Tuntemattomia on monenlaisia

 Marraskuu 2014 035  V Linna

Jaakko Pakkasvirran Pedon merkki esitteli vaihteeksi tunnettuja upseereita tv-uusinnassa. Melko tuntemattomiksi he vain elokuvassa jäivät. He vilahtelivat ja murahtelivat Mikkelin päämajassa ja loistokorsujensa edustoilla, mutta karaktäärejä ei syntynyt. Miten toisin Ilmari Turja osasi näytelmässään Päämajassa luonnehtia hyvin tuntemiaan upseereita. Jäntevää dramaturgian kaarta ei kai Pakkasvirta tavoitellutkaan, tekeillä oli hajanainen esteettis-sodanvastainen yleiskuvaelma. Saksalaissuhteetkin kuvattiin miltei lempeästi.

Olavi Paavolaisen osana oli keekoilla frakissa keskellä jatkosodan tiimellystä. Salonkiupseeri hän parhaasta päästä olikin. Hannu Lauri sopi osaan mainiosti, mutta näytteli sen paljon tehokkaammin myöhemmin Juha Vakkurin näytelmässä Hertta ja Olavi Helsingin Kaupunginteatterissa. Paavolainen oli kuin näyttämölle syntynyt, puuttuu vain kunnon draama hänen monista käännöksistään. Siinä tehtävä?

Joka tekee ensimmäisen, tekee yleensä parhaan. Näin on myös Väinö Linnan Tuntemattoman sekä elokuvasovitusten että teatteriversioiden laita. Edvin Laineen järeää elokuvaa ei Mollen totinen spektaakkeli pystynyt kansan tajussa ohittamaan. Paras Tuntemattoman teatterisovitus on edelleen Pyynikin yhdeksän kesää pyörinyt esitys.  Muistan elävästi vieläkin, kuinka kesällä 1962 kapusin ihmeelliseen katsomoon ja koin jotakin, joka jäi täräyttävästi mieleen.

Sittemmin olin tuottamassa ja sovittamassa uutta Tuntematonta Pyynikille, sitä Kalle Holmbergin ohjaamaa, mutta läheskään samaan vaikutukseen ei enää päästy. Esitys meni yhden kesän eikä enää jaksanut puhutella ihmisiä,  vaikka kovia tehoja pyrittiin käyttämään.  Tietysti sodan ja romaanin läheisyys 60-luvulla vaikutti silloiseen suosioon.

Olihan Laineen ohjaus Pyynikillä tietysti  reipas ja viihteellinen tulkinta sodasta. Lopussa se vakavoitui. Linnan ja Paavolaisen jatkosodan tulkinnoille on yhteistä se, että kummatkin, niin päiväkirja kuin romaani, päättyvät synkeän tappion tunnelmiin. Kumpikaan ei havaitse eikä ota mukaan ratkaisevia torjuntataisteluja kesän lopulla 1944. Kumpikin näkee Suomen yksiselitteisesti hävinneenä ja sortuneena, tyhmän sotapolitiikan uhrina.

Itsenäisyyspäivään kuuluu toistuva valitus siitä, miksi me aina muistelemme sotia, miksei esimerkiksi peruskoulu-uudistusta. Saisikohan siitä kansaa yhdistävän draaman? Samaa kummasteli aikoinaan LIFE-lehden reportteri, joka katsoi Pyynikin Tuntemattoman 1960-luvun alussa. Hän kummasteli, mikä on tämä kansa, joka jaksaa istua kolme tuntia kovilla puupenkeillä sateessa ja tuulessa ja riemastuneena nauraa ja taputtaa nähdessään jälleen kerran, kuinka Suomi hävisi sodan Neuvostoliittoa vastaan.

Veteraani Hannes Hynönen ei tunnu kuuluneen häviäjiin, niin läpeensä tyytyväiseltä teräsukko vaikutti elämäänsä Suomessa. Linnan juhlissa 101-vuotias sotaveteraani hakkasi  mennen tullen median huomiossa jopa sankari-Selänteen. Hienosti löydetty kutsuvieras! Hänessä oli niin Vanhalan velikultaa kuin henkiin jääneen Lehdon sitkeyttä. Houkutus olisi asettaa Hynösen elämänkokemus rinnan nuorten mielenosoittajien yhteiskuntavihan kanssa. Kuinka toisenlaisissa oloissa on kamppailtu. Kummalla on ollut rankempi nuoruus, Hynösellä vaiko anarkistihäiskällä? Kumpi eli karaisevan kokeen, kumpi pehmustetun kasvukauden? Kummalla olisi aihetta vähän purkaa mieltään ja paiskoa pyörätelinettä näyteikkunaan?

Kannatettavan tyylikästä oli, että veteraaneja ja vapaaehtoisia oli roimasti lisätty ja viihdeväkeä karsittu linnasta. Liian aikaisin vain päättyvät, kiinnostavia kommentteja saisi vasta, kun booli on laukaissut kielet. Väsähtäneet jatkot Kämpissä voisi tarpeettomina lopettaa ja jättää osallistujien omaksi iloksi. Hynönen kertomansa mukaan valvoi jatkoilla kämpillä kello kolmeen, sieltä juttua olisi kertynyt, monin verroin verevämpää kuin kimalteleva ilvehdintä peilisalissa.

Meillä itsenäisyyttä juhlittiin kotoisasti, Pultsi ja Kirsti Viiskulman Primulassa tavattiin,  Teijan kanssaVaakunan Loisteessa lounastettiin, mutta keskenämme etupäässä istuskeltiin ja lueskeltiin. Kirjoista pian pikkusen enemmän.

7.12.2014