Kullervoa komeasti

 

 Kullervo

Mitä mieltä Jean Sibelius olisi ollut Tero Saarisen tanssilisäyksistä Kullervo-sinfoniaansa? Olisiko häntä häirinnyt liikunnallinen kuvitus, joka anastaa huomiota musiikilta? Ehkä hän olisi halunnut vain sävelten tuovat kuvat ihmisten tajuntaan, kullekin omanlaisensa.

Yhtäkaikki Kullervo oli komea elämys ensi-illassaan. Alussa tanssijain innokas hölkkääminen lavalla (kuin Turkan teatterikoulussa) tuntui tosin tarpeettomalta. Eikö käsiteltävänä ollut Kullervon lapsuus? Tanssin poljento ei tuntunut siihen mitenkään liittyvän. Suljin välillä silmäni ja annoin jyhkeän musiikin virrata.

Mutta vähitellen antauduin. Kullervon ja hänen sisarensa kohtaamisissa oli jo kipeää hermoa. Mites muuten, jos ei tuntenut lainkaan alkurunoa? Tuliko käsitys, että koko jutussa oli kysymys vain tästä sukurutsaisesta kohtaamisesta. Mitä muuta tapahtui? Varmaan aikalaissivistyneistö tunsi Kalevalansa läpikotaisin, paremmin kuin nyky-yleisö. Sibeliuksen kuljetusta voitiin näin draamallisesti seurata. Tässä tanssi tuki tarinaa vain ajoittain.

Jyhkeä oli silti Kullervon sotaanlähtö (hän lähti siis varsinaisen sotajoukon kärjessä!) eikä koston motiivi oikein selvinnyt, ellei tiennyt. Tanssijat polkivat permantoa kyllä hyvin tarmokkaasti. Ja tietysti loppu oli kauniin traaginen. Kuinka se sisällöllisesti meihin vaikuttaa? Nykysyrjäytyneen nuoren kohtalo vai mitä? Tuntuu hiukan kornilta, että mylvien ja taputtaen juhlimme sitä, että poika tekee itsarin ja hyppää miekkaansa.

Solisteista Johanna Rusanen-Kartano soi upeasti, oliko Jaakko Kortekangas vähän vaisumpi. Pantiin tunteet päälletyksin, kun samat kohtaukset sekä soitettiin, tanssittiin että laulettiin. Selväksi tuli niiltä osin.

Kuoro oli erinomaisessa vireessä. Onko koskaan kuultu näin iskeviä kuoron osuuksia tässä teoksessa? Sibelius pani Kalevalan vuorolaulun aivan uusiksi aikanaan. Millainen mahtoi vaikutus olla aikalaisiin? Varmaan sähköistävä. Tajuttiin että tässä perinne uudistetaan kertaheitolla. Sibelius oli ilmeisesti kuullut Larin Parasken laulavan alkurunoa, tiesi mistä tultiin, hänellä oli yhteys sekä muinaiseen ja että moderniin.

Sibelius itse johtikin Kullervonsa ensimmäiset esitykset, oli sitten tyytymätön toteutuksiin ja kielsi enää esittämästä teosta. Vain joitain osia kuultiin myöhemmin. Hän oli silloin kolmekymppinen tyhjätasku kaveri uransa kynnyksellä, vasta häitä hankkimassa. Kaikki oli vielä epävarmaa, hermot pinnassa. Nyt Jukka-Pekka Saraste johti kuin nuori Sibelius, vaikka uskoisin että varmemmin. Tawaststjerna kertoo hauskasti, kuinka Sibeliuksen tahtipuikko piirsi ensin ilmaan ylimääräistä tremoloa, kunnes hänen hermonsa rauhoittuivat.

Saarinen ja Saraste saivat jymisevien kiitosten lopuksi lopuksi Sibelius-vuoden juhlarahat. Sellaisethan lyötiin pari vuotta sitten myös Sillanpään kunniaksi, meilläkin tuolla piirongin päällä.

Oopperassa on kauniimpia naisia ja tyylikkäämpää yleisöä kuin teattereissa. Näin sanoin entiselle oppilaalleni Marko Kulmalalle väliajalla, ja hän sieppasi havaintoni: kutsuttuna tarkkailijana näet paikalla. Kiva tavata Markoa ja seuruettaan, samoin pitkästä aikaa Lumikkia ja Reimaa, Tampereen aikojen työtoveria Pyynikiltä. Tuttuja vilisi useita. Silmäilin ympärilleni siinäkin mielessä, että löytäisin viimein hyvän puhujan Sastamalan päivien avajaisiin, vaan ei vieläkään tärpännyt.

Muistettava ilta kaikkineen. Suomalaiskansallista jylinää ja paatosta. Kotimatkalla raitsikassa kuulimme Martti Häikiöltä lyhyttä raporttia Suomi 100 juhlavuoden valmistelusta, jossa ei vielä tuntunut olevan suuremmin kehuttavaa. Mutta ehkä he pääsevät vauhtiin, onhan tässä aikaa.

Merkkitapaus oli unohtua: päivällä Matti Salo toi uunituoreen kirjansa Viitta ja tikari. Johdatus poliittiseen rikoselokuvaan. (Like)Käyttökelpoisen näköinen opus: lyhyitä esseitä 61 merkittävästä elokuvasta. Matti on alan tuntija jos kuka. Kohotimme ohuet maljat ystävämme Matin come backin kunniaksi. Sitten vain elokuvia katsomaan ja kirjaa niiden pohjalta lukemaan.

13.2.2015