Sunday 14 APR 13

Tunnin kestää kävellä tästä meren rantaan pitkin loputonta Ferry Roadia. Mutta perillä odotti palkinto: kehuttu kala- ja äyriäisravintola Ship kanavan varrella, houkutteleva paikka ja sinne luiskahdimme. Nautimme kerrankin maittavaa vihanneskeittoa ja loistavaa Shetlannin lohta. Ei tätä suotta kehuttu.

Päätavoite oli kuninkaallinen huvipursi Britannia, joka lojuu matkailijoiden ihailtavana satamassa. Kuninkaallinen perhe luopui siitä murhemielin 1997. Saimme peräti suomenkielisen opastuksen luuriin ja kiertelimme laivaa yläkannelta konehuoneeseen. Messissä tarjottiin ilmaispaukku viskiä! Hulppea purkki, kyllä tällä vain kelpasi imperiumin meriä kyntää.

Bussi toi takaisin ihan kotikulmalle Hamiltonin sillan kupeelle. Katselimme hetken futista Bailiessa ja kellahdimme aika uupuneina levolle. Olipa päivä, oikein Marjan toivepäivä, hän onnellisena kiitteli.

Saturday 13 APR 13

Nyt alkoi kevät Skotlannissa. Aurinko helottaa, kukat loistavat, kansa istuu terasseilla.

Retkeilimme läheiseen Botanic Gardeniin ja ihailimme eksoottisia kasveja, hikoilimme trooppisissa huoneissa, näimme merkillisiä kaloja ja kukkaan puhjenneita pensaita sekä avaria niittyjä. Ihmettelimme satojen miljoonien vuosien takaisia fossiileja ja valtavia saniaisia. Ihanteellinen koko perheen vierailukohde, totesimme, varsinkin kun suuret puistot täällä ovat järjestään suljettuja, yksityisiä ja tyhjiä.

Sattumalta löysimme mainion uimahallin vanhasta tehdasrakennuksesta tästä läheltä, siellä vierähti terveellinen tunti. Illalla vuorossa Chisinaun oopperan vierailu Playhousessa, vanha kunnon Carmen aivan perinteisenä kuvakirjamaisena tulkintana, varmaankin lähellä Pariisin kantaesitystä 1875: asetelmallisesti ohjattu ja koreasti lavastettu, mutta solistit pitivät hyvin pintansa. Elävä aasi talutettiin näyttämölle, ja kaiken huippu oli valkoinen sirkushevonen, joka teki omana numerona temppujaan vailla mitään yhteyttä oopperan tapahtumiin. Ai niin lopuksi toreadori ratsasti sillä lavalle. Loppukiitoksissakin hevonen kumarteli joukon jatkona. Kukaan itseään kunnioittava ohjaaja ei moiseen kosiskeluun sortuisi, mutta tämäpä oopperaseurueen kotimaassa Moldoviassa ja Ukrainassa monesti palkittu Ellen Kent ei häikäillyt. Ja yleisö oli tietysti innoissaan. Vain elävä hevonen ja yksi humalassa kekkuloiva upseeri saivat sen lämpenemään.

Tätä elämystä piti huuhdella läheisessä Conan Doyle pubissa, upea kirjallisesti valistunut paikka, jossa oli näytteillä jopa Sherlock Holmesin luojan alkuperäinen viulu koteloineen, niin ainakin kyltissä vakuutettiin.


Näin on työloman puoliväli saavutettu ja aika paljon jo ehditty. Kirjoittanutkin olen uutta tekstiä muutaman kymmenen sivua, mikä residenssimme auliille kustantajalle tiedoksi mainittakoon.

Ihmeellinen hiljaisuus on laskeutunut. Ei yhtään nimetöntä haukkumakirjettä viikkoon. Se on ohi kuin äkillinen raekuuro. Paha veri on puhkaistu, toivottavasti helpotus seurasi. Pian unohtuvat typerät lööpit ja haavoittamishaluiset ilakoinnit (hei Sartti siellä Kuukausiliitteessä). Pääasiassa median nuoret vahingoniloiset naiset voivat ohjata halunsa mukaan yleistä mielipidettä ennen kuin kirja on edes saavuttanut oikeat lukijansa.

Sitten vasta alkaa lukeminen. Kuuluu vain hiljaista sihinää, kun sivut kääntyvät. Kirjan kohtaaminen on aina kahdenkeskinen tapahtuma, siihen ei saisi sekoittua liikaa ulkokirjallista rähäkkää. Todellisten lukijain palaute tulee vähin erin, ajan kuluessa. Jotkut ovat nopeita, näkevät tuoreeltaankin hälinän lävitse. Useimmiten palaute on tällöin oivaltavaa, kiittävää tai sitten rakentavasti kriittistä kuten Matti Salon taannoin. Lehdissäkin kuulemma kunnollisia kritiikkejä kuten Eveliina Talvitien Satakunnan Kansassa. Kaikesta siitä voi tekijä olla pelkästään kiitollinen.

Thursday 11 APR 13

Basel voitti Tottenhamin Uefa-cupin äärimmäisen jännittävässä matsissa rankkarikisan jälkeen. Baselin loistava maalivahti Sommer pelasti yhden rankkarin ja toinen meni yli maalin Tottenhamilta. Alkoi jo muistua mieleen omat kisamme Kyröskosken kentällä. Rankkasateessa varmasti raskas peli, mutta ihmeen korkeatasoinen. Briteillä riittää surua.

Thatcherin hautajaisia valmistellaan, niistä raportoidaan joka aamu ja ilta. Jokohan Jyrkin postilaatikko on kolahtanut. Samalla valmistaudutaan P-Korean ydiniskuun – no ei ihan, mutta valtavasti siitä kohistaan. Viimeksi Obamakin näkyy olleen väsyneen näköisenä valmiina mahdolliseen taistoon. Maailma on takajaloillaan. Yksi kahjo sai vilskettä kinttuihin kautta läntisen puoliskon.

Tähän viritykseen sopi hyvin Argo, jonka viimein näin tuolla Caemo-leffateatterissa. Sen patrioottinen vire oli lähes pateettinen lopussa, vaikka idea sinänsä hirtehinen. Iranin mellakoiva kansa oli ällistyttävän aidosti saatu kuvatuksi. Tarvittaisiin vähintään J. Hämeen-Anttila selittämään nämäkin muslimit parhain päin. Melko yksitasoinen vaikkakin jännittävä elokuva, jossa ei suuria taiteellisia ansioita. Vähän ihmettelen sen Oscar-voittoa, joka vaikuttaa poliittiselta ratkaisulta.

Le Carrén uudesta pian ilmestyvästä romaanista oli laaja ote viime lauantain Daily Telegraphissa. Tapahtumapaikka on Gibraltar, minne lähetetään tavallinen väritön virkamies (kirjailijan suosikkihahmo) salaiseen tehtävään. Pian hän sotkeutuu Al Quaidan terrorisuunnitelmaan. Vaikuttaa siis ajankohtaiselta ja varsin lupaavalta.

Marja sai pikavauhtia luetuksi Kate Summerscalen romaanin ja on aivan vaikuttunut, suosittelee sitä pian suomennettavaksi. Hän on etsinyt hyvin varustetuista liikkeistä tavallista kirjepaperia huonolla menestyksellä. Niin katoaa vanha taito tietotekniikan ammottavaan kitaan.

Löytynyt hienostunut Thai-ravintola läheisestä kivijalasta sekä kokeiltu vuoden 2012 kalaravintolaksi valittu Café Fish aivan nurkan takana, arvonimen veroiseksi todettu. Turska oli taivaallista. Hauskoja pikkukauppoja paljon, iloisia ja kohteliaita myyjiä. Avain tuli omaan puistoon, ylellistä. Scillat, krookukset, lumikellot, pääsäiäsliljat, esikot, tulppaanitkin kukkivat. Aamuvoimistelu yksinäisessä ylhäisyydessä. Huolettaa että oleskelumme täällä on pian jo puolivälissä.

Wednesday 10 APR 13

Harmajaa tihkusadetta, ulos ei huvita paljon mennä.

Siispä luetaan. On päästy kirjoitustyön alkuun ja lisäksi luetaan paljon. On mainittava Marjan special löytö läheisestä kirjakaupasta: Kate Summerscalen romaani Mrs Robinson’s Disgrace, joka ällistyttävästi alkaa tästä talosta, viereisestä rapusta 8 ! Marjan mukaan viktoriaanisen ajan kulturellit seurapiirit ja oikeuksistaan tietoisiksi heräävät naiset, tunnetut kirjailijat (mm. Dickens) ja tiedemiehet sekä koko historiallinen ajankuva on loistavasti kuvattu. Kuulemma täällä hyvinkin kiitetty ja tuore teos. Sitä hän nyt aivan koukussa tuolla sängyllään lukee.

Minä selvitin John le Carrén yhden pääteoksen, Smiley’s People (suom. Värisuora, 1980) – hieno vakoiluromaani kylmän sodan loppuajoilta, jolloin agentit harhauttavat toisiaan, samoin valtiot ja myös kertoja välillä lukijaa, joten tarkkana saa olla. Vanha kyyninen vakooja nousee viimeiseen taistoonsa ja saavuttaa suuren voiton, mikä ei häntä kumminkaan ilahduta. Ihailtavan monimutkaisesti ja jännittävästi punottu juoni.

Kysymys on myös balttiemigranttien hiipuvasta, jo epätoivoisesta taistelusta Moskovan mahtia vastaan. Näin Krossin romaaneissa ja muistelmissa välähtävä teema saa konkreettisen, maanläheisen, kalmanhajuisen tulkinnan. Pariisissa, Lontoossa, Hampurissa, Bernissä liikutaan, aina varman paikalliskuvauksen keinoin. Paitsi jännitystä myös tasokasta korkeakirjallisuutta, luonteenkuvausta, poliittisten tilanteiden hahmotusta jne.

Täällä valmistaudutaan le Carrén uuden romaanin ilmestymiseen kuun puolivälissä. Mies on vasta 82 ja täydessä terässä. Lohdullista ja kannustavaa, tässä voi olla vielä kirjoitusaikaa itse kullakin jäljellä.

Olemme hankkineet vähän Skotlannin historiaa, paksun nivaskan lehtiä (Thatcheriä!) ja kotoisia töitäkin on (liikaa) mukana, joten kyllä tässä sadepäivää hyvinkin hedelmällisesti voi viettää mukavassa asunnossamme teetä keitellen ja purkkikeittoa lämmitellen.

Friday 26 APR 13

Viimeinen museokierros, onneksi muistimme vielä Writers’ Museumin, kiva vanha kerroshuoneisto täynnä Burnsia, Scottia ja Stevensonia. Waverleyn ja muutaman muun ensipainokset. Burnsilla oma palvontahuone. Stevensonin vaiheet Samoalla yllättivät, hautakin siellä. Täällä todella kunnioitetaan omia kirjailijoita, monumentit puhuvat puolestaan ja tämän kiinnostava museo.

Katselin vielä viikinkinäyttelyn Kansallismuseossa, antoi suorastaan herätteitä. Jospa kirjoittaisin joskus viikinkiromaanin, kun vaikutusalue ulottui hyvinkin Lounais-Suomeen ja siitä laajalti Venäjälle saakka.

Muuten kuka haluaa kerrankin mehukkaan ja maukkaan pihvin, oikean Sirloin Steakin, mars Princes Streetin päähän Kyloe-nimiseen ruokalaan, jonka ikkunasta yksi nauta hyökkää puoilksi ulos; erinomaisen suositeltava paikka.

Ja sitten hyväksi lopuksi vielä Nukkekotiin, Skotlannin Kansallisteatterin ja Lyceum Theatren yhteistuotantoon: jäntevä, älykäs tulkinta Ibsenin vanhasta draamasta, jota oli tuoreutettu siirtämällä tapahtumat Englannin poliittiseen todellisuuteen. Torvald oli Thomas Vaughan, kabinetin ministeri, ja Krogstad sivuraiteelle joutunut entinen ministeri. En rakasta kirjailijain tekstien muuttelemista, mutta kieltämättä tämä antoi draamalle uutta potkua ja läheisyyttä. Nora Vaughan oli täällä puolensa pitävä, sensuelli eikä juurikaan naiivi edustusrouva, jonka silmät lopussa aukeavat. Jännä tulkinta, erittäin intensiivinen esitys, ohjaaja Graham McLaren.

Bailiessa vielä viiden hengen yhtye soitteli ja tumma nainen lauloi ikivihreitä. Hyvästeltävä haikeana kotoisa kulmapub.


Niin alkaa matka olla paketissa. Huomenna enää pakkaillaan ja ehkä vähän kuljeskellaan, fiilistellään tutuiksi käyneissä paikoissa.

Voisi luulla, että tämä on ollut pelkkää turismia ja huvittelua, mutta jokaisena arjen aamupäivänä olen tunnollisesti kirjoittanut: koossa 51 sivua toivottavasti kelvollista romaania. Walter Scottin kaupunki on ohjannut historiallisen aiheen äärelle. Onhan ainakin kivijalka mistä jatkaa.

Lisäksi tutkittu Olavi Paavolaisen nykyaikaa, jota karttuu ajan myötä aina lisää: mistä leikkauksesta hän siis nykyaikansa löysi. Hyvin toisenlaisen kuin vaikkapa Chaplinin Nykyaika. Millainen on meidän nykyaikamme? OP tuskin osasi uneksia ihan tällaisesta tietotekniiikan ja kommunikaation hyökyaallosta. Entä onko hänen ihannoimansa julkinen alastomuus jo kokonaan kulutettu ja profanoitu? Mutta nämä ovat jo muita juttuja, jotka sitten kotona odottavat jatkoa ja kehittelyä.

Nämä tilitän nyt satona ja kuittauksena residenssin käytöstä, mutta pääasia taisi sittenkin olla erilaisten kaupunkielämysten huumaus, joka esti jopa matkailemasta muualle ylämaille. Edinburghissa olisi riittämiin tutkimista kolminkertaista oleskelua varten. Kiitolliset olemme ja lupaamme vielä kerran palata.

Thank you and Goodbye Great Scotland!

Thursday 25 APR 13

Seuraamassa parlamentin kyselytuntia, päällimmäisenä aiheena Skotlannin itsenäisyys.

Järjestys salissa on toisin päin kuin meillä. Oikeisto on puhemiehestä katsoen vasemmalla, vasemmisto oikealla. Suurin puolue on keskustan kansallispuolue, Skotlands National Party, joka ajaa vahvasti itsenäisyyttä ja eroa Britannian eteläosasta, johon Skotlanti ei ole henkisesti koskaan kuulunutkaan. Pääministeriä vastaava First Minister Alex Salmond sai vastata epäileviin hyökkäyksiin niin Labourin kuin toryjenkin suunnalta. Terävät naiset kummankin ryhmän johdossa tulittivat itsenäisyysajatusta purevin puheenvuoroin, ja Salmond antoi kiivaasti takaisin. Varsinkin taloudellisista seuraamuksista väiteltiin. Britannian Cancellor Georg Osborne sai moneen kertaan kuulla kunniansa maalailtuaan itsenäisyyden taivaalle talouden synkkiä uhkia. Hänen uskottavuudestaan ei ole Salmondin mielestä mitään jäljellä.

Kiintoisaa nähdä sitten kuinka täällä kansa äänestää. Kyselytunnin eroavuuksia meidän oloihin oli sekin, että hallitus istui eturivissä selin kysyjiin ja vastasi selin. Silti syntyi elävääkin dialogia. Parlamentaarikot aplodeerasivat ja paukuttivat käsiä pöytään mielestään hyville kysymyksille ja myös joillekin vastauksille. Kaikkiaan vilkasta meininkiä.

Katselimme Queen Galleryn valokuvanäyttelyn Kairosta Konstantinopoliin, Francis Bedford kuvannut mestarillisesti Walesin prinssin (myöhemmin Edvard VII:n) matkaa 1862. Tuttujakin näkymiä, vaikka kovin erilaisia. Ihailimme kuulokkeisiin tulevaa runsasta ja selkeää selostusta. Tutkin uteliaana Maltan kuvia, lähteeköhän Waltari-seura sinne temppeliherrain jäljille…

John le Carrén uusi romaani A Delicate Truth ilmestyi tänään viimein kirjakauppoihin. Hankin ilmestymispäivän tarjouksen 4 punnan alennuksella ja aloin heti lukea. Tuntuu lupaavalta. Hiljaisen virkamiehen ja tarmoa puhkuvan ”New Labourin” ministerin kohtaaminen hupaisa. Salaisesta tehtävästä ja terrorismin ennakkotorjunnasta on kysymys. Le Carré hallitsee pirullisen ironian.

Illalla pujahdin vielä kirjalliselle pub-kierrokselle… ei ei millekään omalle sekoilulle, vaan ihan ohjatulle, joka alkoi tutusta Beehive Innistä Grassmarketin varrelta. Kaksi vetreää keskipolven näyttelijää veti kierroksen hyvin tiedoin, runonäyttein ja dramaattisin kaksinpuheluin. Välillä värjöteltiin takapihoilla, välillä päästiin taas uuteen pubiin lämmittelemään. Edinburghin monet kirjailijat Robert Burnsista J.K. Rawlingiin esittäytyivät. Valaisevaa, ansiokasta, viihdyttävää. Neljäntoista hengen ryhmä koostui amerikkalaisista, hollantilaisista, japanilaisista, glasgowlaisista ja yhdestä suomalaisesta, jippii.

Marja katsoi jalkapalloa. Chelsea voitti viime minuutilla Baselin 2-1, sain kuulla kotiin tullessa.

Wednesday 24 APR 13

Nigel Kennedy! Muistan hänen punkkari-ihmelapsi-maineensa ja päätimme mennä kuulemaan, kuinka tähti nykyisin viuluaan soittaa. Se olikin jotain ihmeellistä!

Usher-halli oli täynnä yleisöä, komea halli onkin. Istuimme takapermannolla hyvillä paikoilla. Ja sitten alkoi tapahtua. Enpä ole tällaista viulunsoittoa ikänä kuullut. Olihan Kennedyllä omat maneerinsa ja kosiskelunsa ja temppuilunsa ja popparielkeensä, mutta itse soitto oli taivaallista. Hänellä oli pieni yhtye, basso, rummut ja kitara – ja itse hän huolehti paitsi solistisesta soitosta myös hauskanpidosta ja spiikkauksista.

Ensimmäinen puolisko oli todella svengaavaa Bachia, Onkohan arvoisan kanttorin Partitaa ja Sonataa koskaan soitettu näin villisti, vapaasti ja energisesti. Kyllä sieltä silti Bachin mahdikkaan rytmin tunnisti. Toisella puoliskolla siirryttiin jazziin, lähinnä Kennedyn ihaileman Fats Wallerin teoksiin, mutta tuli sieltä ikivihreitäkin kuten Paul Desmondin Take Five muunnelmineen. Kaikki virtuoosimaisina lurituksina, sovituksina, improvisaatioina. Bändi oli juonikkaassa hengessä mukana, Kennedy todella piti pumppuaan esillä ja otti välikiitoksia koko joukolle tämän tästä. Hänen rokkarille ominainen tervehdyksensä yleisölle tuli todella tutuksi. Jotkut vitsit putosivat alatyyliin. Ihmeellinen sekoitus korkeaa ja matalaa, tietoinen kombinaatio.

Ylimääräisiä tuli monia yleisön mylviessä ja osoittaessa suosiota seisaaltaan. Unkarilaisen rapsodian osalta täytyi jo myöntää, että tää ei ole enää taiturimaista, tää on taikurimaista. Olisiko Yehudi Menuhinin oppilas jo ohittanut mestarinsa. Soitto on puhdasta, herkkää ja kaunista vaikka soittaja kiertelisi alhaalla yleisön kanssa flirttailemassa tai hyppisi tasajalkaa innoissaan lavalla. Vihoviimeinen skottipotpuri sai yleisön miltein repimään penkkejä. Tämä oli Britannian kiertueen ensimmäinen etappi, kaikki tehot vielä tallella.

Olimme myydyt. Istahdimme Shakespeare pubiin viillyttämään vähän tunteitamme ja totesimme, että kaksi huippuelämystä matkaa kohti riittää: tämä ja Lentävä hollantilainen. Lisä olisi jo liikaa.

Monday 8 APR 13

Se alkoi The Beehive Innissä heinätorin varrella. Samassa paikassa, mistä kirjalliset pub-kierrokset täällä starttaavat.

Nautimme rauhallista lounasta, kun tv huoneen katonrajassa alkoi välittää kuvaa Margaret Thatcherista. Onko nyt syntymäpäivä vai tasavuosia kulunut valtaannoususta tai väistymisestä? Sitten nauha kuvan alarajassa: Baroness Thatcher dead.

Sen jälkeen BBC näytti taukoamatta kuvia Thatcherin vaiheista, kommentteja, haastatteluja, keskusteluja, muistelmia, puheita, väittelyitä, maailman johtajien tributeja, kaikkea mahdollista kellon ympäri! Vailla yhtään taukoa, jaa, säätiedotuksia taisi tulla joskus väliin.

Jatkoimme katselua kämpillä, eikä oikein voinut irtautua, vaikka jotkut pätkät alkoivat toistua, mutta aina löysivät uutta. Ehtymätön arkistoaineisto Thatcheria, mutta myös tuoretta tämänpäiväistä kommenttia, railakasta, kunnioittavaa, ihailevaa, mutta myös vastarinnan ääniä. Ihailtavaa uutistoimintaa. Kuka meillä ansaitsisi vastaavaa?

David Cameronin muistosanat suuresta edeltäjästä olivat komeat. ”She didn’t only lead the country, she saved the country.” Kaiketi ne toistettiin Suomessakin, missä Thatcherille naurettiin ja häntä vihattiin ja vähäteltiin – kuten täälläkin ammattiliittojen, opposition ja vasemmiston piirissä. Nytkin muutamat nuoret ja myös entiset aktivistit todistivat, että oikeastaan hän tuhosi maan. Mursi lakot, nujersi ammattiliitot ja aloitti rajun yksityistämisen. Edelleen kansaa jyrkästi jakava rautarouva. Mutta kukaan ei enää kiistä hänen historiallista vaikutusvaltaansa – ei vähiten kylmän sodan kallistajana lännen voittoon.

Minua tapaus kiinnosti erityisesti senkin vuoksi, että elin Lontoossa lukukauden 1986 juuri Thatcherin vallan huippuaikoina. Seurasin silloin tiiviisti maan politiikkaa, joka poikkesi niin jyrkästi Suomen untelosta konsensuksesta. Tukka pystyssä sai katsella suoria väittelyitä parolamentista ja muualta, niitä ei silloin vielä meillä televisioitu eikä olisi ollut aihettakaan. Thatcher oli aina esiintymisissään ylivoimainen, tehokas, hyökkäävä, ironinen ja myös hauska, yksityisesti lempeän oloinen. Kova täti kertakaikkiaan.

Päivän kruunasi loppuillasta puolentoista tunnin dokumentti Maggien elämästä ja toiminnasta, erinomaisesti tehty. Tulihan lähihistorian kertausta kerrakseen. Ja seremonialliset hautajaiset vielä edessä…

Nyt aamulla kun avasin BBC:n kului kolme sekuntia ennen kuin tuttu nimi kajahti ja muistelmat jatkuivat. Britit ottavat kaiken kirjaimellisesti irti maineikkaasta menneisyydestään. Joka sitä ennen oli kaikkea muuta kuin maineikasta, on toistettu monta kertaa kuinka polvillaan maa oli 1970-luvulla ennen rautarouvan ilmaantumista johtoon. Varmaan tulee vielä lisää tarkentavaa tietoa. Odotellaan.

Saturday 6.4.13

Olihan metakkaa eilen illalla lähipubissa, Bailie sen nimi taitaa olla: kuin nuijalla täynnä ja duo kitara plus trumpetti piti valtaisaa menoa yllä. Soittivat rokahtavaa jazzia tai jatsahtavaa rockia, trumpetisti yhdellä kädellä, kiivaan liikunnan myötäilemänä, kitaristi lauloi, volyymi tyrmäävää, svengi tarttuvaa.

No tänään rauhallisempaa. Lähdimme vaellukselle. Ensin ikivanhalle hautausmaalle, missä ajan hampaan viherryttämiä hautakiviä. Köydenpunojan kivessä oli kaksi pääkalloa. Huomasimme lapun St Guthbertin kirkon kyljessä, kutsu kahvitilaisuuteen. No sinnehän oli mentävä. Nautimme arvokkaiden harmaapäisten seurakuntalaisten parissa hyvät kahvit ja skonssit, ostimme marmelaadipurkin ja laitoimme ropomme kirkon parhaaksi. Saimme tavattoman kohteliasta kohtelua, kirkkoherra ilahtui kerrankin uusista naamoista. Tuli oikein pyhäinen olo.

Jatkoimme torille, jossa leppoisan epäkaupallinen tunnelma, skonssit saimme sieltäkin pussiin. Ja niin alkoi kiipeäminen kohti linnan muureja. Säteilevä sää, vilpas tuuli.

Kahdella aikaisemmalla kerralla olen ollut täällä niin toimessani, etten ole käynyt linnan lähelläkään. Ihailin sitä vain alhaalta laaksosta ja kai kuvittelin, että se on kolkko ja autio. Saattoi silloin ollakin, joskus vuonna 1965 tai 1988. Mutta nyt se tutkittiin läpikotaisin ja havaittiin aivan suurenmoiseksi: hienosti restauroitu, monta havainnollista museota niin sodasta, hallinnosta kuin linnan omasta historiasta. Komeita kanuunoita! Whiskymaistiaisia. Hyvä opas selosteli ja itse luimme loput. Antoisa käynti, Skotlannin ja Englannin verinen historia alkoi aueta uudella tavalla. Linna itsessään varmaan Euroopan komein, jylhällä paikalla. jyrkät kallioseinämät, huikaisevat näköalat.

Henkisesti kylläisinä, fyysisesti nälkäisinä hoipuimme linnan kupeelle ravintola Witcheryyn, jota oli lähteissä suositeltu: heti iski silmään, että Samuel Johnson ja James Boswell ovat tavanneet samassa rakennuksessa! Siis biografisen kirjallisuuden kunniakkailla alkulähteillä! Hieno paikka muutenkin, huomaavainen palvelu, hivelevä sisustus – ja kaiken huipuksi hovimestari oli suomalainen. Saimme liiankin ruhtinaallisen lounaan ja silti reippailimme pitkähkön matkan takaisin kämpille.

Loppuilta jalkapalloa tv:ssä, kaikista liigamatseista pitkät valikoimat kommentteineen, kesti tuntikausia. Täällä todella seurataan futista.

Edinburgh torstaina 4.4.13

Asetuttu verraten mukavasti Royal Circusin varrelle vanhaan arvokkaaseen kerrostaloon, WSOY:n uuteen kirjailijaresidenssiin, josta korkeat ikkunat aukeavat yli harmaiden tiilikattojen ja pienten takapihojen. Kadun paraatipuolella on yksityinen puisto, jonne saamme pian avaimen. Sää on viileähkö, joten puistossa ei tee mielikään vielä istuskella.

Tänään paistoi kirkas aurinko, kun kävelimme Howe Streetiä pubiin lounaalle ja edelleen Princess Streetiä National Portrait Galleryyn ihailemaan skottien kulttuurihistorian prominentteja hahmoja. Miellyttävää on astua galleriaan, jossa ovimies avaa kohteliaasti oven eikä kukaan peri pääsymaksua. Julkiset museot ovat ilmaisia. Tämä galleria on eloisampi kuin Lontoon vastaava (siitä on tosin aikaa kun siellä vierailin) – täällä jänneväli ulottuu aikamme pop-laulajista ja näyttelijöistä menneiden vuosisatojen heeroksiin. Teatteriosasto on hyvinkin rikas. Vaikutuksen tekivät kaksi Walter Scottin muotokuvaa, toinen se tuttu maalaus, mutta toinen Thorvaldsenin veistos jo sairaasta ja köyhtyneestä Scottista Roomassa – valahtanut ja silti ylevä.

Puhuttelevia olivat myös Allan Ramsayn muotokuvat kiistelevistä filosofeista Rousseausta (hän kuulemma inhosi itse kuvaansa) ja David Humesta. Sekä tietysti komeita maalauksia kuninkaista ja hovin naisista, jylhistä metsämaista ja ennen muuta – curling-matseista. Se näyttää olevan vanha skottilainen kansallispeli, ettei vain olisi täällä keksittykin.

Nautimme kahvit, ostimme muutaman postikortin ja tunsimme päässeemme hiukan jo laidalta sisään täkäläiseen hengenmaisemaan. Onhan tuttuakin, olen tässä muistojen kaupungissa kolmatta kertaa. Pubeissa on ihmeen maittavaa ruokaa ja kauniita nuoria tarjoilijattaria.

Pahin riesa on koitunut langattomasta nettiyhteydestä, joka kustantajan tarjoaman avun turvin saatiin viimein toimimaan, mutta lähtevä posti ei toimi vieläkään! Yritän luikerrella yhteyksiin Marjan palvelimen kautta. Joten älkää ihmetelkö, jos täällä olla aika hiljaista poikaa toistaiseksi.