Sunnuntai 6.10.13

Turun 22. kansainväliset kirjamessut on messuttu.

Heti sanottava, että komeasti onnistuivat Jenni Haukion ensimmäiset omat messut. Väkeä oli pirusti ja esiintyjät huippuluokkaa, oli somerolaisia ja amerikkalaisia ja kaikenkarvaisia. Huoli kirjan asemasta aina katoaa, kun katselee massojen tungeksintaa messulavojen äärelle. Kai ne jotain lukevatkin eivätkä vain kuuntele.

Avajaisissa muistin, että minähän olin messujen päätoimikunnan puheenjohtajana monta vuotta 90-luvulla. Kaupungin vastaanotolla tapasin Tuomas Kytän ja vilinässä myös Kari Kettulan, joiden kanssa silloin kamppeerattiin. Nyt itselläni oli vaatimattomia sykäyksiä, pikkujuttu Sillanpäästä (vieläkin!) ja sitten keskustelu unohdetuista klassikoista Kirstin ja J-P Pietiäisen kanssa. Oma kirja jäi kevään kahinoihin, turha sitä enää on hehkuttaa, myyty mikä myyty jo tähän mennessä.

Mutta antoisinta oli istua Auditoriossa historia-aiheiden aikana. Teemu Keskisarja on taas iskenyt uuteen aiheeseen, Viipurin taisteluihin 1918, jotka jääneet Tampereen varjoon tähänastisessa tutkimuksessa. Viipurissa vasta hurjaa ja veristä kuului olleen. Jääkäriliikkeestä keskusteltiin, olivatko maanpettureita vaiko terroristeja, isänmaan miehiä joka tapauksessa. Jos toisin olisi sodassa käynyt, tuskin olisivat kotiin enää voineet palata.

Jokisipilän ja Könösen Kolmannen valtakunnan vieraat oikein ostin, niin läheltä liippaa Paavolaisen vierailua. Kiintoisasti keskustelivat. Mutta hauskin oli Juhani Suomen todistelu Mannerheimin heikkouksista presidenttinä. Tutkija on löytänyt uusia hämmästyttäviä tietoja: M oli 1944 jo vanha ja sairas eikä aina jaksanut tehdä päätöksiä! Mutta eihän siinä hullummin käynyt sittenkään. Nopea ja reipas päätöksentekijä vasta vaarallinen olisikin noin vaikeissa tilanteissa. Sitä paitsi M kuulemma pelkäsi kauheasti joutumista Venäjälle tuomittavaksi. Eikö muka ollut aihetta pelätä? Mitä sanoikaan Veikko Huovinen jälkiviisaudesta. Arvioita sodan tai maan johdosta on ihanan helppoa tehdä pöydän ääressä 70 vuotta myöhemmin kuin silloin umpisumussa vajaiden tietojen ohjaamana.

Timo Soikkanen hiillosti vähän Kekkosella arkkitutkijaansa J. Suomea: ja selväähän onkin, että Kekkosen kunniaa voi parhaiten korostaa painamalla ja pienentämällä muita presidenttejä. Siinä Suomi tekee suururakoita, hattua nostettava miehen hirmuiselle uutteruudelle ja yksipuoliselle vakaumukselle. Kun sairauksista paljon puhuttiin, eikö M sittenkin säilyttänyt kuntonsa ja järkensä paremmin kuin K elämänsä loppuun asti? Miten olisi Kekkoselta sujunut sodan ja maan johto, kun talvisodan rauhaakin jo vastusti ja horjui kaiken aikaa eri puolille näkemyksissään.

Kävin muuten Soikkasen luona herkullisella päivällisellä perjantaina, jolloin keskustelimme alustavasti tästäkin aiheesta. Ennen muuta sain kullanarvoisia viitteitä ja uutta aineistoa Paavolaisesta. Niihin kiivaasti palataan.

Mitäs vielä, ai niin sunnuntaina kuuntelimme Marjan kanssa suuria starboja Petteriä ja Donneria, heidän keskusteluaan elokuvista ja kirjoittamisesta. Chaplinin lause iski suoneen: elämä alkaa 70-vuotiaana! Sauli Niinistö kurkki seisaallaan yleisön joukossa, ei ollut Jennikään varannut hänelle istumapaikkaa. Sauli selvästi nauttii sulautuessaan kirjakansan sekaan. Missä maassa muuten presidentti voisi toimia näin vapaasti?

Jonkin aikaa jaksoimme unettavan oppinutta klassikkokeskustelua Kaimion johdolla, Horatiuksesta hillitysti väittelivät Paavo Castrén ja Matti Klinge. Lisää aiheista kuulimme ruokalassa, missä osuimme Matin ja Marketan pöytään. Matin muistelmien jatko tulee jo ensi syksynä ja päiväkirja taas kohdakkoin.

Kuuluivat haukkuvan taas Eino Kauppis -vainaata vanhoista Haanpää-synneistä Matti Salminen ja Hannu Taanila. Antaisivat jo miehen olla. Jari Tervo kertoi vetävästi omasta romaanistaan. samoin Hannu Mäkelä. Pushkinin enkeliä suosittelin Klingelle, joka ei lue kotimaista kirjallisuutta.

Tässä ne taisivat olla. Pertti Lassila oli menossa untuvikkojen katselmukseen, esikoiskirjailija näet. Ola ja Raija liikkuivat joukoissa kuten joka vuosi. Waltteri Torikan lauluakin ehdin kuulemaan, minkä jälkeen pidimme palaveria tulevista aikeista Viljan johdolla. Ja olihan siellä Pitkokin, hännänhuippuna. Lukaisin kirjansa, hehheh.

Miten paljon kertyi lukemista kassiin ja vielä jäikin. Kirjojen tekemisellä ei ole loppua, joten ei lukemisellakaan. Kämppäilin Pulkkisilla, kun Salla on lomamatkalla ja Marja mummina tuuraamassa. Siken ja Ripen kanssa otettiin lauantaina lounaat Sergiolla ja puhuttiin tulevasta Pietarin matkasta. Hitto kun on ohjelmaa – ja pitäisi viimein päästä jatkamaan täysimittaisesti kirjoittamista.