattaa Sinuhen käsikirjoitusta, juuri näin kävi Ekhnatonin uudistusten: seurauksena sekasorto ja sotilas Horemheb otti vallan.

Härkäniemi valitsee piippua yli 60 sivua Alastalon salissa. Kuuluisan kolmannen luvun olen lukenut joskus ennenkin, silloin se riitti. Voiko piippu tosiaan olla miehen mitta? Sitä Aronsonilta ostettua maaherran piippua Härkäniemi ihastelee ja kauhistelee ainakin parikymmenen sivun verran, palaten siihen yhä uudestaan. On myös tuomarin ankara piippu ja Antverpenin piippu. Lukija huokaisee, kun Härkäniemi viimein osaa valita, täyttää ja sytyttää piippunsa. Jo kasvoi hänellä tupakannälkä. Kuinkahan tahallista komiikkaa tämä tolkuton venytys?

Jostain syystä tuli tässä mieleeni pääkonsuli Heikki Tavela. Suuri elämännautiskelija oli tämä hyvä herra. Kerran oli ilo istua pitkähkö lounas hänen kanssaan siinä hänen lempipaikassaan Kasarmin ja Rikhardinkadun kulmassa. Puhuttiin paljon Sillanpäästä, jonka perheeseen Tavela kuului sisarensa avioliiton kautta. Sain seurata hänen komentelevaa tyyliään omassa ravintolassa. Kuulin suorasanaisia arvioita Helsingin muista ravintoloista ja niiden tasosta. Hienoa että Tavela ehti ja jaksoi vierailla Sillanpään Seuran 35-vuotistaipaleen juhlapuhujana Kämpissä toissa syksynä. Toivotan hänelle taivaallisia herkkupöytiä.

Kokous Maria Härkki-Santalan luona, suurenmoiset tarjoilut, tavallista leppeämpi tunnelma. Nyt Sillanpään Seura on suorastaan tyytyväinen saavutuksiinsa. Mutta liika tyytyväisyys voi olla petollista, tehtäviä vielä edessä syyskuuhun saakka ja edemmäskin. Laura Santala oli kirjoittanut niin hyvän kritiikin näytelmästä Hämeenkyrön Sanomiin, että esitys nousi arvossa heti. Silti keskusteltiin kokouksessa vilkkaasti myös heikkouksista, mm. äänten kuuluvuudesta ja joistain yksityiskohdista. Annetaan ohjaajalle tiedoksi.

Väkeä tarvitaan lisää Myllykolun kahvioon. Alueen huolto askarruttaa meitäkin, vaikka päävastuu on kunnalla ja Hämeenkyrö-seuralla. Jollekin pysyvälle tolalle se on järjestettävä.

Seuraavaksi keskitytään Töllinmäki-päivään ensi sunnuntaina klo 13, ja minun on opastettava bussilasti Tampereelta näytelmään torstaina, joten toimintaa riittää. Kahden ensimmäisen näytännön yleisömäärä hipoo yhteensä puolta tuhatta, vaikka epäonni on koetellut esitystä: ensin ukonilma ja sitten helle, sairaskohtaus ja keskeytys.

Toinen luku Alastalon salissa. Pukkilan mietteet vakuuttavat oikein perilänsisuomalaisesta kateudesta. Lukiessa on selvitettävä sylet ja kyynärät, prikit ja parkit ennen kuin teksti aukeaa. Joskus on jo tunne, että lyhyemminkin saman saisi sanotuksi.

Olen salaa liukunut Tusculumissa uuteen kirjaan, Karjalan Kannaksen kautta. Paavolainen sai potkua Sastamalastakin. Samalla romaani on hedelmällisessä stand by -tilassa. Kun joku tavan mukaan kysyy, olenko nyt lomalla, voin vastata myöntävästi: rauhallinen kirjoittelu rantamajan aamuisessa yksinäisyydessä on parasta lomaa kaiken juoksentelun jälkeen. Pari sivua päivässä on sopiva käynnistystahti.

Marja johti taas jumppaa, märkä nurmi ei kuulemma haitannut. Mukaan mahtuu ensi tiistaina klo 18.

Romantiikan heinäkuu, mitä sitten merkitseekin.

Kun tulin pelaamasta, ostin kaksi ruusua, vein toisen Elinalle hautausmaalle ja toisen kotiin Marjalle. Ehkä romantiikka on näin hoidettu.

Maisemakahvilassa on Elinan muistonäyttely, muutamia mallinaikaisia kuviaan. Kävimme tarkistamassa ja vaihtamassa tuoreet kukat. ”Ei ihminen voi olla noin kaunis”, huokaisi muuan naiskatsoja.

Myllykolun alueen hoidosta vaihdoimme ajatuksia Vepan baarissa. Järvelinin Kari on nyt hyvä puolivapaaehtoinen aluevastaava, mutta tietysti hoito pitäisi saada vakaalle kannalle. Urheilukentällä on kaksi vakituista hoitajaa, näissä museoissa ei yhtään. Eikä oppaan toimenkuvaan näköjään kuulu edes heinän viikatointi saati pihan ja kukkamaiden hoito.

Uusi mediatähti on ilmaantunut politiikkaan, tämä perussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo. Vaikuttaa reippaalta naiselta. Tuore ilmestys aina ilahduttaa. Mutta kuinka pian hänen huolettoman iloinen sarkasminsa kuivuu median puserruksessa? Raikkaita ajatuksia vainotaan erikoisesti. Kaikki halutaan mankeloida samaan ylikorrektiin tärkeilyyn. Hyvä esimerkki nyt tiistain (2.7. jolloin tätä kirjoitan) kolumni Aamulehdessä. Sari Sainio näyttää kuinka vapaita henkiä on alusta pitäen kireän tosikkomaisesti prässättävä värittömiksi yleispoliitikoiksi. Hohhoijaa.

Asiantuntijoissa on eroa. Martti Häikiö selvitti Nokian uudet verkkokaupat aamulla radiossa niin selväsanaisesti, että minäkin heti ymmärsin mistä on kysymys. Toivoa on siis uudesta pitkäjänteisestä noususta.

Ensimmäisenä heinäkuuta on eräs merkkipaalu: aloin viimein lukea Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Näin kauan olen selvinnyt muutamilla Kilven novelleilla. Muistan että suomenopettajamme Urho Johansson Norssissa jo opasti, että romaaniin on varattava kaksi vapaata rauhallista viikkoa. Ja että kirjaan pääsee kyllä sisään, kun hitaasti ja vailla ennakkoluuloja lukee. No nyt se nähdään. Ensimmäinen luku selvitetty. Kielen rytmi uhkaa heti tarttua. Komeaa sanontaa, eikä tosiaan turhia kiirehtivää.