Virkisti kovasti lukea aamulla Pekka Tarkan arvio Kari Tarkiaisen Maria Jotuni-kirjasta Hesarissa. Olen samasta kirjasta kirjoittanut pariinkin otteesen, 22.10. ja 17.11. kuluneena syksynä.
Pekka antaa vahvan tunnustuksen Tarkiaisen otteelle ja näkemyksille. Paljon tarinoita herättänyt Maria Jotunin ja V. Tarkiaisen ”liian pitkä avioliitto” saa uskottavan ja rehellisen tuntuisen läpivalaisun. Huojuva talo kiinnittyy samalla kirjailijan koviin kokemuksiin. Myös suvun ristiriidat, jotka jatkuvat kolmanteen polveen, tulevat esiin. Pekka puolustaa miehekkäästi pojanpojan suorasukaista selvitystä.
Kun kävin Jotuni-seuran tilaisuudessa marraskuussa, siellä vieroksuttiin tällaista henkilöihin käyvää otetta ja haluttiin pysyä Jotunin teosten ja kielen tuntumassa. Mikäs siinä, arvokkaintahan ne ovat kirjailijan kohdalla. Mutta ravistelevan tilaisuuden saisivat aikaan, kun haastaisivat Karin ja vastakkaisen sukuhaaran sananuottasille. Minuakin eräs sukuhaaran edustaja tilaisuuden jälkeen opasti huomauttaen, että Karilla on vain oma totuutensa, mutta on muitakin näkökantoja. Arvattavasti on, hyvinkin poikkeavia.
Perikunnat ovat usein hankalia ja arvaamattomia suojellessaan suvun suurta hahmoa. Elämäkertojen kirjoittajana minulla on siitä riittämiin kokemuksia. Välit loittonivat Sillanpään keskeiseen sukuhaaraan, kun kirjoitin kuulemma luottamuksellisia kuulopuheita kirjani kolmanteen osan. Useimpien kanssa tulen edelleen hyvin juttuun, läheisiä ystävyyssuhteitakin on säilynyt. Monesti haarat ovat keskenään tukkanuottasilla kuten Tarkiaistenkin tapauksessa.
F. E. Sillanpää nousi muuten komeasti esiin kuluneen juhlavuoden päätteeksi. Ensin presidentti Niinistö siteerasi ansiokkaasti ekumeenisessa tilaisuudessa Turun tuomiokirkossa Taatan joulusaarnaa. Ja joulupäivänä minä sain jatkaa ”Aristoteleen kantapäässä” Taatan saarnojen taustasta ja synnystä Pasi Heikuran haastateltavana. Uusintakin tuli eilen aamulla.
Aika alkaisi olla kypsä Sillanpään nauhoitettujen pakinoiden kunnollisiin uusintasityksiin joulun aikoina. Parhaat ovat täyttä asiaa, lausunnallisesti jykeviä ja tyylillisesti ylittämättömiä. Eivätkä ne vanhene, eihän joulun evankeliumikaan ole tullut vanhaksi, kuten Taata erään pakinansa aluksi tokaisi.
Joulun esiintyjistä jäi mieleen myös Riitta Uosukainen. Tahtomattanikin jäin häntä lauantain uusinnassa kuuntelemaan, sen verran pulppuavaa oli puheensa. Haastattelija selviää vähällä, Uosukainen vastaa ennen kuin häneltä ehditään kysyäkään.
Onhan jo ainutlaatuista, että kansallisten tieteiden pohjalta noustaan valtakunnallisen politiikan huipulle. Ennen se oli yleistä, E. N. Setälä, Elsa Enäjärvi-Haavio ja Kustaa Vilkuna esimerkkeinä vahvoista vaikuttajista. Nyt tieteen edustajat ja opettajatkin enimmäkseen pysyvät omissa koloissaan.
Puhe sivusi myös Uosukaisen aikanaan kohuttua kirjaa Liehuva liekinvarsi. Media ällistyi kerrassaan siitä, että kirjasta kävi ilmi räväkkä aviollinen yhdyselämä! Että varttuneella pariskunnalla voi olla rakkauselämää vesisängyssä! Sensaatio saatteli kirjaa huimaksi myyntimenestykseksi. Uosukainen arveli nyt, että ihmisillä todella oli keskenään kylmää, ja kirja lämmitti kukaties lukijoiden omiakin suhteita.
En voi nyt olla muistamatta erästä tuntemaani miespuolista kirjoittajaa, joka kuvasi kirjassaan lempeästi oman päättyneen avioliittonsa. Tätäkin rakkauskertomusta media mylläsi lähes hysteerisesti, ja moni leimasi sen skandaaliksi kirjaa edes selaamatta. Mutta kun Uosukaisen kirjaa ympäröi kuumeneva innostus, tämä miespoloisen paljon varovaisempi kuvailu otettiin mediassa vastaan pahoin ennakkoluuloin ja avoimen vihamielisesti. Kirjan lukeneiden palaute on sitten ollut aivan toisensuuntaista.
Mitä opimme tästä? Korkeassa asemassa olevan nainen saakoon paljastaa rakkauselämäänsä, mutta älköön joku säälittävä kirjamies yrittäkö samaa. Media on hereillä, tosin hyvin vastakkaisin asentein.
Mitä vielä paljastuukaan ihmisten muistojen tähän saakka salatuilta sivuilta. Ehkä peräti yksityisiä elämyksiä? Tarkiaisten myrskyisästä avioliitosta tulee totuuksia esiin vasta nyt, seitsemän vuosikymmentä liiton päättymisen jälkeen. Hyvä kun tulee. Kuten Pekka Tarkka päättää juttunsa: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken henkilöhistorian perusta.”
29.12.2013