Lintumiehen raivo ja haave

Birdman

Mielestämme Alejandro Gonzales Inaritun Birdman oli parempi elokuva kuin pelkäsimme. Alun raivoisa tykitys saa laajempaa vertauskuvallista lentoa loppua kohti. Kyse on kunnianhimon ja kuolemankaipuun yhtymäkohdista, jotka paikoin natsaavat tässä hyvin kohdalleen. Hyvin amerikkalainen idea on tuo pintamaineen laahuksen kuvaus, median ja massojen osuus, väkivallan ja onnettomuuden jatkuva ahdistelu.

Onhan Michael Keaton hyvin reipas näyttelijä tässä, on taiteilijan tuskaa ja puserrusta vaikka muille jakaa. Onko tämä maailman huippuluokan näyttelemistä, on toinen kysymys. Miespääosan Oscar meni kuitenkin ohi, tosin elokuva kahmi pystejä muuten riittämiin.

Teatterielokuvana Birdman on groteski ja karrikoitu rappaus. ihmiskuvauksena surrealistinen sekoilu, jotensakin silti toivorikas lennokkuudessaan. Mikään teatteriryhmä tuskin saisi ensi-iltaa aikaan tämmöisellä tappelunnujakalla ja raastavilla ihmissuhteilla, mutta pohjaltaan kuvaus lienee hyvinkin tosi. Kriitikko saa kuulla kunniansa, mutta eivät tässä näyttelijät ja ohjaajakaan itseään säästele. Koko bisnes näyttää vetävän viimeisiään vereslihalla. Vasta sadat tuhannet seuraajat Facebookissa ja Twitterissä takaavat menestyksen, joka sekin tässä lopussa kaiketi menetetään.

Teatterin taika elokuvassa rankasti karisee, jos sitä enää on ollutkaan. Lapsia ja muita katsojia kuskataan meillä halukkaasti kulissien taakse tutustumaan teatterin takaisiin ihmeisiin; tämän elokuvan nähtyään toivoo, ettei lapsiparkoja paljon enää säikyteltäisi ainakaan tämmöisillä kulissien takaisilla ihastuttavuuksilla.

Mutta näkemisen arvoinen elokuva sikäli, että antoi tarmoa ja avasi jotakin. Siinä oli sen verran aggressiivista sykettä, että osa siirtyi katsojaankin. Paremman puoleista viihdettä ovat nämä Oscar-huiput, niin Boyhood kuin Birdman, tuskin jää kumpikaan kimmeltämään elokuvahistorian kirkkaimmille lehdille. Valintana Birdman oli sittenkin pari aavistusta omaperäisempi ja ennen muuta voimakkaampi, särmikkäämpi teos kuin leuto ja eeppisesti loivakäänteinen Boyhood.

Leffan jälkeen on kiva vaimon kanssa poiketa Viiskulman Primulaan viinilasilliselle ja pohdiskella nähtyä. Kokemuksena oikea elokuvateatteri päihittää edelleen kirkkaasti tv-kanavilla surffailun. Tosin se dokkari Putinin lähipiiristä iltamyöhällä olikin kiintoisaa katsottavaa. Venäjää seuraamme huomattavasti tiiviimmin kuin amerikkalaista menoa, vielä yksi Oscar-leffa (käsikirjoitus) Leviathan kiinnostaisi aika lailla, samoin tietysti Ida. Katsotaan ehtiikö kaikkeen. 

5.3.2015