Inhan ja Sibeliuksen seurassa

I. K. Inha I. K. Inha Saksassa?

Helmikuu alkaa ja maalaisviikko päättyy. Kun täällä kuhkii itsekseen vailla mitään menoja, saa ihmeesti aikaan. Tammikuun saldo: yksi näytelmä tehty ja kolme kirjaa saatettu telakalle. Aikanaan valmistunevat.

Vaikka olihan tässä menoja: F. E. Sillanpään Seuran johtokunta piti myrskyisen kokouksen ja pääsi kuin pääsikin viisaaseen ratkaisuun Myllykolun tulevan näytelmän tuotannosta. Vielä kerran mä vyötän itseni! Olen ohjannut Myllykolussa kymmenen vuoden välein (viimeksi Hurskaan kurjuuden 2002-3), kirjoittanut ja sovittanut sentään useammin. Nyt tehdään seuran 40-vuotisen historian kunniaksi juhlanäytelmä!

Ja sitten tulikin Marja Helsingistä (sai odotella mua parkkipaikalla jäähtyvä pizza kädessä puoli tuntia – kokous nääs kesti) ja  elämä palautui jengoilleen (kunhan vihainen vaimo ja jäähtynyt pizza ensin oli lämmitetty). Abu lähtee liikekeskuksen yläkerrasta, kun alakertaan tuli kilpaileva pizzeria Hammurabi. Kovaa on kisa näillä uutterilla maahanmuuttajilla.

Olen tässä tutkinut kahden Hämeenlinnan Normaalilyseon luokkatoveruksen I. K. Inhan ja Jean Sibeliuksen varhaisia ja varsin erilaisia vaiheita. Inha oli todella kova naama. Kun katsoo hänen seikkailujaan vaikka vain itäisen Lapin korvessa, joista kertoo Suomen maisemissa, niin harva mies sellaisia koukkauksia asumattomiin erämaihin teki, välistä eksyen ja kastuen ja nälkää nähden, taivasalla nukkuen ja voimansa jännittäen. Mutta syntyihän loistavia kuvia ja kuvauksia.

Jean Sibelius eli sen sijaan herrasmiehen elämää jo nuorena ja köyhänä musiikin opiskelijana Wienissä. Erik Tawaststjerna kertoo elegantisti hänen tragikoomisesta talouden pidostaan ja high lifestaan korkeissa seurapiireissä. Elämäntyylinsä puolesta häntä kutsuttiin muusikkojen piirissä kreiviksi. Tiheät maljat iloisessa ystäväjoukossa ”Ainon terveydeksi” kohoilivat aus Ferne. Salakihlattu kirjoitti Vaasasta Jannelleen liikuttavan rakastuneita kirjeitä. Kaikessa oli tyyliä siihen aikaan.

Kumpikin niin Inha kuin Sibelius rakensivat kansallista eduskuvaamme eri tahoilla ja miltei vastakkaisin menetelmin. Yhdessä he sentään kiipesivät myöhemmin ihailemaan Kolin näkymiä, yhteiset pohjasoinnut löytyvät niin Inhan valokuvista kuin Sibeliuksen sävelkuluista. Karrieerit eivät kohdanneet, mutta yhteistä oli taloudellinen kujanjuoksu, lopulta myös kärjistynyt itsekritiikki ja erakoituminen.

Minä olen elänyt täällä askeettisesti ja lunta sen kun tuiskuaa. Tänään sunnuntaina kokeilin jo hiihtämistä. Kurjassa kelissä ja sakeassa pyryssä rämmiskelin tuolla rantamailla. Vielä tästä kelit aukeavat. Aamulehdessä Pitko on vähän terästynyt, ja Matti Kuuselan juttu kirjailija Risto Isomäestä ja maailman pelastumisesta oli taas verratonta luokkaa. Tuntui heti tarpeelliselta lukea Isomäkeä, mutta kuinka kaikkeen voi revetä.

Norssin luokkatoverini Klaus Helkama kertoili sosiaalipsykologisista tutkimuksistaan lauantaina Kalle Haatasen ohjelmassa. Suomalaisten rehellisyys on siis tieteellisesti todistettu, samalla monien arvojen muutokset. Kunnia-käsitys ei meillä ole kovin korkeassa kurssissa toisin kuin itäisissä naapurimaissa mikäli oikein ymmärsin. Klutsi kertoi myös uimisesta, alastomuudesta ja Aleksis Kivestä. Siinä teki mieli huomauttaa, että kyllähän V. Tarkiainen jo 1910-luvulla osoitti realistisesti Kiven kovan kohtelun, ei se vasta 1970-luvulla Veijo Meren ja Kalle Achtén toimesta esiin tullut. Tietysti asia levisi silloin laajempaan tietoon. Kiintoisaa puhelua yhtä kaikki.

Olen lukenut myös Suomalaisen kirjoituskilpailun parhaita kirjoituksia, kun niitä pitää raatia huomenna Suomalaisella Klubilla. Lukiolaiset kirjoittavat hämmästyttävän kypsästi, jopa liiankin ”valmiisti”. Eräs analysoi fiksusti kansallista identiteettiä suhteessa globalisaatioon ja läntiseen invaasioon. Kuin vahvistuksena tuli sitten Jussi-gaalaa telkkarista. Eikö siinäkin ole kopioitu ihan suoraan amerikkalainen kaava kaikkine puheineen ja hehkutuksineen, niin kiivaasti kun kaikkea amerikkalaisuutta vielä pari vuosikymmentä sitten taidepiireissä vastustettiin. Niin se käy.

Pakkaamme, panemme talon kuntoon ja lähdemme taas lykkimään Helsinkiä kohden.

1.2.2015