Viimeiset kesäteatterit

Mies joka ei osannut sanoa ei

Jukka Gustafsson vaikutti ihmeen hyväntuuliselta siihen nähden, että demarien kannatus putosi alle 14 prosentin. – Tämä on niin kova laji, hän totesi. – Kaikki on nykyisin pelkkää viihdettä!

Niinhän tietysti onkin. Tapasimme Jukan ja virkeän vaimonsa Myllykolussa, he sanoivat suorastaan  harrastavansa kesäteattereita. Tanssikin on kuulemma jäänyt vähemmälle, mutta jalkapallosta emme sentään kumpikaan luovu Jukan kanssa.

Viimein siis ehdimme katsomaan omaa teatteriamme. Painelin ennen niin idyllistä vanhaa taksvärkkitietä metsän halki ja kauhistuin sen toivotonta kuntoa. Raskailla metsäkoneilla on polku ruhjottu kulkukelvottomaksi, loppumatkan esteistä huolehtii pitkä märkä umpikasvullisuus. Ja tämän piti olla joskus luontopolku, oikein nimetty Taatan taival! Muutama merkkipylväs  vielä vinossa suree mennyttä mainettaan.

Mutta kesä kuivaa jos kasteleekin. Marja tepsutteli kuivaa maantietä ja perillä kohtasimme. Itse esityksestä ei ole paljon sanottavaa. Vanhasta elokuvasta värkätty Mies joka ei osannut sanoa ei on laimea kuvaus ihmisen alimmista vieteistä. Jarvan elokuva oli ehkä 1970-luvulla silloisia sukupuolirooleja aukova komedia, mutta nyt Kylätaskun teksti on väljähtynyt nuhjuisen pikkutuhmaksi hölmöilyksi. Se näytellään ihan hyvin, kohotuksena erityisesti Teemu Mäkelän muhkea äijänrumilus. Hanna Rajakoski-Tamminen tekee tarkasti miehiä pilkkovan kaksoisroolin.

Ohjaaja Antti Kilpijärvi olisi saanut lisätä reippaasti vauhtia. Farssi on vaikea laji, ja laajalla leppoisalla kesänäyttämöllä se helposti kuolee jahkailuksi. Matti Kuuselan hyväntahtoinen arvostelu (Al) näki tässä jopa jotakin syvällistä; kerrankin voin olla hänen kanssaan eri mieltä.

Liika viisas

Vertauskohdaksi tarjoutuu viime sunnuntaina Ruoveden Pyynikkilässä näkemäni Maiju Lassilan Liika viisas (minäkin näemmä harrastan kesäteattereita). Siinäkin päähenkilö on pappismies, jollaista on aina kovin helppoa panna halvalla suomalaisella näyttämöllä. Lassilan kärki kohdistuu tosin maallikkosaarnaajaan, joka pistää kylän yhtä sekaisin kuin avioliittoneuvoja tässä Kylätaskun yritelmässä. Pyynikkilän joukko oli epätasaisempi kuin Myllykolun hioutunut roolisto, mutta muutama vahva tyyppi erottui sielläkin, kärjessä vankat saarnamiehet Tuomo Eteläniemi ja Harri Tastula. Satu Kiintonen oli soma ruustinna.

Vanha komedia ei ole helppo henkiin herätettävä – varsinkin jos satiirin kärki tuntuu jo aikansa eläneeltä. Tai sitten on ravisteltava niin että tuntuu. Mutta eniten kaivataan uusia, tähän aikaan osuvia näytelmiä. Hitto jos ei olisi niin paljon muita suunnitelmia, ryhtyisinpä heti kokoamaan semmoista komediaa että oksat pois. No miksen sitten rupea. Tekosyitä riittää.

Mitä sanoikaan Lauri Viidan veli Pispalassa, kun Moreeni ilmestyi: – Kyllä määkin tommosen tekisin, mutta mulla ei ole aikaa!

Nyt on kesäteatterit tältä suvelta selvitetty, ja Teatterikesäkin jo kolkuttelee, mutta jäänee tällä kertaa vähiin käymisiin. Aamulehti avasi tänään näyttävästi Paavolais-syksyn. Jätän ensi viikolla kirjani vedokset korjattuina kustantajalle, ja sitten koittaa vapaus. Kysymys kuuluukin, mitä sillä voisi tehdä. Jotakin ihan uutta ja ihmeellistä?

31.7. 2014